• Pyöriäisiä havaittu Kyrönjoella – nyt ministeriöt antavat toimintaohjeita kalastajille ja muille kiinnostuneille

    Ministeriöt suosittelevat verkkokalastuksen välttämistä pyöriäisten esiintymisalueilla.
    Pyöriäisiä havaitaan muutama kerran vuodessa.
    Pyöriäisiä havaitaan muutama kerran vuodessa. Kuva: Olli Loisa
    Metsä|Kalastus
    22.4.202609:00
    Eija Vallinheimo

    Pyöriäisiä on havaittu viime päivinä Vassorin alueella ja Kyrönjoessa Mustasaaressa Pohjanmaalla.

    Pyöriäinen

    Pyöriäinen on pyöriäisten heimoon kuuluva hammasvalas. Sen pituus on noin 1,8 metriä ja paino noin 50 kiloa. Pyöriäinen on muodoltaan pyöreähkö, sillä on pieni pää ja siltä puuttuu delfiineille tunnusomainen kuono.

    Pyöriäisen elinpiiriä ovat Pohjoinen Tyynimeri, Mustameri ja Pohjois-Atlantti. Se on ainoa valaslaji, joka elää pysyvästi myös Itämeressä, erityisesti sen eteläosissa.

    Suomea lähinnä oleva lisääntymisalue sijaitsee Gotlannin matalikolla. Pyöriäinen on kuulunut Suomen rannikkolajistoon ainakin 7 000 vuotta, mutta yksilömäärä on vähentynyt 1900-luvulta lähtien.

    Etenkin 1940-luvulla ankarat pakkas- ja jäätalvet yhdistettynä erilaisiin ihmistoimintoihin romahduttivat kantaa eikä se ole palautunut ennalleen.

    Pyöriäinen ei ole todennäköisesti lisääntynyt Suomessa enää sotien jälkeen. Suomen aluevesillä liikkuu kuitenkin pyöriäisiä säännöllisesti.

    Lähde: SYKE/direktiivilajiesittelyt

    Maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö suosittelevat kaupallisille kalastajille ja vapaa-ajankalastajille, että nämä välttäisivät verkkokalastusta kaikilla merialueilla, joilla niiden tiedetään oleskelevan uusimman julkisuudessa esitetyn tiedon perusteella. Tällä hetkellä alue käsittää Kyrönjoen suistoineen rannikolle asti. Pyöriäiset voivat tarttua verkkoihin ja vahingoittua tai hukkua niihin.

    Ministeriöt muistuttavat tiedotteessa, että eläimiä ei tule myöskään lähestyä tai muutoin häiritä. Pyöriäisiä suositellaan tarkkailtavaksi maalta, jotta eläimet eivät häiriinny liiasta huomiosta. Lisäksi tarkkailusta ei saa aiheutua häiriötä paikallisille asukkaille.

    Itämeren pääaltaan populaation koko on vain noin 500 yksilöä. Verkkokalastuksen tahattomaksi sivusaaliiksi jääminen on tällä hetkellä suurin tunnistettu uhka lajin säilymiselle Itämeressä. Pyöriäistä uhkaa muun muassa ravinnon väheneminen ja veneilyn lisääntyminen.

    Suosituksia pyöräisten tarkkailusta

    Lisää aiheesta
    • Pyöriäinen on pääosan ajasta sukelluksissa ja rullaava matala pintakäynti on useimmiten kestoltaan vain pari sekuntia. Pintakäynnin aikana keskellä selkää on näkyvissä pienehkö selkäevä.

      Luonto | Itämerellä kerätään jälleen havaintoja tästä äärimmäisen uhanalaisesta eläimestä − edellisen kerran vastaavat kartoitus tehtiin reilu kymmenen vuotta sitten

    • Kalanpyydyksiin takertuminen on eräs suurimmista vaaratekijöistä pyöriäisille.

      Tiesitkö, että Itämeressä elää pieniä valaita? Pyöriäishavainnoista ilmoittaminen onnistuu netissä

    • Pyöriäisen tunnistaa parhaiten matalasta, kolmiomaisesta selkäevästä, joka tulee näkyviin merestä pyöriäisen pintakäynnin aikana.

      Näitkö meren pinnalla mahdollisesti selkäevän? Moni uhanalaisen valaslajin Itämeressä havainnut erehtyy luulemaan näkemäänsä eläintä hylkeeksi

    Artikkelin aiheet
    pyöriäinen
    kyrönjoki
    kalastus
    ympäristönsuojelu
    ministeriöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen