• Yle: Syyttäjät valittavat metsästysrikosvyyhdin tuomioista – tyytymättömyys kohdistuu etenkin lyhyisiin metsästyskieltoihin

    Savukukko-vyyhdissä jaettiin 26 miehelle ehdollisia vankeusrangaistuksia, sakkoja sekä 1–3 vuoden pituisia metsästyskieltoja.
    Poliisin esitutkintamateriaalina ollut ilveksen turkki.
    Poliisin esitutkintamateriaalina ollut ilveksen turkki. Kuva: Poliisi
    Metsä|Erä
    2.5.202512:25
    Eija Vallinheimo

    Aluesyyttäjä Riku-Olli Paukkeri kertoo, että syyttäjät ovat ilmoittaneet tyytymättömyyden tuomioon ja aikovat valittaa Savukukko- metsästysrikosvyyhdin tuomioista.

    Paukkerin mukaan syyttäjät ovat tyytymättömiä etenkin tuomittujen saamiin metsästyskieltoihin, jotka olivat huomattavasti lyhyempiä kuin mitä syyttäjä vaati. Tuomittujen metsästyskieltojen pituus vaihteli runsaasta vuodesta runsaaseen kolmeen vuoteen. Metsästyskiellot päättyvät heinäkuun lopussa vuosina 2026, 2027 ja 2028.

    Pisimmän tuomion sai mies, jolle Pohjois-Savon käräjäoikeus antoi 1,5 vuotta ehdollista vankeutta sekä runsaat kolme vuotta metsästyskieltoa.

    Pohjois-Savon käräjäoikeus antoi tuomiot viime maanantaina.

    Yle: Syyttäjä aikoo valittaa Suomen laajimmasta salametsästysvyyhdistä

    Lisää aiheesta
    • Epäillyissä rikoksissa on kyse rauhoitettujen eläinten, kuten ahman, suden tai ilveksen, tappamisesta. LEHTIKUVA / Matias Honkamaa.

      Erä | Suomen laajimman salametsästysjutun tuomiot julki: Yhteensä 26 miehelle tuomio, suurin osa sai ehdollista vankeutta

    • Pannoitettu Unna-susi.

      Erä | Unna-suden ampumisesta koituu Savukukko-vyyhdissä tuomituille yli 7 000 euron hintalappu

      Tilaajalle
    • Käräjäoikeuden tekemästä ratkaisusta tulee valittaa hovioikeuteen 30 päivän kuluessa ratkaisun antamisesta.

      Erä | Juuri päättyneet Savukukko-metsästysrikoskäräjät oli erikoinen näytös, josta ei käänteitä puuttunut

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsästysrikos
    Savukukko-vyyhti
    syyttäjät
    Pohjois-Savon käräjäoikeus
    metsästyskielto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle