• Pölkky Oy:n siirtyminen itävaltalaisen Pfeiferin omistukseen sai sinetin ‒ kilpailuviranomaisilta vihreää valoa

    Pölkyn uudelleen järjestetyn hallituksen puheenjohtajana aloittaa Josef Dringel.
    Tilaajalle
    Pölkky Oy:n ostaneen Pfeifer Groupin liikevaihdon arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,4 miljardiin euroon.
    Pölkky Oy:n ostaneen Pfeifer Groupin liikevaihdon arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,4 miljardiin euroon. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    31.1.202316:31
    Juha Kaihlanen

    Kuusamolaisen Pölkky Oy:n siirtymien itävaltalaisen Pfeifer Holdingin omistukseen on toteutunut, kun kilpailuviranomaiset näyttävät yrityskaupalle vihreää valoa, yhtiöiden tiedote kertoo.

    Pfeifer ja Virranniemen perheen omistama Pölkky allekirjoittivat kauppasopimuksen viime joulukuussa. Osapuolet eivät kerro kauppahintaa.

    Yritysosto vahvistaa Pfeiferin asemaa yhtenä Euroopan johtavista sahateollisuuden yrityksistä ja auttaa yhtiötä vastaamaan kansainväliseen kilpailuun, tiedotteessa todetaan.

    Pfeiferin johto on ilmoittanut, että se jatkaa suunnitellusti Pölkyn investointiohjelmaa ja liiketoiminnan kehittämistä.

    Pölkyn brändi, johto ja liiketoiminnot säilyvät, ja Petteri Virranniemi jatkaa toimitusjohtajana.

    Pölkyn uudelleen järjestetyn hallituksen puheenjohtajana aloittaa Josef Dringel ja jäseninä Ewald Franzoi, Esko Nenola ja Peter Nygård.

    Kaupan myötä Pfeifer Groupin henkilöstömäärä nousee 2 600 työntekijään. Yhtiö toimii neljässä maassa. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,4 miljardiin euroon.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen. 

    Lisää aiheesta
    • Junnikkala Oy:n uuden sahan Oulussa on määrä käynnistyä tämän vuoden lopulla. Sen tuotantokapasiteetti on 350 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa, mikä nostaa yrityksen kokonaiskapasiteetin lähes 800 000 kuutioon. Arkistokuva on yrityksen Kalajoen sahalta.

      Metsäteollisuus | Sahayritysten suuria investointeja valmistuu matalasuhdanteeseen ‒ ”Sahauksen kannattavuus pudonnut tappiolliseksi"

      Tilaajalle
    • "Sahatavaran varastot näyttäisivät kehittyvän positiiviseen suuntaan tuottajan näkökulmasta”, Petteri Virranniemi arvioi ensi kevään markkinatilannetta.

      Metsäteollisuus | "Päällimmäiset fiilikset ovat tosi iloiset, vaikka vähän haikeuttakin tuntuu", Petteri Virranniemi kuvailee perheyritys Pölkyn siirtymistä Pfeiferin omistukseen

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa