• Aki Kaurismäki lupaa maksaa Elokapinan sakkoja taistelussa ”vähä-älyistä hallitusta ja selluteollisuutta” vastaan

    Aki Kaurismäki tukee Elokapinaa avoimessa kirjeessä ja lupaa osallistua mahdollisten sakkojen maksamiseen.
    Elokapina osoittaa jälleen kesäkuussa mieltään muun muassa Helsingin Senaatintorilla. Tämä kuva on vuodelta 2021.
    Elokapina osoittaa jälleen kesäkuussa mieltään muun muassa Helsingin Senaatintorilla. Tämä kuva on vuodelta 2021.  Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Ympäristö
    30.5.202411:35
    Katja Lamminen

    Suomen kuuluisin elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki on lähettänyt ympäristöliike Elokapinalle avoimen kirjeen, jossa hän toivottaa voimia taistelussa "kasvotonta pääomaa" ja "silkkaa vähä-älyisyyttä" vastaan.

    Kirjeellä ohjaaja tukee Elokapinan ensi viikolla alkavaa Myrskyvaroitus-kampanjaa, jonka puitteissa Helsingissä järjestetään useita mielenosoituksia 7.–13.6 ja 25.–30.6. välisenä aikana. Tottelemattomuuskampanjallaan Elokapina vaatii Suomen hallitusta leikkaamaan kaikki ympäristölle haitalliset tuet ja noudattamaan ilmastolakia.

    Aki Kaurismäen kirjoittama avoin kirje kuuluu näin:

    ”Toivotan Elokapinalle voimia taistelussa ylivoimaista, mutta sisäisesti onttoa vastustajaa, kasvotonta pääomaa ja silkkaa vähä-älyisyyttä (lue selluloosateollisuus ja hallitus, tämä ja edelliset) vastaan. Siinä vaiheessa kun Suomen luonto kaikkineen on myynnissä vähiten tarjoavalle eivätkä linnut enää löydä pesäpuuta ja itsekin siinä ohessa tukehdumme, kaikki keinot (paitsi väkivalta) ovat sallittuja.

    On täysin selvää, että maatamme "johtavat" juoksupojat ja -tytöt eivät ymmärrä evoluutiosta edes sen vertaa, että puut jäävät meidän jälkeemme. Ihminen on planeettamme ainoa todellinen vieraslaji.

    Lupaan täten julkisesti (syytettä yllytyksestä odotellen) osallistua voimallisesti mahdollisiin rauhallisten mielenosoitusten aiheuttamien sakkojen (niskuroinnista luonnontuhontaa vastaan) maksamiseen.

    Eteenpäin! Venceremos!”

    Aki Kaurismäki

    Lisää aiheesta
    • Elokapina haluaa nostaa esille, että lentoliikenteen tukemisesta hyötyvät lähinnä suurituloiset, mutta valtavat päästöt koskettavat meitä kaikkia.

      Ympäristö | Elokapina vaatii lentoliikenteelle korkeampaa arvonlisäveroa

    • Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki ympäristöliike Elokapinan ja sen taustayhdistyksen Elonvaalijat ry:n toimintaan liittyvät syytteet.

      Yhteiskunta | Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Elokapina-jutun syytteet

    • Elokapinan aktivistit ovat tuttu näky Viiankiaavan poraustyömaalla.

      Metsä | Elokapina jatkoi kaivostoimintaan tähtäävien kairauksien häirintää Viiankiaavalla − porat seisoneet jo toista sataa tuntia

    • Metsähallituksen pääkonttorin eteen on noussut telttasauna.

      Metsiensuojelu | Ympäristöjärjestöt osoittavat mieltään Metsähallituksen pääkonttorin edessä

    • AFPTV:n materiaalista otettu kuvakaappaus näyttää, kuinka mielenosoittajat toteuttivat tempauksensa Louvressa. Maalausta suojaa luodinkestävä lasi.LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Mielenosoittajat heittivät Mona Lisan päälle keittoa – ”Viljelijämme kuolevat työssään”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä