• Tuontipuun hinnat lievässä laskussa ‒ eniten puuta tuodaan Latviasta

    Puuta tuodaan edelleen puolet vähemmän kuin ennen Venäjän käynnistämää hyökkäyssotaa.
    Tilaajalle
    Venäjän puun tuonnin päättymisen jälkeen kotimaiselle koivukuitupuulle on riittänyt kysyntää.
    Venäjän puun tuonnin päättymisen jälkeen kotimaiselle koivukuitupuulle on riittänyt kysyntää. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.2.202516:00
    Jarmo Palokallio

    Metsäteollisuuden puun tuonti on pudonnut puoleen Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan jälkeen. Tuontipuun hinnat olivat viime vuoden lopulla lievässä laskussa, kertoo Luonnonvarakeskuksen ennakkotieto.

    Metsäteollisuuden puuhuoltoon jäi lähes 10 miljoonan kuutiometrin aukko, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Yritykset ovat paikanneet aukkoa lisäämällä puun ostoa kotimaasta ja lähialueilta.

    Tuontipuun määrä on vakiintunut noin puoleen aiemmasta. Marraskuussa tuonti jäi alle puoleen miljoonaan kuutioon. Ennen Venäjän hyökkäystä puuta tuotiin Suomeen lähes miljoonan kuutiometrin kuukausivauhdilla.

    Tuontipuun hinnat pomppasivat ennätyksiin sodan käynnistyttyä vuoden 2022 keväällä. Esimerkiksi koivukuitupuun hinta satamassa nousi pitkälle yli 100 euroon kuutiometriltä.

    Hinnat tasaantuivat nopeasti, mutta jäivät silti selvästi korkeammalle tasolle, kuin ennen sotaa. Viime syksyn aikana tuontipuun hinnat halpenivat edelleen lievästi.

    Marraskuussa mäntykuitupuusta maksettiin rajalla 63 euroa kuutiometriltä. Vielä syyskesällä sen hinta pyöri yli 70 eurossa.

    Suurin osa mäntykuitupuusta on peräisin Ruotsista. Sitä ostaa etenkin Metsä Group, joka tarvitsee puuta Kemin uudelle biotuotetehtaalle.

    Venäläisen koivukuitupuun tuontihinta oli 40 eurossa kuutiolta vuoden 2022 kevättalvella. Viime vuoden syksyllä metsäteollisuus maksoi koivukuitupuusta rajalla noin 71 euroa.

    Puun tuonnissa Latvia on ottanut Venäjän jälkeen ykkössijan. Lähes 40 prosenttia tuontipuusta tulee sieltä.

    Toisena on Viro vajaan kolmanneksen osuudella. Ruotsin osuus puun tuonnista on neljännes.

    Lisää aiheesta
    • Metsäteollisuudella on pulaa etenkin koivusta, jota tuotiin aiemmin Venäjältä.

      Metsäteollisuus | Puun hinnat nousseet lähialueilla ‒ tuontipuun hinta kaksinkertaistunut Venäjän aloittaman sodan jälkeen

      Tilaajalle
    • Suhdanteiden nopea vaihtelu koskee etenkin sahoja, mitä kautta se iskee myös kantohintoihin.

      Metsäteollisuus | Puun hinnan ennakointi vaikeaa ‒ maailman myllerrykset murentavat ennusteet

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskus ennustaa hakkuiden lisääntyvän ja kantohintojen nousun jatkuvan ensi vuonna.

      Metsäteollisuus | Metsänomistajille kissanpäivät ‒ kantorahat nousevat yli 3 miljardiin euroon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tuontipuu
    metsäteollisuus
    puun hinta
    Latvia
    Venäjän hyökkäyssota
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa