• Suomi yrittää epätoivoisesti oikaista metsäkatoasetuksen vääristymiä − tulkintaohjeita laativilta komission virkamiehiltä ei heru ymmärrystä

    Myös muissa metsäisissä EU-maissa on herätty elinkeinon harjoittamista uhkaaviin pykäliin.
    Tilaajalle
    EU:n metsäkatoasetus voi taannehtavasti olla kova isku myös viime vuosina navettainvestointeja tehneille tilallisille, jos rakennuksen tieltä on kaadettu puita.
    EU:n metsäkatoasetus voi taannehtavasti olla kova isku myös viime vuosina navettainvestointeja tehneille tilallisille, jos rakennuksen tieltä on kaadettu puita. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Maatalous
    27.4.202305:00
    Tapio Nurminen
    München

    Maa- ja metsätalousministerin tehtävää vielä toistaiseksi toimitusministeristössä hoitava Antti Kurvinen (kesk.) tapasi Brysselissä keskiviikkona ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičiuksen varakabinettipäällikkö Eglantine Cujon.

    Komissio laatii parhaillaan tulkinohjeita asetukselle, jonka pitäisi astua voimaan kesäkuussa.

    ”Suomen näkemys on, että metsäkatoasetus ei voi olla este navettojen rakentamiselle”, puhelimitse Brysselistä tavoitettu Kurvinen sanoo.

    ”Valitettavasti emme olleet varakabinettipäällikön kanssa täysin samalla sivulla. Huolet eivät poistuneet, mutta asiallinen keskustelu käytiin”, hän puhisee.

    Käytännössä asetuksella jarrutetaan metsäkatsoa Brasilian kaltaisissa maissa, missä metsää raivataan massiivisesti lihakarjatuotannon tieltä. Jatkossa tällaisissa olosuhteissa tuotettua lihaa ei enää saa tuoda EU-markkinoille.

    Koska EU noudattaa maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjä, asetuksen vaatimusten pitää koskea myös EU-maiden tuottajia. Käytännössä suomalaiset nauta- ja lypsykarjatilat eivät enää saa laajentaa tuotantorakennuksiaan niin, että niiden tieltä kaadetaan metsää.

    Jos tätä sääntöä ei noudateta, naudanlihaa ei voi myydä jalostavalle teollisuudelle.

    Lisää aiheesta
    • Juha Gröhn esitteli tiistaina viimeistä kertaa Atrian tulosta. Hän jää eläkkeelle toukokuun lopussa.

      Maatalous | ”Kyllä EU:n metsäkatoasetus huolestuttaa ja enemmänkin ihmetyttää”, sanoo Atrian Juha Gröhn – yhtiö ei näe tuottajahinnoille nyt juuri nousumahdollisuuksia

      Tilaajalle

    ”Tässä laitetaan nyt samalle viivalle tehotuotannon tieltä Brasiliassa hakattavat valtavat sademetsäalueet ja navetan tieltä Suomessa kaadettavat muutamat puut”, Kurvinen harmittelee.

    Suomi jäi jäsemaiden maatalousministerien muodostamassa neuvostossa huolineen yksin, kun asetuksesta äänestettiin. MT:n tietojen mukaan karu totuus on nyt kuitenkin selvinnyt myös EU:n muille metsäisille maatalousmaille.

    Sekä Ruotsissa että Itävallassa on havahduttu huomaamaan, että muutaman puun kaataminen voi viedä navettaa rakentavalta lihatilalta koko elinkeinon harjoittamisen pohjan ja että säännöt voivat koskea viime vuosien investointeja taannehtivasti.

    MT:n lähteet komissiossa ja maatalouden pääosastolla korostavat, että Suomi on yrittänyt tuoda pöytään kaikki mahdolliset argumentit vääristymien korjaamiseksi. Ne ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville ympäristökomissaari Sinkevičiuksen ja vihreästä siirtymästä vastaavan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermansin kabineteissa.

