• Suomussalmen raakkutuhojen hintalappu voi vielä kasvaa: ”Kuolleiden simpukoiden määrää ei saada koskaan tietää”

    Stora Enson hakkuutyömaalla ilmi tulleesta raakkujen joukkokuolemasta voi koitua kovat seuraamukset. Ympäristöministeriö päivittää parhaillaan rauhoitettujen lajien ohjeellisia korvaussummia, kirjoittaa MT:n toimittaja Anni-Sofia Hoppi.
    Tilaajalle
    Metsähallituksen arvioiden mukaan Suomussalmen Hukkajoella on kuollut tai kuolemaisillaan tuhansia raakkuja.
    Metsähallituksen arvioiden mukaan Suomussalmen Hukkajoella on kuollut tai kuolemaisillaan tuhansia raakkuja.  Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Luonto
    28.8.202405:00
    Analyysi
    Anni-Sofia Hoppi

    Kainuun Suomussalmella toissa viikolla sattunut raakkutuho on herättänyt keskustelua luontokappaleiden arvosta. Arviolta tuhansien erittäin uhanalaisten raakkujen ja niiden elinympäristöjen tuhoaminen saattaa jäädä historiankirjoihin yhtenä Suomen vakavimmista luonnonsuojelurikoksista.

    Se saattaa nousta rahallisesti mitattuna jopa kaikkien aikojen mittavammaksi luonnonsuojelurikokseksi.

    Rauhoitettujen lajien tahalliselle tappamiselle on määritetty ohjeelliset, valtiolle maksettavat euromääräiset arvot. Yhden jokihelmisimpukan eli raakun arvoksi on määritetty 589 euroa. Kun sen kertoo tuhansilla, nousee teoreettinen korvaussumma jopa miljooniin euroihin.

    ”Hukkajoen tapauksen lopullista korvaussummaa on tässä vaiheessa vaikea ennakoida, siitä päättää aikanaan tuomioistuin”, arvioi ympäristöministeriön ympäristöneuvos Esko Hyvärinen.

    Poliisi tutkii Suomussalmen simpukkatuhoa törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Hyvärisen mukaan ne ovat Suomessa hyvin harvinaisia.

    Seuraamukset voivat olla tuntuvia. Törkeästä luonnonsuojelurikoksesta voidaan tuomita vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Lisäksi teosta vastuussa olleelle yritykselle voidaan määrätä korkeintaan 850 000 euron suuruinen yhteisösakko.

    Toistaiseksi suurin luonnonsuojelurikoksesta maksettavaksi koitunut korvaussumma on 250 000 euroa. Se määrättiin närpiöläismiehelle, jonka hallusta löytyi tuhansia laittomia linnunmunia. Oikeus päätti tuolloin kohtuullistaa summaa syyttäjän vaatimasta 600 000 eurosta.

    Se, päädytäänkö raakkutapauksessa vastaavaan kohtuullistamiseen, ja kuka on lopullinen maksaja, jää tuomioistuimen päätettäväksi.

    Metsähallituksen arvioiden mukaan Suomussalmen Hukkajoella on kuollut tai kuolemaisillaan tuhansia raakkuja. Joen ylittävistä ajourista veteen levinnyt hiekka ja muta on raakuille kohtalokasta.

    Tuhoalueelta on siirretty noin 4 000 raakkua ylävirtaan, mutta varmuutta niiden selviytymisestä ja sopeutumisesta uuteen paikkaan ei vielä ole.

    Lähtökohtaisesti luonnonsuojelurikoksista maksettava korvaussumma lasketaan kuolleiden yksilöiden määrän perusteella, Hyvärinen kertoo.

    ”Suomussalmen tapauksessa ei koskaan saada tietää absoluuttista kuolleiden simpukoiden määrää.”

