• MTK haluaa luontoarvot osaksi puukauppojen kilpailutusta – ”Nyt yritysten vastuullisuuspuheet punnitaan käytännössä”

    MTK:n tavoitteena on, että jatkossa metsänomistaja saisi puunostajalta korvauksen myös hakkuualueen luontoarvoista.
    MTK:n ehdotuksen mukaan metsänomistajat saisivat puun ostajalta tarjouksen esimerkiksi suojakaistakorvauksesta, jos hakkuukohde rajautuu vesistöön. Silloin suojelukulu ei jäisi metsänomistajan kannettavaksi.
    MTK:n ehdotuksen mukaan metsänomistajat saisivat puun ostajalta tarjouksen esimerkiksi suojakaistakorvauksesta, jos hakkuukohde rajautuu vesistöön. Silloin suojelukulu ei jäisi metsänomistajan kannettavaksi. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Luonto
    28.8.202412:59
    Anniina Jokinen

    Luontoarvot tulevat osaksi puukauppojen kilpailutusta Metsänhoitoyhdistysten valtakirjakaupoissa, MTK kaavailee. Esimerkiksi vesistöihin rajautuvilla kohteilla metsäyhtiöt voivat tehdä puutavaralajien lisäksi tarjouksen suojakaistakorvauksesta, jolloin kulu suojelusta ei jää pelkästään metsänomistajan kontolle.

    Vaikka metsäteollisuus on kertonut sitoutuvansa esitettyihin 50 metrin suojakaistoihin raakkukohteiden ympärillä, MTK muistuttaa, että kyse ei ole metsäteollisuuden vaan yksityisten metsänomistajien omistamista metsistä.

    Yli viisi metriä leveiden jokien varsilla on jo 75 000 kilometriä rantaviivaa puhumattakaan muista vesistöistä. Levenevät suojakaistat vähentävät hakkuupinta-alaa paljon. Siksi MTK haluaa tuoda luontoarvot mukaan puukauppaan.

    MT kysyi metsäalan yrityksiltä, mitä mieltä ne ovat ehdotuksesta. UPM ei ota asiaan kantaa. Stora Enso keskittyy toistaiseksi Hukkajoen tapaukseen ja palaa ehdotukseen myöhemmin. MT ei tavoittanut Metsä Groupia kommentoimaan torstaiaamuun mennessä.

    Raakkutapaus toi luontoarvokaupan valmisteluun vauhtia.
    Raakkutapaus toi luontoarvokaupan valmisteluun vauhtia. Kuva: Timo Heikkala

    ”Metsänhoitoyhdistykset kilpailuttavat valtakirjalla merkittävän osan metsänomistajien puukaupoista. On luontevaa, että metsänhoitoyhdistyksen kautta tehtävissä puukaupoissa osa metsänomistajan tulosta tulee jatkossa luontoarvoista”, sanoo MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola tiedotteessa.

    ”Lähiajat näyttävät ostajien halun sitoutua luontoarvojen turvaamiseen myös rahallisesti. Nyt yritysten vastuullisuuspuheet punnitaan käytännössä.”

    MTK muistuttaa, että Suomussalmen raakkutuho ei johtunut lakien puutteista vaan voimassa olevan lain rikkomisesta.

    ”Lakirikkomuksia en lähtisi korjaamaan lisälainsäädännöllä, vaan on syytä pohtia, miten lakirikkomukset saadaan kitkettyä. Jatkotoimet kannattaa valmistella huolella, eikä liiallisen kiihkon vallassa”, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

    MTK on valmistellut luontoarvokauppaa pitkään, mutta raakkutapaus toi siihenkin vauhtia. Ensimmäisenä kauppaan kuuluvia suojakaistakorvauksia voi saada jo syys–lokakuussa.

    Juttua muokattu 29.8.2024 kello 8.45. Lisätty tieto siitä, että metsäalan yritykset eivät toistaiseksi ota ehdotukseen kantaa.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson toimitusjohtajan Hans Sohlströmin mukaan yhtiön uskottavuus on saanut vakavan kolhun.

      Metsäteollisuus | Stora Enso keskeytti hakkuut kaikissa ympäristölle herkissä leimikoissa – työt pysähtyivät kymmenissä kohteissa

    • Hukkajoella pääkysymys koskee jo nyt lailla kiellettyä toimintaa, jota tutkitaan törkeänä rikoksena, Kai Mykkänen sanoo.

      Luonto | Mykkänen kutsui puunostajien johdon tapaamiseen raakkujoen takia – tavoitteena varmistaa, että jatkossa ”teot vastaavat puheita”

      Tilaajalle
    • Metsäalalla tehdään edelleen paljon arvokasta työtä alan eri organisaatioissa, vaikka raakkutapaus herättääkin nyt paljon huomiota.

      Metsä | Raakkutapaus ei saa pilata metsänhoidon suurta kuvaa

    • Metsähallituksen arvioiden mukaan Suomussalmen Hukkajoella on kuollut tai kuolemaisillaan tuhansia raakkuja.

      Luonto | Suomussalmen raakkutuhojen hintalappu voi vielä kasvaa: ”Kuolleiden simpukoiden määrää ei saada koskaan tietää”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle