Puun tuonti elpyi talvella vaisun syksyn jälkeen. Puun tuonti on viime aikoina pysytellyt kovimmillaankin alle puolessa, mitä se oli ennen Venäjän käynnistämää hyökkäyssotaa.
Tammikuussa metsäteollisuus toi Suomeen noin 0,4 miljoonaa kuutiometriä puuta. Ennen Venäjän sotatoimia puuta tuotiin Suomeen noin miljoonan kuution kuukausitahdilla.
Aiemmin Suomeen tuotiin etenkin venäläistä koivukuitupuuta. Toiseksi eniten tuotiin haketta.
Metsäteollisuus yritti aluksi korvata venäläistä puuta Baltian puulla. Se räjäytti Baltian puun hinnat taivaisiin. Koivukuitupuusta maksettiin kovimmillaan yli 100 euroa kuutiolta.
Huippuhinnoista huolimatta tuontipuumäärän lisäys jäi pieneksi. Mäntykuidun osalta yhtiöt lisäsivät ostoja Ruotsista.
Tuontipuun hintarykäys jäi lyhyeksi. Tammikuussa kuitupuun tuontihinnat olivat edelleen lievässä laskussa.
Tammikuussa eniten tuotiin haketta ja mäntykuitupuuta. Haketta metsäteollisuus osti Latviasta. Sen hinta satamassa oli 80 euroa kuutiolta.
Mäntykuitupuusta teollisuus maksoi 63 euroa kuutiolta. Sen tärkeimmät alkuperämaat olivat Latvia ja Ruotsi.
Koivukuitupuun tuonti jäi 58 000 kuutioon tammikuussa. Sitä tuotiin lähinnä Virosta ja Latviasta.
Kaksi vuotta sitten koivukuitupuuta tuotiin tammikuussa lähes kuusi kertaa enemmän.
Koivukuitupuun hinta satamassa oli 67 euroa kuutiolta tammikuussa. Edellisvuoden syksyllä siitä maksettiin yli 100 euroa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