    Rauhoitettujen lajien hintalapuissa on suurta vaihtelua. Julkisuudessa paljon esillä olleen, vanhoissa metsissä viihtyvän hömötiaisen arvo on vain 17 euroa, vaikka se on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi vuonna 2019. Suurin arvo, 9 755 euroa, on saimaannorpalla.

    Hyvärisen mukaan ohjeellisiin arvoihin vaikuttavat lajin uhanalaisuus, uusiutumiskyky, kannan koko ja esiintymispaikkojen määrä.

    ”Korvaussummien laskentatapa vaihtelee hieman eliöryhmittäin. Yleisesti ottaen selkärangattomien eläinten arvot eivät ole niin korkeita kuin hitaammin lisääntyvillä selkärankaisilla.”

    Mikä raakusta sitten tekee niin erityisen?

    Ensinnäkin se on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi ja elää vain noin 120 joessa. Toiseksi se on niin kutsuttu avainlaji: jos se häviää, mukana katoaa myös monta muuta lajia. Siksi yksittäinen, noin kymmenen senttimetrin mittainen raakku on paljon itseään suurempi palanen kokonaisuutta.

    Rauhoitettujen lajien ohjeelliset arvot on määritelty asetuksessa vuonna 2002. Riistaeläinten arvot on määritelty omassa asetuksessaan.

    Ministeriö on parhaillaan päivittämässä rauhoitettujen lajien korvaussummia. On siis mahdollista, että yksittäisen raakun korvaussumma nousee vielä ennen tapauksen mahdollisen oikeuskäsittelyn alkamista.

    ”Monien lajien arvoihin tulee korotuksia jo pelkästään rahan arvon muutoksen myötä”, Hyvärinen sanoo.

    Korotusten lisäksi listalle on tulossa joitakin uusia lajeja ja vastaavasti joitakin poistuu. Esimerkiksi viime vuonna rauhoitetulle kyylle on tulossa ensimmäistä kertaa korvausarvo.

    Pihapiirissä olevan kyyn tai vaaraa aiheuttavan kyyn saa kuitenkin tarvittaessa siirtää tai tappaa, jos siirtäminen ei ole mahdollista.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Metsähallituksen viikko sitten poliisille tekemän ilmoituksen mukaan Hukkajoessa on kuollut arviolta jopa tuhansia jokihelmisimpukoita eli raakkuja, kun joen yli on ajettu metsätyökoneilla. LEHTIKUVA

      Ympäristö | Poliisilla useita epäiltyjä Suomussalmen raakkutuhossa – mahdollisia takavarikointeja arvioitu

    • PEFC-sertifikaatti edellyttää, että vesistöjen ympärille jätetään riittävän leveät suojakaistat. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Raakkutuhon metsässä ei ollut metsäsertifiointia – hakkuu rikkoi luonnonsuojelulakia

      Tilaajalle
    • Arvioiden mukaan Stora Enson korjuutyömaalla sattuneen onnettomuuden seurauksena jopa tuhannet raakut menettivät henkensä. Kuvan raakku ei liity tapaukseen.

      Luonto | Kainuun raakkutuhon ei olisi pitänyt olla lähtökohtaisesti edes mahdollinen – asiantuntija avaa hakkuiden suunnittelua

      Tilaajalle
    • Metsäkoneella on ajettu Suomussalmen Hukkajoella raakkujen yli. Lisäksi jokeen oli ajourilta päätynyt runsaasti mutaa, hiekkaa ja hakkuutähteitä.

      Luonto | Katso video: Tutkija kuvasi, kun tuhannet raakut tuhoutuivat – ”Metsäkoneen kuljettaja suhtautui ylimielisesti”

    • Jokihelmisimpukat eli raakut ovat Suomen pitkäikäisimpiä simpukoita.

      Luonto | Raakut eli jokihelmisimpukat ovat erittäin uhanalaisia – niiden kohtalo on sidoksissa lohikaloihin

    Artikkelin aiheet
    raakkutuhot
    luonnonsuojelurikos
    Suomussalmi
    Ympäristöministeriö
    Stora Enso
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio