

Pölkky Oy:n hallitus on päättänyt optimoida käynnissäolevaa Kajaanin sahan investointiprojektia, yhtiö tiedotti viime viikolla.
Niukkasanaisessa tiedotteessaan yhtiö kertoi, että sen ”tavoitteena on optimoida tehdaskonsepti ja varmistaa Kajaanin yksikön pitkän aikavälin kannattavuus”.
Lisätietojen antajaksi merkitty, Pölkyn uuden omistajan Pfeifer Groupin viestintä- ja markkinointijohtaja Florian Singer ei vastannut MT:n tiedusteluun, mitä optimointi käytännössä tarkoittaa.
Tiedotteen mukaan yhtiö on uudistamassa Kajaanissa sijaitsevan sahan kokonaisuudessaan. Investointiprojektiin kuuluu tukkien syöttö, kuorimo, sahalinja, sivutuotteiden käsittely, tuorelajittelu, kuivaamot ja kuivalajittelu.
Tuorelajittelu on jo asennettu ja on käyttöönottovaiheessa. Investointiohjelman valmistuttua sahan tuotantokapasiteetti on vuosittain 450 000 kuutiometriä sahatavaraa.
UPM myi Kajaanin sahan Pölkylle vuonna 2012. Kuusamolainen Pölkky Oy siirtyi viime joulukuussa itävaltalaisen Pfeifer Holdingin omistukseen.
Pfeiferin johto on ilmoittanut, että se jatkaa suunnitellusti Pölkyn investointiohjelmaa ja liiketoiminnan kehittämistä.
Pölkky Oy:n sahat sijaitsevat Kuusamossa, Taivalkoskella ja Kajaanissa. Lisäksi yhtiöllä on painekyllästyslaitos Oulussa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
