
Villisian nähtiin tonkivan ruovikonlaitaa keskellä huhtikuista Helsinkiä. Havainnosta kertoo Metsästys ja Kalastus -lehti. Vanhankaupunginlahden, Viikin ja Herttoniemen välissä riittää kaupunkiluontoa, peltoa ja ruovikkoa, jossa villisika tai useampikin mahtuu asustelemaan melko huomaamattomasti.
Pääkaupungissa havaintoja villisiasta tehdään harvakseltaan. Yksittäisiä havaintoja on tehty vuosittain. Edellisen kerran poliisi varoitti vammautuneesta villisiasta Helsingissä joulukuussa 2023. Tuolloinkin villisika liikkui Viikinmäen alueella.
Havaintoja villisioista on tehty myös Espoon Nuuksiossa ja Suvisaaristossa.
Suomalaisen villisikakannan ydinalueet ovat kaakkoisrajalla ja Itä-Uudellamaalla. Villisikaa tavataan satunnaisena kulkijana jopa suurina laumoina hyvinkin kaukana Kaakkois-Suomen ja Itä-Uudenmaan ulkopuolella.Yksittäisiä villisikahavaintoja tehdään kuitenkin lähes koko maassa.
Villisiat voivat muodostaa pääkaupunkiseudulle suurempiakin laumoja, jos villisikakanta kasvaa. Villisiat sopeutuvat helposti monenlaisiin olosuhteisiin. Maailmalla villisikoja on nähty myös suurkaupunkien keskustoissa, jossa ne tonkivat roska-astioita. Villisian ravinto koostuu maanpäällisistä ja -pinnan alaisista kasvinosista sekä eläinperäisistä ravinnonlähteistä. Vallitsevan käsityksen perusteella villisika syö lähes kaikkea.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
