• Latvalinnustus onnistuu tänäkin vuonna paikoin

    Urosteeren ja urosmetson tammijahti on hyvinä vuosina mahdollista pohjoisen ja keskisen Suomen maakunnissa. Sen edellytyksenä on, että riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella kanalintukannat osoittautuvat riittävän runsaiksi.
    Tilaajalle
    Urosteeren ja -metson erottaa hyvin lumisesta metsästä. Linnun havaitsemisen jälkeen aloitetaan lähestyminen ampumaetäisyydelle.
    Urosteeren ja -metson erottaa hyvin lumisesta metsästä. Linnun havaitsemisen jälkeen aloitetaan lähestyminen ampumaetäisyydelle. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    3.1.202519:30
    Eija Vallinheimo

    Urosmetson ja -teeren talvipyynti palasi metsästysmuotojen kirjoon muutamia vuosia sitten. Pyyntialue on vaihdellut lintutilanteen mukaan, sillä edellytyksenä pyynnille on, että lajien kannat ovat riittävän runsaita. Urosteertä, urosmetsoa saa pyytää tammikuun 10. päivästä kuun loppuun saakka tietyin paikoin.

    Myös riekon metsästys jatkuu Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarissa maaliskuun loppuun asti.

    Metsähallitus muistuttaa, että valtion metsästysalueiden lupa-aluekohtaiset metsästysajat tulee tarkistaa ennakkoon. Koirasteeren tai -metson tammijahti on mahdollista 32 Metsähallituksen kohteella ja riekkojahti tammi–maaliskuussa kaikilla Ylä-Lapin kohteilla. Muutamalla kohteella tammikuun metsästys, eli niin sanottu latvalinnustus, koskee vain koirasmetsoja.

    Lupia on voinut ostaa 16. joulukuuta alkaen Eräluvat-verkkokaupasta sekä Metsähallituksen asiakaspalvelusta.

    Latvalinnustus on perinteinen metsäkanalintujen metsästysmuoto. Se tapahtuu talvisaikaan hiihtämällä. Talvella teeret ja metsot siirtyvät ruokailemaan puihin lumen tultua. Mustat linnut erottuvat hyvin lumisesta metsästä, mutta lintujen löytäminen ei silti ole helppoa, sillä kovalla pakkasella ruokailuaika on hyvinkin lyhyt, ja kovalla tuulella linnut pysyttelevät helposti poissa latvoista.

    Laji ei ole muutoinkaan helpoimmasta päästä, sillä se vaatii kärsivällisyyttä ja hyvää hiihtokuntoa. Aseena latvalinnustuksessa käytetään pienriista- tai yleiskaliiperista kivääriä, sillä ampumamatkat ovat yleensä suhteellisen pitkiä.

    Lisää aiheesta
    • Latvalinnustus vaatii hyvää varustautumista ja kohtalaista hiihtokuntoa.

      Erä | Latvalinnustus vaatii hyvää hiihtokuntoa ja kärsivällisyyttä – ”Mielekästä hommaa”

    Kanalintujen metsästysajat 2025

    10.1.2025—31.1.2025

    Urosteeri: Lappi: Inari, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sodankylä ja Ylitornio. Pohjois-Pohjanmaa: Kuusamo ja Taivalkoski.

    Urosmetso: Lappi: Inari, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sodankylä, Ylitornio. Pohjois-Karjala: Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Kitee, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä ja Tohmajärvi. Pohjois-Pohjanmaa: Kuusamo, Taivalkoski.

    10.9.2024—31.3.2025

    Riekko: Lappi: Enontekiö, Utsjoki ja Inari.

    Lisää aiheesta
    • Latvalinnustus vaatii hyvää varustautumista ja kohtalaista hiihtokuntoa.

      Erä | Latvalinnustus vaatii hyvää hiihtokuntoa ja kärsivällisyyttä – ”Mielekästä hommaa”

    • Kanalintujen metsästyskausi alkaa 10. syyskuuta.

      Erä | Metsäkanalintujen metsästysaikoihin esitetään muutoksia – taustalla tuoreiden riistakolmiolaskentojen tulokset

    Artikkelin aiheet
    latvalinnustus
    metsästys
    metso
    teeri
    riekko
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle