
Kalastaja Veikko Kiviniemen kala-apajille Inarijärven koillisosaan Kuoskerniemeen kertyy matkaa järven eteläosassa sijaitsevasta Veskoniemen satamasta yli 50 kilometriä. Venekyytiin menee reilusti toista tuntia.
Matka lukemattomien erämaisten saarien lomitse on elämys. Perillä pienen suojaisen lahden pohjukassa Kiviniemellä on tukikohta, omin käsin rakennettu kelohirsimökki ja eri tarkoituksiin käytettäviä veneitä ja lauttoja. Kahvittelun jälkeen käymme laskemassa verkot.
Seuraavana aamuna pääsemme kokemaan verkkoja miltei tyynessä säässä. Kiviniemellä on verkon nostoon oma veneensä, joka on suunniteltu juuri tätä tarkoitusta varten.
”Ei tässä kerkhiä nokkaa kaivelemhaan”, Kiviniemi tuumaa, kun siikaa nousee tasaiseen tahtiin.
Saalis ei ole kuitenkaan samanlainen kuin ennen.
”Kalakannat ovat vuosien myötä huolestuttavasti laskeneet. Vuonna 2004–2005 minulla oli kaksi rysää. Nyt pitää olla viisi tai kuusi rysää samanlaiseen siikamäärään.”
Kiviniemi arvioi, että määrään vaikuttaa se, että siian istutukset ovat Inarilla lähes puolittuneet kymmenen vuoden takaisesta. Taimenen istutukset ovat toisaalta lisääntyneet ja taimenkannat sitä myötä kasvaneet.
Mutta toinenkin syy tähän on.
”Meille on tullut pienenä mörkönä ahven. Se syö siian mätiä ja heikentää sen luontaista lisääntymistä. Ennen ahventa oli vain eteläpäässä järveä ja tänä päivänä sitä on myös täällä pohjoispäässä. Samoin myös hauki on lisääntynyt.”
Kiviniemen mielestä tilanteeseen vaikuttaa eteläpään järven rehevöityminen ja ilmastonmuutoksen takia lämpimät pitkät kesät.

Kiviniemi kertoo verkkoa nostaessaan, että hänen uransa ammattikalastajana alkoi vuonna 2004, vaikka kalastusta hän on harrastanut jo pikkupojasta lähtien isänsä mukana.
Pyyntivälineinä kesä–heinäkuussa ovat olleet rysät ja muina aikoina verkot. Rysäpyynnillä kalastetaan pelkästään siikaa ja verkkopyynnillä tulee lisäksi taimenta, ahventa ja haukea.
Ammattikalastuksessa on tapahtunut vuosien mittaan muutoksia. Parikymmentä vuotta sitten oli enemmän kesäaikaisia rysäkalastajia.
”Nyt ympärivuotisten kalastajien määrä on kaksinkertaistunut. Ykkösluokan kalastajia eli ammattikalastajia Inarijärvellä on parikymmentä, ja jokaisella on omat kalastusalueensa. Myös nuoria kalastajia on tullut viime aikoina Inarille, joten ammattikalastus ei ole ainakaan heti kuolemassa.”
”Nuoret ovat paneutuneet myös ahvenen ja hauen kalastukseen, mikä on hyvä suuntaus”, toteaa Kiviniemi.
”Verkon silmäkoolle pitäisi saada alaraja.”
Huolestuttavana asiana Kiviniemi pitää kalastajien verkkojen silmäkoon pienentymistä.
”Se johtaa siihen, että kalat pyydetään liian nuorina, eivätkä ne kerkiä elinkaarensa aikana kertaakaan kutea. Se tarkoittaa sitä, että kalakanta on paljon istutuksen varassa.”
Kiviniemen toive on, että silmäkoolle saataisiin alaraja.
Tällä kertaa pyytämässä oli kaksikymmentä verkkoa, ja kalaa niistä tuli kaikkinensa noin kuusikymmentä kiloa.

Haasteista huolimatta Kiviniemi on tyytyväinen ammattiinsa.
”Kun toiset menhee töihin, minä lähden kalalle”.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
