
Kirjanpainajien tilanne tämän kesän osalta näyttää hyvin samanlaiselta kuin viime vuonna, toteaa tutkija Tiina Ylioja Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Viimeisimmät suuntaa antavat havainnot kirjanpainajien määrästä tehtiin kuluvan viikon alussa, kun tuholaishyönteisiä varten varatut feromonipyydykset tyhjennettiin useilla paikkakunnilla ympäri Suomea.
Yliojan mukaan kartalta näkyy selvästi se, kuinka lämpötilasta riippuvainen laji kirjanpainaja on.
”Kirjanpainajan parveilu on vähentynyt selvästi Keski- ja Pohjois-Suomessa jo kuluvaan elokuuhun mennessä, mutta kyllähän esimerkiksi eteläisimmässä Suomessa ollaan tehty edelleen havaintoja isoista määristä”, hän selittää.
”Ei ole näköpiirissä sellaista vuotta, jonka jälkeen voitaisiin sanoa, että eipäs näkynyt kirjanpainajia.” Tiina Ylioja
Kirjanpainajien määrästä kuluvana kesänä osviittaa antaa pyydyshavaintojen lisäksi Metsäkeskuksen sivuilta löytyvät tiedot metsätuhohakkuista. Myös hakkuulukemien perusteella vaikuttaisi siltä, että tuhohyönteisten määrässä ollaan pitkälti viime kesän lukemissa.
Ilmoituksia metsätuhohakkuista on tosin saatettu tehdä hieman aiempia vuosia varovaisemmin, muistuttaa Metsäkeskuksella metsänhoidon asiantuntijana työskentelevä Juho Kokkonen.
”Annoimme alkukesästä suosituksen, että hyönteistuhoista tehtäisiin ilmoitus vain, jos tuhoja on kuviolla yli viisi mottia tai yli 20 runkoa. Tämäkin voi siis osaltaan vaikuttaa siihen, ettei tuhoja ilmoiteta niin paljon kuin aikaisempina vuosina”, hän avaa.

Kirjanpainajien kehittyminen aikuisiksi näyttäisi aikaistuneen.
Aiemmista vuosista poiketen yksi asia on kuitenkin muuttunut, sillä kirjanpainajien kehittyminen aikuisiksi näyttäisi aikaistuneen kuluvana kesänä.
”Olemme pyytäneet maastossa liikkuvia pyydysten tyhjentäjiä ilmoittamaan, mikäli maastossa näkyy vaaleita kuoriaisia, jotta saisimme tietää onko metsissä liikkeellä juuri hiljattain aikuistuneita kirjanpainajia. Ilmoituksia tällaisista yksilöistä ei kuitenkaan tullut juurikaan heinäkuussa, mikä voi tarkoittaa sitä, että kirjanpainajat olivat kyseisessä vaiheessa jo ehtineet tummumaan ja ovat vasta aikuistuneita vaaleita yksilöitä valmiimpia lisääntymään”, Ylioja selittää.
Tästä syystä ei olisi Yliojan mukaan myöskään yllättävää, että varsinkin eteläisessä Suomessa kirjanpainajatuhoista tehtäisiin havaintoja vasta syksyllä tai ensi keväänä, kun heinäkuun alussa aikuistuneet yksilöt ovat iskeytyneet heikentyneisiin kuusiin.

Eroon kirjanpainajista ei siis olla pääsemässä. Vaikka kuluneen kesän tilanne ei näyttäkään katastrofaaliselta, ei se Yliojan mukaan missään nimessä merkitse sitä, etteikö kirjanpainajista koituisi vakavampaa harmia vielä jatkossa.
”Omien metsien seuraaminen tuholaishyönteisten osalta on sellainen asia, ettei siitä enää suomalainen metsänomistaja pääse irti. Tuhotilanne on vakaa niillä alueilla, joilla tuhoja on aiemminkin ollut, ja kirjanpainajat runsastuvat myös koko ajan aiempaa pohjoisempana. Ei ole näköpiirissä, että tulisi sellaista vuotta, jonka jälkeen voitaisiin sanoa, että eipäs näkynyt kirjanpainajia”, Ylioja paaluttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
