• Auta telkkäpariskuntia ja ripusta telkille pönttö ‒ katso ohjeet

    Hyvin sijoitettu telkänpönttö saa suurella todennäköisyydellä asukkaan. Parhaimmillaan hyvään elinympäristöön oikein sijoiteltu pönttö auttaa matkaan lukuisia telkkäpesueita lähes vuosittain.
    Telkkä lentää pöntön suulle kovalla vauhdilla.
    Telkkä lentää pöntön suulle kovalla vauhdilla. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    29.4.202312:30
    Eija Vallinheimo

    Telkkäkannat ovat olleet pitkään varsin vakaita, mutta viimeaikaisen taantuman johdosta telkkiä on syytä avustaa poikastuotannossa.

    Telkkä on aikaisimpia meille muuttavia vesilintuja. Sitä näkee soitimella jo ensimmäisissä sulapaikoissa. Telkkäkoiras on helposti tunnistettava, sillä se on kokonaan mustavalkoinen, ja sillä on selkeästi erottuva valkea täplä poskessa. Naaras on harmaankirjava ja sillä on ruskea pää. Pistävän keltainen silmä on syynä lajin englanninkieliseen nimeen goldeneye.

    Telkänpöntön korkeus voi olla 50–60 senttimetriä ja sisätilan halkaisija noin 25 senttimetriä. Lentoaukon halkaisijan tulee olla 10 senttimetriä ja sen yläreunan etäisyys katosta saman verran.

    Tärkeintä telkänpöntössä on muistaa, että pöntön sisäpuolen etuseinän tulee olla karkea. Telkänpoikaset kapuavat ulos pöntöstä eivätkä välttämättä saa otetta täysin tasaisesta pinnasta. Tarvittaessa lautaan voi tehdä itse uurteita.

    Pöntön pohjalle on hyvä laittaa valmiiksi sopivaa kuiviketta, josta telkkäemo sitten rakentaa mieleisensä sisustuksen. Sopiva materiaali on esimerkiksi lemmikkijyrsijöille tarkoitettu sahanpuru tai -lastut.

    Pönttö tulee asentaa vesistön lähettyville, mutta ei aivan vesirajaan, jotta minkki ei löydä pönttöä helposti. Muutama sata metriä on sopiva etäisyys rantaviivasta, jos maasto on telkänpoikasten räpylöille helppokulkuista. Pesän alla olisi hyvä olla pehmeä laskeutumispaikka, sillä telkänpojat hypähtävät peräkkäin pois pesästä yleensä yöaikaan. Laskeutuminen pehmeälle alustalle on poikasille turvallisempaa.

    Telkkäpariskunnan soidinmenot pidetään jo aikaisin keväällä.
    Telkkäpariskunnan soidinmenot pidetään jo aikaisin keväällä. Kuva: Markku Vuorikari

    Parasta materiaalia pöntön ripustukseen on sinkitty rautalanka tai uv-suojattu naru. Tavalliset köydet ja narut haurastuvat ulkona ja muovi taas voi aiheuttaa ongelmia metsäteollisuudessa. Pönttöä ei pidä naulata puuhun.

    Pöntöt ripustetaan puuhun siten, ettei ripustuksesta aiheudu vahinkoa puulle tai pöntölle. Birdlife opastaa kiinnittämään pöntön niin tukevasti, ettei se kolise kovallakaan tuulella ja karkota lintuja tiehensä. Ripustuslanka pujotetaan pöntön takaseinään porattujen reikien läpi, ja langan päät kiinnitetään puuhun. Jos kiinnityslanka kulkee tiukasti pöntön ympäri, pönttö puristuu kasaan puun kasvaessa. Puuhun voi kiinnittää myös nousuesteen, jotta minkki ei pääse kiipeämään pesälle.

    Pienet pöntöt voidaan solmia rungon ympäri, mutta telkän pönttö kannattaa sitoa rungon vastakkaisilla puolilla oleviin oksiin lähelle oksantyveä. Rungon ja ripustuslangan väliin kannattaa asettaa puupaloja, joita voi poistaa narun alta sitä mukaa kun puu kasvaa.

    Pönttö ripustetaan noin kolmen metrin korkeudelle. Pöntön kulkuaukon edessä ei saa olla lentoesteitä, sillä telkkä lentää pönttöön vauhdilla.

    Minkki ja supikoira ovat haitallisia vieraspetoja, jotka aiheuttavat tuhoa erityisesti vesilinnuille. Ne onkin määritetty haitallisiksi vieraslajeiksi, joiden hävittäminen Suomen luonnosta on katsottu erittäin tärkeäksi.

    Lisää aiheesta
    • Telkän poikanen hyppää pöntöstä Suomussalmella.

      Telkän poikaset pomppaavat pesästä vuorokauden ikäisinä – siiventyngistä ei ole vielä apua, mutta kevyt untuvikko tulee pehmeästi alas korkealtakin

    • Kauhavan Ylikylän metsästysseuran väki huolehtii riistakosteikkohankkeen käytännön rakennustöistä. Etualalla Tapani Harju. Johannes Tervo

      Vesijättöalue muuntuu riistakosteikoksi

    • Telkkä on erityisen herkkä talvi-ilmaston vaihtelulle.

      Muuttuva talvi-ilmasto työntää vesilintuja vuoroin koilliseen ja lounaaseen

    • Nämä valkoposkihanhet on kuvattu 28.3.2019.

      Luonto | Töyhtöhyypät perääntyivät ‒ kylmä sää on pitänyt kevään muuttolinnut loitolla

    • Telkkä kuuluu aikaisin pesivien lajien joukkoon.

      Vesilintujen saapumisaikataulu Suomeen vaihtelee voimakkaasti vuosien välillä – noudattaa silti kaikilla lajeilla yllättävän hyvin jäänlähdön vaihtelua

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle