• Näin viime kesä, syksy ja talvi pohjustivat tulevaa kirjanpainajakautta

    Kahden kirjanpainajasukupolven kesä voi merkitä populaation räjähdysmäistä kasvua.
    Tilaajalle
    Kirjanpainajanaaraat kaivavat emokäytävän puun pituussuuntaan ja toukat poikkisuuntaan.
    Kirjanpainajanaaraat kaivavat emokäytävän puun pituussuuntaan ja toukat poikkisuuntaan. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    29.3.202506:00
    Jukka Hämäläinen

    Kulunut talvi oli leuto ja siten varsin suotuisa kirjanpainajalle, arvioi metsien terveyden ja kaukokartoituksen apulaisprofessori Samuli Junttila Itä-Suomen yliopistosta.

    ”Olisi pitänyt olla kovia pakkasia, että talvi olisi vaikuttanut kirjanpainajaan. Ne talvehtivat pääosin maaperässä ja karikkeen alla.”

    Pieni osa toisen sukupolven kirjanpainajista voi jäädä talvehtimaan kuusen runkoon kaarnan alle. Sielläkin ne selviävät, jos ei ole kovia pakkasia.

    Jo viime syksy oli otollinen kirjanpainajalle.

    ”Lämpösummaa kertyi poikkeuksellisen paljon varsinkin etelässä, mikä antoi todella hyvät eväät siihen, että toinen sukupolvi ehti aikuistua”, Junttila toteaa.

    Lämpösumaa 1 500 pidetään raja-arvona sille, että kirjanpainaja ehtii tuottaa kesän aikana kaksi sukupolvea. 1 500:aan päästiin viime vuonna Iisalmen korkeudelle asti. Lämpösummaan lasketaan kasvukauden aikana vuorokauden keskilämpötilan viiden asteen ylittävä osa.

    ”Marraskuun myrskyjen jäljiltä metsissä voi olla potentiaalista lisääntymisalustaa kirjanpainajille.”

    Samuli Junttila

    Kirjanpainajaa esiintyy vähäisessä määrin Rovaniemelle asti, mutta enemmissä määrin Kuopion ja Joensuun korkeudelle. Läntisessä Suomessa havaintoja on vähemmän, ja ne keskittyvät Vaasa–Jyväskylä-linjan eteläpuolelle.

    ”Esiintymäalue hiipii koko ajan pohjoisemmaksi”, Junttila sanoo.

    Myrskytuhot edistävät kirjanpainajan leviämistä.

    ”Läntisessä Suomessa oli marraskuussa kaksi myrskyä, joiden jäljiltä voi olla metsissä potentiaalista lisääntymisalustaa”, Junttila arvioi viitaten Lyly- ja Jari-myrskyihin.

    Kahden kirjanpainajasukupolven kesä voi merkitä populaation räjähdysmäistä kasvua seuraavana vuonna.

    ”Kevään lämpötilat ja sademäärät vaikuttavat kuitenkin tuhoihin. Jos on kuivempaa, se mahdollistaa tuhot eri tavalla, kun kuuset eivät pysty puolustautumaan niin hyvin.”

    Tässä vaiheessa on Junttilan mukaan vielä liian aikaista sanoa mitään alkavan kevään keleistä ja tulevan kesän kirjanpainajatuhoista.

    ”Kuusikoiden omistajien kannattaa käydä tarkastamassa metsänsä pari viikkoa sen jälkeen, kun päivälämpötilat ovat ylittäneet 18–20 astetta, jolloin kirjanpainajien parveilu alkaa”, Junttila neuvoo.

    Kirjanpainajat ovat tummia noin puolen sentin mittaisia kaarnakuoriaisia. Kirjanpainaja iskeytyy varttuneiden kuusten kuoren alle. Naaras kaivertaa nilaan emokäytävän ja toukat kukin omansa.

    Syömäkuviot ja kirjanpainajan levittämä sinistäjäsieni voivat katkaista puun nestevirtaukset, jolloin puu alkaa kuivua. Kirjanpainajat ovatkin kuusen pahimpia hyönteistuholaisia.

    Kirjanpainajat lisääntyvät yleensä heikentyneissä pystypuissa, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa ja tuoreessa kuusipuutavarassa. Jos kirjanpainajia on paljon, ne iskevät joukkovoimalla myös terveisiin puihin.

    Kirjanpainajan iskeymän voi tunnistaa hienosta ruskeasta purusta rungon tyvellä tai pinnalla pienten reikien ympärillä.

    Yksittäiset tuhokuuset eivät muodosta uhkaa, mutta jos näitä kuusia on yli kymmenen prosenttia runkoluvusta tai yli 20 puun ryhmiä, ne tulee korjata pois metsästä määräaikaan mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Syys- ja talvimyrskyissä kaatuneet puut kannattaa kartoittaa hyvissä ajoin ennen kesää.

      Metsänhoito | Syksyn myrskyissä kaatuneet puut houkuttelevat kesällä tuhohyönteisiä – omat metsät kannattaa käydä läpi jo nyt

    • Kun kirjanpainaja iskeytyy kuuseen, puu alkaa kuivua pian.

      Metsänhoito | Tutkimus selvitti: Puun kasvu hidastuu nopeasti sen jälkeen, kun kirjanpainaja on iskeytynyt siihen

    • Kirjanpainajan kurittamia puita Miehikkälässä toukokuussa 2024.

      Luonto | Kesän kirjanpainajatilanne ollut vakaa, mutta uhkakuvia riittää – erityisesti yksi seikka huolestuttaa tutkijaa tulevaisuuden kannalta

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskus ei havainnut yhteyttä Metsäkeskukselle ilmoitettujen tuhohakkuiden ja lähellä olevien suojelualueiden välillä.

      Ympäristö | Suojelualueiden kirjanpainajatuhot eivät leviä herkästi talousmetsiin: Viimeisen vuosikymmenen ajalta tiedossa vain seitsemän tapausta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    metsätuhot
    kuusi
    ilmasto
    myrskyt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle