• Pakuria, mahlaa ja kuusenkerkkiä halutaan myyntiin – liki puolet metsänomistajista lisäisi luonnontuotteiden keruuta metsistään

    Pohjois-Karjalan metsänomistajista 14 prosenttia myy marjoja ja sieniä.
    Tilaajalle
    Metsänomistajat haluaisivat tuottaa lisää pakurikääpää tai muita luonnontuotteita metsissään.
    Metsänomistajat haluaisivat tuottaa lisää pakurikääpää tai muita luonnontuotteita metsissään. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Metsänhoito
    1.11.202207:00
    Jouko Kyytsönen

    Kaksi viidestä metsänomistajasta on kiinnostunut tuottamaan ja myymään mahlaa, pakuria, kerkkää tai muita luonnontuotteita metsistään. Saman verran antaisi luvan jollekin toiselle osapuolelle luonnontuotteiden tuottamiseen.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen metsäkeskuksen kyselyssä selvitettiin pohjoiskarjalaisten metsänomistajien näkemyksiä luonnontuotteista, luomukeruualueista ja jokamiehenoikeuksista.

    Kyselyssä luonnontuotteiksi nimitettiin jokamiehenoikeuden ulkopuolisia tuotteita. Esimerkiksi marjat ja sienet kuuluvat jokamiehenoikeudella kerättäviin tuotteisiin, mutta pakuri, mahla ja kerkät eivät kuulu.

    Metsänomistajista 34 prosenttia antaisi kyselyn mukaan luvan hyödyntää metsiään matkailu- tai ohjelmapalveluihin.

    Kiinnostusta tuotteisiin metsänomistajilla on, mutta tällä hetkellä heistä vain 14 prosenttia kerää myyntiin marjoja ja sieniä. Jokamiehenoikeuden ulkopuolisia tuotteita metsänomistajista tuottaa vain alle neljä prosenttia.

    Luonnontuotteiden tuottamisella olisi mahdollista monipuolistaa ja tasoittaa metsistä saatavaa tulovirtaa.

    Metsien luomukeruualueiden sertifiointi kiinnostaa metsänomistajia, mutta siitä ei haluta aiheutuvan ylimääräistä työtä tai kustannuksia.

    Metsänomistajat luokiteltiin heidän ilmoittamien tavoitteidensa mukaisesti neljään ryhmään: monitavoitteiset ja virkistyskäyttäjät, luonnonsuojelijat, puuntuottajat sekä perinnönjättäjät.

    Metsänomistajaryhmistä monitavoitteiset ja virkistyskäyttäjät sekä puun tuottajat olivat muita useammin kiinnostuneita tuottamaan luonnontuotteita myyntiin.

    ”Tulos auttaa suuntaamaan luonnontuotealan kehittämistoimenpiteitä näille metsänomistajaryhmille”, tutkija Hanna Muttilainen Lukesta sanoo.

    Lähes kaikki vastaajat pitivät mahdollisuutta kerätä marjoja ja sieniä jokamiehenoikeuksien nojalla hyvänä asiana. Yli puolet kuitenkin oli sitä mieltä, että kaupallisen keruun pitäisi perustua sopimuksiin. Erityisesti itse myyntiin keräävät metsänomistajat suhtautuivat jokamiehenoikeuksiin negatiivisemmin.

    Metsien luomukeruualueiden sertifiointiin metsänomistajat suhtautuivat myönteisesti. Erityisesti jokamiehenoikeuksiin myönteisesti suhtautuvat kokivat luomukeruualueiden sertifioinnin hyvänä asiana.

    45 prosenttia kaikista vastaajista oli valmis sertifioimaan metsiään joko kokonaan tai osittain, jos siitä ei koituisi metsänomistajalle vaivaa tai kustannuksia.

    Lähes kaikille luomukeruualueiden sertifiointi oli kuitenkin uusi asia, ja he halusivat saada siitä lisätietoa.

    Kyselytutkimus toteutettiin osana Luonnonvarakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin -hanketta.

    Suomessa on 6,9 miljoonaa hehtaaria luomukeruualueita, joista selvästi suurin osa on valtion mailla. Yksityisessä omistuksessa olevaa luomukeruualuetta tarvittaisiin Luken mukaan lisää, jotta voitaisiin tuottaa maanomistajan luvalla kerättäviä luonnontuotteita luomuna.

    Metsänsä voi liittää luomukeruualueisiin kahdella eri tavalla: perusmallilla ja selvittäjämallilla. Perusmallilla metsänomistaja liittyy itse luomuvalvontaan, laatii vuosisuunnitelman metsästä kerättävistä ja myytävistä luonnontuotteista ja hoitaa luomuvalvontaan liittyvät maksut.

    Selvittäjämallissa selvittäjä liittää alueen luomuvalvontaan ja laatii luomusuunnitelman. Molemmissa malleissa metsänomistaja sitoutuu noudattamaan luomutuotannon ehtoja.

    Ruokavirasto on päivittänyt luomutuotannon ehtoja ja luomukeruulla on omat keruutuotannon ehdot. Luomumerkintä ei kuitenkaan saisi olla liian kallis tai monimutkainen keino hankkia lisäarvoa lopputuotteille.

    Lisää aiheesta
    • Pakurikääpä kasvattaa metsän monimuotoisuutta ja tuo metsänomistajalle lisätuloja.

      Metsänhoito | Pakurikääpä kasvattaa metsän monimuotoisuutta ja tuo metsänomistajalle lisätuloja

    • Luonnontuotealan läpimurto vaatii tukkuportaan lisäksi keruun tehostamista.

      Marjat ja sienet | Luonnontuoteala ei kasva ilman tukkukauppaa ja tehokkaampaa keruuta – metsä- ja luonnontuotealan tiiviimpi yhteistyö hyödyttäisi myös metsänomistajaa

    • Pakuriymppitappien sisälle on kasvatettu sienirihmastoa.

      Pakuriyhdistys etsii metsänomistajista uusia kasvattajia – tarjolla hyvät lisätulot omasta metsästä

    • Suurin osa suomalaisista luomukeruutuotteista on mustikkaa ja puolukkaa: esimerkiksi vuonna 2016 luomumustikkaa kerättiin myyntiin lähes 3,3 miljoonaa kiloa.

      Villiluomun markkinat kasvussa – Tiirola: Maanomistajien saatava enemmän hyötyä kuin haittaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla