• Nämä ostajat ovat onnistuneet puukaupoissa parhaiten

    Myös listan hännille jääneet yhtiöt saavat metsänomistajilta kohtuullisen hyvän arvosanan.
    Tilaajalle
    Metsänomistajien mielestä metsäyhtiöt ovat onnistuneet varsin hyvin puukaupoissa.
    Metsänomistajien mielestä metsäyhtiöt ovat onnistuneet varsin hyvin puukaupoissa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.6.202307:00
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa on käynyt tänä vuonna selvästi aiempaa vilkkaammin. MTK:n kevään Metsätutkan perusteella parhaiten puukaupoissa ovat onnistuneet itsenäiset sahat ja Metsä Group.

    Metsäteollisuuden puuntarvetta on kasvattanut venäläisen puun tuonnin loppuminen. Yritykset ovat kuroneet 9 miljoonan kuutiometrin aukkoa umpeen lisäämällä puunhankintaa kotimaasta ja lähialueilta.

    Puukauppaa on sen takia käyty nousevilla hinnoilla. Kantohintojen nousu on jatkunut koko kevään metsäteollisuuden heikentyneestä suhdanteesta huolimatta.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan kuitupuun reaaliset kantohinnat hätyyttelevät jo viime vuosituhannen lopun ennätyksiä. Myös tukin hinnat ovat vahvistuneet.

    Ei siis ihme, että puukauppa on käynyt vilkkaasti.

    Viime vuosina puukauppa on huipentunut kesän korvalle. Sen kirittäjinä ovat toimineet erilaiset aikaisuuslisät ja takuuhinnat. Sama meno on jatkunut tänä vuonna.

    Viime viikolla metsänomistajat myivät Metsäteollisuus ry:n jäsenille peräti 1,4 miljoonaa kuutiota puuta. Koko alkuvuoden myyntimäärä kipusi samalla 15,2 miljoonaan kuutiometriin.

    Se on puolet viimevuotista enemmän.

    MTK kysyi keväällä metsänomistajilta puukauppojen onnistumisesta. Puunostajat saivat metsänomistajilta kouluarvosanaksi 8,4 eli lähes kiitettävän.

    Tyytyväisimpiä puukauppoihinsa olivat palkansaajat ja maanviljelijät. Vastaavasti vähiten tyytyväisiä olivat eläkeläiset. Tosin heistäkin lähes neljä viidestä antoi puukaupalleen arvosanaksi vähintään kahdeksikon.

    Ikäryhmittäin tyytyväisimpiä puukauppaan olivat nuorehkot, korkeintaan 45 vuotiaat metsänomistajat. Samassa ikäryhmässä oli eniten metsänhoitoyhdistyksen puukauppapalveluiden käyttäjiä.

    Eniten kiitettäviä arvosanoja puunostajista keräsi Metsä Group. Joka viides sen kanssa puukauppoja tehnyt metsänomistaja antoi yhtiölle täyden kympin ja reilu kolmannes yhdeksikön.

    Keskimäärin Metsä Groupin suoritus puukaupoissa lähenteli kiitettävää eli yhdeksän miinusta.

    Vähintään kahdeksikon arvoisia suorituksia mitatessa ykköseksi nousivat itsenäiset sahat. Niiden asiakkaista vain yksi kymmenestä arvioi puukaupan arvosanan jääneen seitsemään tai sitä heikommaksi.

    Vähiten kymppejä keräsi Stora Enso. Sen kokonaisarvosana jäi kahdeksan plussaan. Samaan ylsi UPM.

    Kantar TNS Agrin toteuttamaan kevään Metsätutkaan vastasi 551 metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali on 4 prosenttiyksikköä.

    Lisää aiheesta
    • Puun kova kysyntä pitää kantohinnat nousussa tänä ja ensi vuonna.

      Metsäpolitiikka | PTT odottaa hakkuiden kasvua ja puun hintojen nousua

      Tilaajalle
    • Lähes puolet viljelijöistä käytti viimeisimmässä puukaupassaan sähköisiä palveluita.

      Metsäpolitiikka | Puukaupat siirtyvät nettiin kiihtyvällä tahdilla

      Tilaajalle
    • Sellun hinnanlasku ja metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän hiipuminen leikkaavat myös kysynnän kasvua. Kuva Joensuun syväsatamasta.

      Metsäteollisuus | Yllättävän alas yllättävän nopeasti – sellun hinta romahti muutamassa viikossa

      Tilaajalle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa