• Metsänomistaja voi jatkossa saada korvauksen, jos kaavoitus rajoittaa metsän käyttöä

    Ympäristöministeriö on esittänyt uudistusta alueidenkäyttölakiin.
    Maanomistaja on oikeutettu korvaukseen, jos metsän käyttöä rajoitetaan kaavoituksella.
    Maanomistaja on oikeutettu korvaukseen, jos metsän käyttöä rajoitetaan kaavoituksella. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäpolitiikka
    1.6.202511:00
    Anniina Jokinen

    Jatkossa metsänomistaja saanee metsälain mukaisen korvauksen, jos metsien käyttöä rajoitetaan kaavoituksen seurauksena. Ympäristöministeriön laatimassa esityksessä alueidenkäyttölaiksi on mukana metsäkorvauspykälä.

    ”Metsäkorvauspykälä on välttämätön: jos metsien käyttöä rajoitetaan kaavoituksella yli 3 000 euron edestä, maanomistaja on oikeutettu korvaukseen. Tämä tulee pakottamaan kaavoittajat pohtimaan omaisuudensuojan merkitystä uudella tavalla”, toteaa MTK:n maankäytön asiantuntija Juho Ikonen tiedotteessa.

    MTK:n mukaan ympäristö ja luontoarvot kärsivät nykyisestä kaavoituksesta, jossa metsien käytön rajoitukset jäävät maanomistajien tappioiksi.

    MTK:n mukaan kaavoituksen suojelumerkinnät johtavat pahimmillaan siihen, että aiemmin suojeltu kohde ei ole enää minkään suojelun piirissä tai että maanomistaja ei voi hakea rahoitusta vapaaehtoiseen suojeluun.

    ”Metsäkorvauspykälää on kuitenkin vielä jatkovalmisteltava poistamaan jo voimassa olevien kaavojen korvaukseton metsien käytönrajoitus sekä selkiytettävä korvausmäärittelyn periaatteita”, Ikonen sanoo.

    MTK kritioi sitä, että maanomistajan omaisuudensuojaan jää yhä puutteita.
    MTK kritioi sitä, että maanomistajan omaisuudensuojaan jää yhä puutteita. Kuva: Petteri Kivimäki

    Muilta osilta MTK ei ole esitykseen tyytyväinen, sillä maanomistajan omaisuudensuojaa ja osallistumisoikeuksia koskevia ongelmia ei olla korjaamassa. Laissa ei ole reunaehtoja tai määräaikoja kaavamääräyksien käyttörajoituksille.

    MTK:n mukaan yleistiedoksiannot kaavoituksen valmistelusta eivät saavuta maanomistajia riittävällä tavalla etenkään silloin, kun maanomistajan maille suunnitellaan käyttörajoituksia.

    ”Alueidenkäyttölakiin tulee kaavakohteista ja -määräyksistä antaa tarkempaa sisällöllistä sääntelyä, jotta sisällöt ovat ennalta tiedossa ja kohtelevat maanomistajia tasapuolisesti”, Ikonen sanoo.

    ”Lisäksi tarvitaan velvoite olla maanomistajaan suoraan yhteydessä kaavan valmistelussa, mikäli omaisuudensuojaan on tarpeen puuttua. Tämä antaa mahdollisuuden maanomistajalle myös määräajassa valittaa kaavasta.”

    Lisää aiheesta
    • Ryhti-järjestelmän tehtävänä on luoda perusta koko maan kaavoitus- ja rakennuslupatiedon digitaaliselle hyödyntämiselle. Yksi palvelun pilottikohteista sijaitsee Pihtiputaan Arvolan teollisuusalueella.

      Rakentaminen | Mitä kunta suunnittelee kotisi ja mökkisi ympärille? Karttapalvelu rakentamisesta ja kaavoista avattu kaikelle kansalle

    • Lapinlahtelaisen Mervi Eskelisen pihapiirin taustalla näkyvään metsään suunnitellaan tuulivoimapuistoa.

      Yhteiskunta | Mervi Eskelinen aikoo jättää kotikuntansa, jos tuulivoimahanke toteutuu – monissa kunnissa hänen kaltaisillaan on oma lista

      Tilaajalle
    • Tuulivoimaloita ja siirtolinjaa. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Sanelusta viimein kohti oikeita markkinoita – lunastuslain uudistus vähentänee pakkolunastusten kohtuuttomuuksia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin