• Video: Telkkäpoikue taivaltaa vaaroista välittämättä kaupungin halki kohti ruokailuvesiä – ”Muna on ravintopommi”

    Telkkäemo kävelytti 11 poikastaan kohti vesistöä jopa yli kahden kilometrin matkan.
    Telkkäperhe kulki siististi ajoradan reunaa pitkin. Ohikulkeneet autot hidastivat kohdalla.
    Telkkäperhe kulki siististi ajoradan reunaa pitkin. Ohikulkeneet autot hidastivat kohdalla. Kuva: Suvi Jylhänlehto
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    12.6.202317:43
    Suvi Jylhänlehto
    Oulu

    Iltapäiväruuhka Oulun Karjasillalla keskustan tuntumassa sai perjantai-iltapäivänä uuden ulottuvuuden, kun Kaukovainionkadulla käyskenteli telkkäemo 11 poikasensa kanssa.

    Kadulla on kohtuullisen vilkas auto- ja pyöräliikenne sekä paljon koiriaan ulkoiluttavia ihmisiä, mutta onneksi tämän poikueen katuvaellus päättyi hyvin.

    Emo poikasineen pääsi kuin pääsikin turvallisesti kaupunkia halkovaan Plaanaojaan, joka laskee Oulujoen suistoon.

    Poikuetta etäällä seurannut asukas arveli, että telkät olivat pesineet Lintulammen ympäristössä, joka sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Karjasillalta.

    BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi sanoo, ettei telkkäpoikueen tapaaminen kadulla ole mitenkään täysin tavatonta, mutta yleensä ne eivät pesi keskellä kaupunkia.

    ”Yleensä emo kuljettaa poikasensa pesäpaikalta vesistöön yöaikaan, jolloin on vähemmän vaaroja”, hän toteaa.

    Suurin vaara on ihminen, joka epähuomiossa liiskaa poikaset tai säikäyttää emon.

    ”Lisäksi mitkä tahansa petoeläimet kissasta lumikkoon voivat napata poikasia.”

    Telkkä rakentaa pesänsä suurehkoon pönttöön tai luonnonkoloon.
    Telkkä rakentaa pesänsä suurehkoon pönttöön tai luonnonkoloon. Kuva: Hannu Huttu

    Lehtiniemen mukaan useiden kilometrien vaellus on mahdollinen. Telkkä voi pesiä kaukanakin vesistöistä, sillä se löytää yllättävän hyvin pöntöt ja luonnonkolot.

    ”Poikaset ovat yllättävän energisiä. Muna on ravintopommi”, hän kuvailee.

    ”Verrattuna esimerkiksi tiaisiin, jotka eivät kuoriuduttuaan näe mitään, telkänpoikaset ovat valmiita paketteja.”

    ”Verrattuna esimerkiksi tiaisiin, jotka eivät kuoriuduttuaan näe mitään, telkänpoikaset ovat valmiita paketteja.”

    Lehtiniemen mukaan telkänpoikaset pystyvät myös ruokailemaan matkan aikana, jos näkyvillä on hyönteisiä.

    ”Ihmisten on hyvä katsella ympärillensä. Linnut poikasineen tuottavat iloa, kun niitä näkee, mutta tärkeää on osata jättää ne rauhaan”, Lehtiniemi summaa.

    Telkkäkoiras ja -naaras kevättalvella.
    Telkkäkoiras ja -naaras kevättalvella. Kuva: Markku Vuorikari
    Lisää aiheesta
    • Telkkä lentää pöntön suulle kovalla vauhdilla.

      Erä | Auta telkkäpariskuntia ja ripusta telkille pönttö ‒ katso ohjeet

    • Seurannassa ovat mukana kuikka-, uikku-, sorsa- ja lokkilinnut sekä nokikana. Telkkä on yksi laskennan vakiolajeista.

      Vesilintuparien laskenta on alkanut – parit lasketaan kahdesti alkukesästä ja poikueet myöhemmin

    • Birdlife kerää viikonloppuna havaintoja lintujen pesinnän onnistumisesta.

      Luonto | Pöntöissä pesiviä lintuja tarkkaillaan taas viikonloppuna

    Artikkelin aiheet
    telkkä
    linnut
    Oulu
    luonto
    kaupunkiympäristö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle