Arktinen hyeena himoitsee haaskoja ja jaksaa taittaa päivässä jopa lähes 100 kilometrin matkan

Vain alle nelisensataa ahmaa tassuttelee suurilla ”kintaillaan” Suomen kamaralla. Muutama vuosikymmen sitten laji oli meiltä kuolemassa kokonaan, silloin yksilömäärät laskettiin kymmenissä. Ahma rauhoitettiin vuonna 1982, minkä jälkeen kanta on päässyt vahvistumaan. Näin myös poronhoitoalueilla, missä sen tiliin kirjataan porovahinkoja.

Kanta on vahvin itäisessä Suomessa. Siellä ahman paluuta on osaltaan vahvistanut niiden rajanylitykset Venäjältä. Poronhoitoalueen ulkopuolella ahmalla ei ole vahinkoeläimen leimaa.

Ahma ei viihdy ihmisen lähellä, vaan on erämaiden asukki.

Marraskuussa ahman elämään ei kuulu joulun odotusta kummempaa. Ahma ei painu talviunille, vaan on aktiivinen läpi vuoden.

Loppusyksystä alkutalveen sen päivät kuluvat ravinnonetsinnässä. Ruuan suhteen se ei ole nirso. Ahma on kaikkiruokainen, se popsii kasviravinnon, esimerkiksi marjojen lisäksi myyriä ja jäniksiä aina isompaan riistaan, myös hirvieläimiin, asti.

Muilta pedoilta jääneet haaskat ja maanteiden uhrien raadot kelpaavat sille kernaasti. Ahma voi ajaa ilveksen pois ruokapöydästä, mutta susia ja karhuja se ei uhmaa.

Vaikka ahma on etupäässä raadonsyöjä, se myös saalistaa. Siinä puuhassa sille on etua paksusta lumipeitteestä, jonka pinnalla se laukkoo menemään sutjakkaasti.

Sen tassut ovat eläimen muuhun kokoon nähden huomattavan isot. Se on sinnikäs juoksija, ja jaksaa väsyttää saaliseläimensä.

Ahma taitaa myös kiipeilyn. Se voi kiikuttaa peuran kallon puiden latvuksiin talteen.

Ahma osaa varastoida saalistaan pahan päivän varalle. Vahvoilla leuoillaan se pystyy jäystämään umpijäistäkin lihaa. Puruvoimassa se peittoaa isommat pedot.

Ahmalla on viivästynyt sikiönkehitys. Kesän parittelun seurauksena hedelmöittyneet munasolut alkavat hiljalleen loppuvuodesta kehittyä, syntyäkseen helmi–huhtikuussa. Naaras tekee pesän mieluiten lumeen. Poikaset, 2–4, syntyvät valkoisina, mainio suojaväri pohjoisen erakolle.

Erakoksi ahma usein mainitaankin. Se veljeilee lajitovereiden kanssa vain paritteluaikaan. Naaraat kasvattavat poikasensa yksin. Ahman reviiri on suuri, naarailla noin 200 neliökilometriä, uroksilla jopa 700. Päivävaellusta elikko jaksaa taittaa liki jopa 100 kilometrin matkoja.

Tunturialueen ahmanaarailla on yleensä useita pesiä. Se siirtelee poikasiaan niiden välillä. Näin se saa poikaset ajankohdan parhaaseen ja turvallisimpaan lumiluolaan.

Esimerkiksi vieraiden urosten tiedetään tappavan pentuja. Pesä sijaitsee lumikinoksessa, metsäalueella yleensä louhikossa, juurakon ja kaatuneen puunrungon alla.

Leudontuneet talvet eivät ole nujertaneet kaikkiruokaista ahmaa, vaikka se lumihankien ystävä onkin. Ahmayksilöitä on tavattu Suomessa aivan etelärannikollakin. Pesintä onnistunee sillä silti parhaiten lumisissa oloissa.

Jutussa haastateltu asiantuntija: tutkimusprofessori Ilpo Kojola/Luke