• Yle: Kansallispuistojen pinta-ala kasvanut viime vuosina yli 10 000 jalkapallokentän verran

    Valtio on lisännyt tiukasti suojeltuihin kansallis­puistoihinsa merkittävästi uusia alueita. Kolin kansallispuisto kasvoi vastikään kymmenellä hehtaarilla.
     Kolin kansallispuisto kasvoi vastikään kymmenellä hehtaarilla.
    Kolin kansallispuisto kasvoi vastikään kymmenellä hehtaarilla. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Ympäristö
    5.1.202613:13
    Katja Lamminen

    Suomen kansallispuistot ovat laajentuneet merkittävästi 2020-luvulla.

    Ylen keräämät tiedot osoittavat, että suurin osa kansallispuistoista on tällä vuosikymmenellä kasvanut. Yhteenlaskettu kasvu, noin 77 neliökilometriä, vastaa yli 10 000 jalkapallokenttää.

    Valtio laajentaa kansallispuistoja useimmiten pienillä maa-aloilla, joiden koko on muutamia hehtaareja. Ely-keskukset ovat ostaneet tällaisia maita esimerkiksi yksityisiltä maanomistajilta.

    Kun kansallispuistoon liitetään uusi alue, se siirtyy tiukan suojelun piiriin.

    Linkki Ylen juttuun.

    Lisää aiheesta
    • Retkeilyn suosio on kasvanut 2000-luvulla.

      Retkeily | Kansallispuistoissa vieraili viime vuonna miljoonia retkeilijöitä – tiedätkö, mikä on Suomen suosituin kansallispuisto?

    • Aluetalouksiin retkeilyinto on vaikuttanut merkittävästi. Metsähallituksen Luontopalveluiden viestintä- ja kumppanuusjohtaja Johanna Salomaa-Valkamon mukaan erityisen tärkeitä luontomatkailun eurot ovat Itä- ja Pohjois-Suomelle.

      Retkeily | Tiedätkö, mitkä ovat kansallispuistojen top 5? Retkeilijät jättävät alueille entistä enemmän rahaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suojelualue
    Kansallispuistot
    ELY-keskukset
    Metsät
    Erämaat
    Retkeily ja eränkäynti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä