• Puunkorjuu jatkuu normaalisti, mutta varastojen täyttyminen huolettaa koneyrittäjiä – ”Lakon jälkeinen aika voi olla hankalaa”

    Varastojen täyttymisellä voi olla seurauksia pitkälle kevääseen.
    Tilaajalle
    Kelirikkokausi tuo metsäalalle keväisin lisähaasteita. Kuvituskuva.
    Kelirikkokausi tuo metsäalalle keväisin lisähaasteita. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäkoneet
    18.3.202417:00
    Eino Haase

    ”Viime viikon maanantaina alkaneilla lakoilla ei ole ollut akuuttia vaikutusta puunkorjuuseen”, sanoo Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.

    Koneyrittäjät toteutti viikonlopun aikana jäsenilleen kyselyn, jossa kartoitettiin lakon vaikutuksia jäsenistölle. Puolet vastaajista ilmoitti, ettei toista viikkoa käynnissä olevilla lakoilla ole ollut suurempia vaikutuksia toimintaan.

    ”Tällä hetkellä näyttää siltä, että lakon ensimmäinen viikko ei ole aiheuttanut juuri mitään haitallisia vaikutuksia”, Jaakkola vahvistaa.

    Jaakkolan mukaan merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi polttoainehuoltoon ei myöskään näillä näkymin tule olemaan.

    Ongelmia voi sen sijaan Jaakkolan mukaan tulla, mikäli tehtaat eivät vedä.

    ”Kun tavara ei liiku eteenpäin, niin asiakaspuolelta rajoituksia voi olla tulossa ja syynä on se, että varastot täyttyy”, Jaakkola täsmentää.

    ”Joillain tehtailla junakuljetusten osuus raakapuusta on iso. Kun kyseiset kuljetukset ovat seis, niin se taas aiheuttaa terminaalivarastojen täyttymistä”, Jaakkola jatkaa.

    ”Talvileimikot pitäisi saada korjattua ja ajettua vähintäänkin tienvarteen. Mutta jos tehtaat eivät vedä, niin lakon jälkeinen aika voi olla hankalaa.”

    Ongelmia tuottaa myös pian päälle painava kelirikkokausi.

    ”Mikäli tehtaat seisovat eikä puulle ole käyttöä, niin varastot kasvavat. Se taas saattaa johtaa siihen, että kelirikkokausi alkaa jopa aikaisemmin tai kestää pidempään tänä vuonna”, Jaakkola pohtii.

    ”Mutta jos pahempia työmarkkinahäiriöitä ei enää tule, niin ehkä tästä vielä selvitään”, Jaakkola päättää toiveikkaana.

    Lisää aiheesta
    • Kuitu- ja energiapuuleimikot tekevät nyt kauppansa.

      Puukauppa | Puunkorjuun kannalta talvi on ollut hyvä ‒ ”Pieniläpimittaisella kuitu- ja energiapuulla on nyt todella hyvä kysyntä”

      Tilaajalle
    • Metsäkonealalle on neuvoteltu kaksivuotinen työehtosopimus.

      Metsäteollisuus | Teollisuusliitto neuvotteli sopimukset koneyrittäjien ja hirsitaloteollisuuden kanssa

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    lakko
    Koneyrittäjät
    metsätalous
    varastot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa