
Huomaat taimikon raivattuasi, miten se alkaa kasvaa hyvin. Eikä ilo siihen jää. Vielä vuosikausien päästä metsikköä katsellessasi voit nauttia siitä, että aikoinaan ohjasit kasvun haluamaasi suuntaan. Hiki on jalostunut euroiksi perillisille.
Aiemmin opettelimme kaatamaan runkoja haluttuun suuntaan. Tavoitteena oli kaataa pääosa rungoista taaksepäin eli työntävällä terällä.
Kun pyrit siihen, tarkista, onko raivaussaha riittävän korkealla lonkallasi. Jos on, terä osoittaa alaviistoon eli lähinnä sinua oleva puoli terästä on vähän korkeammalla kuin vastapuoli.
Silloin saat katkaistut rungot liukumaan työntävällä terällä aina hieman eteenpäin sen lisäksi, että ne liukuvat terän kallistuksesta riippuen jommallekummalle puolelle kantoa. Silloin ne kaatuvat paremmin taakse.
Ja tietysti on aina niin, että kallellaan olevat rungot voi kaataa vain kallistuksen suuntaan.
Isoon runkoon suhautetaan ensin kaatosuunnan puoleinen sahaus, sitten vastasahaus toiselle puolelle vähän korkeammalle ja runko työnnetään kädellä tai runkoputkella nurin.
Varhaisperkauksessa istutetut taimet etupäässä jätetään ja muut poistetaan. Vasta taimikon harvennuksessa tiheys säädetään kohdilleen. Mutta minkä verran jätän runkoja?
Tee mittausta varten neljä metriä pitkä keppi tai käytä teleskooppista onkivapaa. Oranssi nauha kepin päässä kertoo ilman silmien siristelyä, missä keppi loppuu.
Paina keppi rintaa vasten. Pyörähdä ympäri ja laske kepin kantaman sisällä olevat rungot. Jos niitä on vaikkapa 9, hehtaarikohtainen runkoluku on 9 x 200 eli 1 800 kappaletta.
Männyn taimikoihin jätetään noin 2 000–2 200 runkoa, kuusen taimikoihin yleensä 1 800–2 000 ja rauduskoivun 1 600.
Metriä lähemmäksi toisiaan kasvatettavia puite ei kannata jättää. Keskimääräinen väli on runsaat kaksi metriä puulajista riippuen.
Tee heti aluksi taimikkoon kepin avulla tarkka malliharvennus.
Tee heti aluksi taimikkoon kepin avulla tarkka malliharvennus siihen kohtaan, jonka ohi kuljet. Katsele sitä mennen, tullen ja palatessa, jotta tavoitetiheys painuu mieleesi. Tee myös tarkistusmittauksia.
Muista jättää riittävästi lehtipuustoa metsän hyvinvoinnin ja riistatiheikköjä riistan hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Oman hyvinvointisi turvaksi lataa 112-sovellus. Kun soitat, tarkka sijaintisi välittyy hätäkeskukseen. Käännä auto valmiiksi lähtöä varten. Älä raivaa väsyneenä tai hämärässä. Pidä usein taukoja ja ota sopivasti välipalaa. Lopeta kun olet vielä voimissasi.
Ja sitten se päivän paras hetki: käppäile lopuksi työmaalla kahvikuppi kourassa, sokeripala hampaissa ja hyrise tyytyväisyyttä siitä, mitä olet saanut aikaan. Nauti työnteon antamasta väsymyksen tunteesta. Kuuntele metsäsi ääniä. Vedä metsän henkeä keuhkoihisi. Kyllä metsäelämä on mukavaa.
Raivauskoulussa toimittaja Risto Jussila opastaa aloittelevia sahaajia metsätöiden antoisaan maailmaan. ”Tärkeää ei ole se, että osaa raivata hyvin vaan se, että saa itsensä liikkeelle, metsään ja sahan soimaan. Että toimii omilla ehdoilla ja edellytyksillä, niin kuin sopivalta ja hyvältä tuntuu. On turha pelätä, että raivaisi jotenkin väärin”, Jussila kannustaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