    Suomi on neuvottelujen kuluessa yrittänyt korostaa, ettei Brasialiassa sademetsiltä raivatuille alueille rakenneta varsinaisia tuotantorakennuksia. Silloin kyse on maatalousmaasta, jota metsäkatoasetus aivan oikein koskee.

    Suomessa taas navetta on nimenomaan rakennus perustoineen kaikkineen. Kun sen tieltä kaadetaan puita, kyse ei ole peltomaasta, vaan rakennusmaasta, jonka ei pitäisi kuulua metsäkatoasetuksen piiriin.

    ”Tätä ympäristökomissaarin esikunnassa ei tunnuta ymmärtävän ollenkaan”, maatalouspääosaston lähteet kertovat.

    Myös ”metsäkadoksi” luokiteltava kaadettavien puiden määrä ihmetyttää.

    ”Yli puolen hehtaarin puustoinen alue määritellään metsäksi. Komissiolle on yritetty esittää, että maatalousrakennusten tieltä olisi mahdollista kaataa puita alle puolen hehtaarin alueelta. Silloin kyse ei olisi metsäkadosta. Tämäkään kompromissimalli ei ole ottanut tuulta alleen”, EU-jäsenmaan Brysselissä toimiva diplomaattilähde kummastelee.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkatoasetuksen takautuvuus voi koitua ongelmaksi tiloille, jotka ovat kaataneet puita uusien rakennusten tieltä vuoden 2020 jälkeen.

      Metsäpolitiikka | Metsäkatoasetus hyväksyttiin parlamentissa – Sarvamaa tyrmää nauta- ja lypsykarjatiloille epävarmuutta luovan asetuksen: ”Komissio sortuu tässä pahimman luokan moraaliposeeraukseen”

    Ministerin tehtävistä pian rivikansanedustajaksi siirtyvä Antti Kurvinen kertoo korostaneensa varakabinettipäällikkö Cujonille lisäksi sitä, että metsäkatoasetus on ristiriidassa viime vuoden elokuussa hyväksyttyjen kansallisten CAP-suunnitelmien kanssa.

    Näissä suunnitelmissa linjataan, miten esimerkiksi Suomi toteuttaa yhteistä maatalouspolitiikka vuoden 2027 loppuun asti. Niissä on komission hyväksymiä EU-rahalla toteutettavia nautakarjatilojen rakennusinvestointeja. Nyt metsäkatoasetus asettaa nämä suunnitelmat kyseenalaisiksi.

    Komissiolta ei odoteta selventäviä tulkintaohjeita ennen vuoden loppua. Se tarkoittaa, että monilla suomalaistiloilla joudutaan pahimmassa tapauksessa panemaan investointisuunnitelmat yli puoleksi vuodeksi jäihin.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkatoasetus ei estä sellaisia nauta- ja lypsykarjatalouden rakennushankkeita, joita ei rakenneta metsämaalle, eikä peruskorjaushankkeita.

      Maatalous | Maatalouden investointitukien ja nuoren viljelijän aloitustuen haut ovat alkaneet – navettainvestointeja on kuitenkin siirrettävä myöhemmäksi

      Tilaajalle
    • Noin puolet vuotuisista metsätuhojen aiheuttamista taloudellisista tappioista johtuu kuusenjuurikäävästä.

      Metsä | Metsänomistajan viisi viikon tärkeintä uutista: Metsäkatoasetus hyväksyttiin, Suomen hiilinielut jäämässä liian pieniksi

    • EU ei ole kyennyt valvomaan edes sian saparojen katkomiskieltoa EU:n alueella. Miten onnistuu metsäkatoasetuksen valvominen koko maailmassa?

      Metsä | Voihan sian saparo

    • Romanialaiset viljelijät osoittivat 7. huhtikuuta EU-komission Bukarestin toimiston edessä mieltään, koska maahan tuleva halpa ukrainalainen vehnä on romahduttanut tuottajahinnat.

      Politiikka ja talous | Itä-Euroopan viljakiukuttelun pitäisi soittaa hälytyskelloja Brysselissä − Ukrainan halpatuonti on vain yksi osa kytevää EU-kapinaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen