• Hyviä uutisia Pohjois-Karjalasta ‒ Kesla päättänyt lomautukset ja hakee uusia työntekijöitä

    Kesla hakee Kesälahden tehtaalle noin kymmentä vakituista työntekijää.
    Kuvassa Keslan Kerberos -vaunun prototyyppi
    Kuvassa Keslan Kerberos -vaunun prototyyppi Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Talous
    9.4.202610:36
    Jussi Vehkala

    Kesla Oyj kertoo tiedotteessaan, että yrityksen Kesälahden tehtaalla viime vuonna aloitetut lomautukset ovat päättyneet. Nyt yritys rekrytoi kymmenkunta uutta työntekijää tehtaalle.

    Rekrytoinnin taustalla ovat kasvaneet tilaukset. Kesla on tiedottanut maaliskuussa saadusta 17 miljoonan euron arvoisesta tilauksesta Kesla-defence tuoteryhmälle.

    ”Keslan tilauskanta ja tuotannon näkymät ovat vahvistuneet, ja tämä mahdollistaa uusien työntekijöiden rekrytoinnin sekä lomautusten päättämisen Kesälahdella”, kertoo Keslan toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

    Työntekijöitä haetaan muun muassa levytöihin, hitsaukseen ja kokoonpanoon. Paikat halutaan täyttää ennen kesän alkua.

    Kesla on metsäteknologiaan erikoistunut konepajayhtiö, joka valmistaa esimerkiksi erilaisia puunkorjuulaitteita. Keslan puolustusteollisuudelle tarjoamat tuotteet liittyvät yhtiön traktorivarusteliiketoimintaan.

    Lisää aiheesta
    • Puro voidaan ylittää metsään tuotua väliaikaista siltaa pitkin.

      Ympäristö | Metsäkoneiden yleisin tapa ylittää virtavedet on suora ajo veteen

    • Metsäkoneet ylittivät Hukkajoen useita satoja kertoja raakkuesiintymän päältä.

      Ympäristö | Raakkutuhon kaikki epäillyt kiistävät syyllisyytensä – riski miljoonien korvausvaatimuksiin

    Artikkelin aiheet
    Kesla Oyj
    rekrytointi
    teollisuus
    Pohjois-Karjala
    metsätekniikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio