• Tornator katkaisi yhteistyön ihmiskaupasta epäillyn metsäyrityksen taustahenkilöiden kanssa viime vuonna

    Metsänhoitotöissä työskentelee paljon ulkomailta tullutta työvoimaa. Helsingin Sanomat kirjoitti perjantaina laajasta ihmiskauppaepäilystä alalla.
    Tapio ja Metsäteho ovat arvioineet, että metsäalalle tarvitaan vuosittain jopa tuhat uutta työntekijää muun muassa eläköitymisten takia.
    Tapio ja Metsäteho ovat arvioineet, että metsäalalle tarvitaan vuosittain jopa tuhat uutta työntekijää muun muassa eläköitymisten takia. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsänhoito
    17.11.202514:18
    Aura Pilkama

    Helsingin Sanomat kirjoitti perjantaina ihmiskauppatutkinnasta, jossa sotkamolainen metsäyritys on tuonut Suomeen ulkomaalaisia metsureita vääriin tietoihin perustuen. Metsureiden kohtelusta voi lehden mukaan paisua yksi Suomen historian suurimmista ihmiskauppatutkinnoista.

    Metsäyhtiö Tornator kertoo katkaisseensa yhteistyön artikkelissa mainitun urakointiyhtiön taustahenkilöiden kanssa viime vuonna. Tornatorin mukaan se ei ole ollut tekemisissä A&P Metsä- nimisen yhtiön kanssa missään vaiheessa, vaan A&P Metsän taustalla toimiva henkilö oli Tornatorin kanssa edellisen yhtiönsä puolesta yhteistyössä. Sisäisten selvitysten ja viranomaistietojen perusteella yhteistyö silloisen yrityksen kanssa lopetettiin vuonna 2024.

    ”Yrityksemme toiminta perustuu vastuullisen liiketoiminnan periaatteisiin, joissa urakoitsijamme sitoutuvat noudattamaan Suomen lainsäädäntöä sekä Tornatorin eettisiä ohjeita. Työntekijöiden oikeudet ja turvallisuus ovat meille ensisijaisen tärkeitä”, Tornatorin urakointipäällikkö Niklas Tavasti sanoo tiedotteessa.

    Myös Metsähallitus kertoo tunnistaneensa ihmiskauppariskin metsänhoitotöissä eli istutuksissa ja raivaussahatöissä. Helsingin Sanomien artikkelissa mainittu A&P Metsä ei ole Metsähallituksen mukaan sen alihankkijoiden joukossa, vaan se on tarjouskilpailuissa suljettu pois epäselvyyksien vuoksi.

    Metsänhoitotöissä ulkomaalaisen työvoiman tarve on kasvanut viime vuosina. Työsuojeluviranomainen löysi jo pari vuotta sitten paljon puutteita ulkomaisen työvoiman palkkauksessa ja työaikojen noudattamisessa. Muun muassa työsuhteen naamioiminen niin sanotuksi kevytyrittäjyydeksi on laajentunut rakennus- ja palvelualoilta metsäalalle.

    Metsähallitus kuitenkin muistuttaa, että ilman ulkomaista työvoimaa merkittävä osa metsänhoitotöistä jäisi Suomessa tekemättä ja että metsäala tarvitsee lisää koulutettuja osaajia.

    17.11.2025 klo 17.59 täsmennetty tieto, ettei Tornator ole ollut yhteistyössä A&P Metsä yrityksen kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Thaimaalaisten marjanpoimijoiden epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi Suomessa vuosina 2022–2023. Poliisi epäilee, että poimijoiden viisumeita varten annettiin vääriä tietoja.

      Rikokset | Marjayhtiö Arctic Groupia koskeva ihmiskauppatutkinta valmistui – poimijoiden viisumeita varten annettiin vääriä tietoja

    • Lapin käräjäoikeus on tuominnut marjayhtiö Kiantaman toimitusjohtajan Vernu Vasunnan. LEHTIKUVA / JOUNI PORSANGER.

      Rikokset | Marjayhtiö Kiantaman johtaja sai 3,5 vuoden vankeustuomion – marjanpoimijoille 600 000 euron korvaukset

    • Poliisitarkastaja muistuttaa, että jotta tapaukset päätyvät esitutkintaan ja jopa syytteeseen saakka, laittomuudet pitää paljastaa silloin, kun niitä tapahtuu.

      Rikokset | Luonnonmarja-alan rikokset eivät ole uusi ilmiö – poliisitarkastajalta karu arvio tulevaisuudesta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla