• Puun hinta viikolla 14: Puun hinnat ampaisivat nousuun

    Puukauppoja solmittiin tuplamäärä viime vuoden vastaavaan viikkoon verrattuna.
    Tilaajalle
    Metsänomistajat myivät viime viikolla 0,7 miljoonaa kuutiota puuta Metsäteollisuus ry:n jäsenille.
    Metsänomistajat myivät viime viikolla 0,7 miljoonaa kuutiota puuta Metsäteollisuus ry:n jäsenille. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.4.202514:30
    Jarmo Palokallio

    Puukauppoja solmittiin viime viikolla kiivaalla tahdilla. Samalla puun hinnat lähtivät selvään nousuun.

    Kuusitukin keskihinta nousi 83,6 euroon kuutiolta viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla. Vuoden alusta hinta on noussut reilulla eurolla. Vuosi sitten siitä maksettiin 75 euroa.

    Mäntytukin hinta nousi 81,8 ja koivun 66,2 euroon kuutiolta. Vuosi sitten niistä maksettiin noin 73 ja 61 euroa kuutiolta.

    Myös kuitupuun hinnat ovat lähteneet nousuun. Koivukuitupuun hinta on kirinyt 33 ja männyn 32,5 euroon kuutiolta. Niiden viime vuoden hintahuippu osui viime kesään. Silloin niistä maksettiin noin euroa nykyistä enemmän.

    Vuosi sitten koivu- ja mäntykuitupuun hinnat olivat noin 28 eurossa kuutiolta.

    Koko alkuvuoden aikana metsänomistajat ovat myyneet Metsäteollisuus ry:n jäsenille 8,8 miljoonaa kuutiometriä puuta. Siinä on miljoonan kuutiometrin lisäys viime vuoden vastaavaan aikaan.

    Viime viikolla puukauppoja solmittiin 0,7 miljoonasta kuutiosta. Viime vuonna vastaavalla viikolla puukaupat jäivät puolta pienemmiksi.

    Lisää aiheesta
    • Reaalikorkojen huomioon ottaminen vaikuttaa muun muassa päätehakkuun ajankohtaan.

      Puukauppa | Koska metsätaloutta harjoitetaan useiden vuosi­kymmenien aikajänteellä, olisi tärkeää seurata korkojen ja erityisesti reaalikorkojen kehitystä

      Tilaajalle
    • Eri puutavaralajeista kuusikuidun hinta on liikkunut alkuvuonna voimakkaimmin. Suunta on ollut nouseva.

      Puukauppa | Puumarkkinoilla kesä koitti keskellä talvea – se näkyy hinnoissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puun hinta
    puukauppa
    Metsäteollisuus
    metsänomistajat
    raaka-aineet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa