• EU hyväksyi uusien navetoiden rakentamista hankaloittavan metsäkatoasetuksen – Suomi äänesti tyhjää

    Asiantuntija pidättää hengitystään sen suhteen, mikä vaikutus metsäkatoasetuksella on metsätalouden harjoittamiseen.
    Suomen suurimpiin lukeutuvalla - ellei jopa suurimmalla - Satu ja Jorma Korhosen omistamalla navetalla Lapinlahdella on pituutta 246 metriä. Isojen uusien navetoiden alle saattaa hyvinkin jäädä metsää.
    Suomen suurimpiin lukeutuvalla - ellei jopa suurimmalla - Satu ja Jorma Korhosen omistamalla navetalla Lapinlahdella on pituutta 246 metriä. Isojen uusien navetoiden alle saattaa hyvinkin jäädä metsää. Kuva: Anne Anttila
    Metsä|Metsäpolitiikka
    16.5.202316:21
    Jukka Hämäläinen

    EU:n jäsenmaat hyväksyivät tiistaina 16. toukokuuta lopullisesti Suomessa kohutun metsäkatoasetuksen. Suomi yritti loppumetreille asti saada muut jäsenmaat ymmärtämään asetuksen vaikutukset, mutta esitystä vastustavien maiden piiri jäi pieneksi. Äänestyksessä puheenjohtajamaa Ruotsi, Suomi, Latvia, Puola ja Bulgaria päätyivät äänestämään tyhjää.

    Päätöksentekoa lähellä oleva lähde arvioi MT:lle, että vastustamisen sijaan Suomi äänesti tyhjää, koska metsäkato on kuitenkin globaali ongelma emmekä vastaan äänestämällä olisi voittaneet mitään.

    Maa- ja metsätalousministeriössä on pohdittu, voitaisiinko suomalainen tulkinta kirjata niin, että se jättäisi karjatilallisille jouston varaa. MTK:n kauppapolitiikan ja kansainvälisten asioiden johtaja Juha Ruippo ei ole toiveikas tämänkään suhteen.

    ”Tulkintaohjeen muokkaaminen sellaiseksi, että siihen saataisiin erityisesti uutta tulkintaa, on todella hankalaa, kun perusteksti on hyväksytty”, hän sanoo MT:lle.

    ”Minä olisin mielelläni nähnyt, että rakentamishankkeen alkupäiväksi olisi voitu todeta päivä, jolloin sitä alettiin suunnitella. Komission tulkinta on kuitenkin yksinkertainen, ja asetusta tulkitaan ensimmäisen puun kaatamishetkestä.”

    Jos asetusta ei noudateta, tila ei saa myydä lihaa teollisuudelle.

    Metsäkatoasetuksella pyritään jarruttamaan metsäkatoa Brasilian kaltaisissa maissa, mutta näiden vaatimusten pitää samalla koskea myös EU-maiden omia tuottajia. Käytännössä suomalaiset nauta- ja lypsykarjatilat eivät enää saa laajentaa tuotantorakennuksiaan niin, että niiden tieltä kaadetaan metsää.

    Komissio laatii asetuksesta tulkintaohjeet loppuvuoden aikana. Niiden sanamuodoista ei vielä ole tietoa.

    Ruippo pidättää hengitystään sen suhteen, mikä vaikutus metsäkatoasetuksella on metsätalouden harjoittamiseen.

    ”Kun navetoidenkaan osalta ei ole ollut järkeviä perusteita, niin on epävarmaa, voiko metsän osalta tulla vielä haasteita”, hän toteaa.

    16.5.2023 kello 17.47 juttua päivitetty lisäämällä alkupuolelle lähteen antama arvio siitä, miksi Suomi äänesti tyhjää.

    Lisää aiheesta
    • EU:n metsäkatoasetus voi taannehtavasti olla kova isku myös viime vuosina navettainvestointeja tehneille tilallisille, jos rakennuksen tieltä on kaadettu puita.

      Maatalous | Suomi yrittää epätoivoisesti oikaista metsäkatoasetuksen vääristymiä − tulkintaohjeita laativilta komission virkamiehiltä ei heru ymmärrystä

      Tilaajalle
    • Suomalainen naudanlihantuotanto perustuu suurelta osin maidontuotantoon. EU:n metsäkatoasetus koskee välillisesti myös maidontuotantoa ja vaikeuttaa investointeja.

      Maidontuotanto | Maidontuottajat: Jokainen elinvoimainen ala tarvitsee investointeja

      Tilaajalle
    • Metsäkatoasetuksen takautuvuus voi koitua ongelmaksi tiloille, jotka ovat kaataneet puita uusien rakennusten tieltä vuoden 2020 jälkeen.

      Metsäpolitiikka | Metsäkatoasetus hyväksyttiin parlamentissa – Sarvamaa tyrmää nauta- ja lypsykarjatiloille epävarmuutta luovan asetuksen: ”Komissio sortuu tässä pahimman luokan moraaliposeeraukseen”

    • Toukokuussa voimaan tule metsäkatoasetus saattaa vaikuttaa ratkaisevasti uuden navetan rakennuspaikan valintaan. Puiden kaataminen rakennuspaikalta voidaan tulkita metsäkadoksi.

      Politiikka | EU:n säädöstehtailua vaivaa kiire sekä tasapäistäminen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin