• Metsäteollisuus haluaa metsäkatoasetuksen voimaan vuoden lopussa

    Metsäteollisuus ry perää riittävästi aikaa sopeutumiselle, jos asetusta tai sen voimaantuloa muutetaan.
    Metsäteollisuus ry:n mukaan etujärjestön jäsenet kannattavat metsäkatoasetuksen keskeisiä tavoitteita.
    Metsäteollisuus ry:n mukaan etujärjestön jäsenet kannattavat metsäkatoasetuksen keskeisiä tavoitteita. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.11.202514:27
    Sami Suojanen

    Metsäteollisuus ry:n mielestä EU:n metsäkatoasetusta olisi sovellettava alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tämän vuoden joulukuun toiseksi viimeisestä päivästä lukien.

    ”Mikäli asetukseen tehdään muutoksia, niiden valmistelulle on varattava riittävästi aikaa, ja asetusta on sovellettava yhdenvertaisesti EU:n sisäisiin ja unionin ulkopuolisiin toimijoihin”, metsäteollisuuden etujärjestö toteaa tiedotteessaan.

    Euroopan komissio ehdotti lokakuussa muutoksia metsäkatoasetukseen sekä asetuksen soveltamisen osittaista lykkäämistä. Komission mukaan suuret ja keskisuuret yritykset soveltaisivat asetusta tänä vuonna 30. joulukuuta lähtien, kun taas mikro- sekä pienyritykset tulisivat mukaan vuotta myöhemmin.

    Metsäteollisuus ry:n mukaan komission esitys on lisännyt epävarmuutta, sillä mahdollisia muutoksia ei välttämättä ehditä toteuttaa ennen asetuksen soveltamisen alkua.

    Lisäksi ehdotusten on arvioitu asettavan EU:n sisäiset ja unionin ulkopuoliset toimijat eriarvoiseen asemaan.

    ”Edelleen toivomme, että asetusta sovelletaan nykyisellään tämän vuoden lopusta alkaen. Globaalin metsäkadon torjuminen on tärkeää ja metsäteollisuus kannattaa asetuksen keskeisiä tavoitteita, toteaa Metsäteollisuus ry:n kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Pääministeri Orpo vakuuttaa, ettei Suomi ole mukana vesittämässä EU:n ilmastotavoitteita.

      Ilmastonmuutos | Eikö olisi jo aika myöntää, että EU:n liian tiukoiksi osoittautuneita päästötavoitteita ollaan heittämässä romukoppaan

    • Vaatimuksen on allekirjoittanut muun muassa Euroopan sahateollisuusjärjestö. Kuvituskuva Korkeakosken sahalta.

      Metsäpolitiikka | 20 kansainvälistä järjestöä vaatii metsäkatoasetusta tauolle ja päättäjille kunnolla aikaa asetuksen arviointiin

      Tilaajalle
    • Petteri Orpon (kok.) mukaan EU-huippukokouksen päätöslauselmissa on hyviä uutisia Suomen metätaloudelle.

      Metsäpolitiikka | Orpo MT:lle: Suomen ei tarvitse varautua kovaan hakkuiden vähentämiseen ‒ ”Se ei nyt näyttäisi olevan edessä.”

    • Poukkoileva valmistelu tuo epävarmuutta alalle ja itse metsäkatoasetus turhaa byrokratiaa vastuullisille metsänomistajille ja yrittäjille, katsoo MTK.

      Metsäpolitiikka | MTK ja Sahateollisuus haukkuvat uudenkin metsäkatoasetuksen – ”Muutosesitykset näennäisiä, järkevintä kaataa koko asetus”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa