• Video: Ilvekset viihtyvät Heikkisten pihapiirissä – ”Alkavat jo pirttiin asti tunkemaan”

    Ilvesten viihtyminen pihapiirissä huolestuttaa perhettä kotieläinten, vasikoiden ja lastenlasten takia.
    Tilaajalle
    Ilvekset ovat aiheuttaneet tänä vuonna noin 60 kotieläinvahinkoa.
    Ilvekset ovat aiheuttaneet tänä vuonna noin 60 kotieläinvahinkoa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Luonto
    14.12.202415:40
    Eija Vallinheimo

    Martta Heikkinen pitää maitotilaa Hyrynsalmella Kainuussa. Viime päivinä oven takana on vieraillut täplikkäitä vieraita.

    ”Torstai-iltapäivällä ilves tuli vastaan ulko-ovella ja perjantaina, kun isäntä meni aamulla avaamaan ulko-ovea, niin äänistä päätellen ilves pudottautui taas kuistin kaiteelta alas”, Heikkinen kertoo.

    Vaikka ilves livahtikin molemmilla karkuun nopeasti, ei Heikkinen ilahtunut näkemästään.

    ”Alkavat jo pirttiin asti tunkemaan”, Heikkinen puuskahtaa.

    Harvinainen vieras ilves ei Heikkisten perheessä muutenkaan nykyisin ole, sillä pihapiirissä on pyörinyt kolme ilvestä viimeisen parin viikon ajan. Eräänä päivänä ilves tuijotti Heikkistä halkoliiterin alta. Jälkiä oli myös koiran häkin ympärillä.

    Heikkinen kertoo, että myös navetan läheisyydestä löytyy paljon jälkiä.

    Koska ulkona aitauksessa on ympäri vuoden tiineitä hiehoja ja lehmiä, Heikkinen pelkää, että vasikat lähtevät joku kerta ilveksien suihin.

    ”Eniten huolettaa kuitenkin pienten lastenlasten puolesta. Enää ei uskalla jättää vauvaa nukkumaan ulos vaunuihin kuten aiemmin.”

    ”En ole aiemmin ilveksiä nähnyt tuolla luonnossa liikkuessa, mutta nyt ne tulevat jo ihan syliin”, Heikkinen manaa huolestuneena.

    Ilveksen jälkiä on ilmestynyt koiratarhan viereen.
    Ilveksen jälkiä on ilmestynyt koiratarhan viereen. Kuva: Martta Heikkinen

    Jos suurpedon kohtaa hoidetussa pihapiirissä tai laitumella, on syytä pyrkiä karkottamaan se kovaa ääntä pitämällä. Tällaisesta kohtaamisesta tulee ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilölle.

    Jos suurpeto aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa kodin pihapiirissä, tulee ottaa yhteyttä hätäkeskuksen kautta poliisiin.

    Lisää aiheesta
    • Erityisesti karhujen pihavierailut ovat lisääntyneet. Sen sijaan karhujen karkottamiseen erikoistuneet srva-toimijoita ei löydy jokaisesta kylästä.

      Erä | Suurpetojen pihakäynnit lisääntyneet – pihapiireissä käy visiitillä jo noin 10 000 suurpetoa vuodessa

      Tilaajalle
    • Luonnonsuojeluliiton piirit ja yhdistykset jättivät yhteensä 167 valitusta.

      Erä | Suomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen ilveksille myönnettyjen poikkeuslupapäätösten kumoamiseen

    • Ilves on leikkisä siinä missä muutkin kissat. Kuvan tupsukorva ei liity tapaukseen.

      Luonto | Video: Ilves innostui leikkimään jalkapallolla – otteet kuin Lionel Messillä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle