• Käpytikoilla ehkä kaikkien aikojen vilkkain vaellus – Tuskin uskot kuinka monta tikkaa ”vaellusporukkaan” voi kuulua!

    Yhtä isoja muuttajamääriä on aikaisemmin kirjattu vain syksyllä 1962.
    Käpytikka on suomalaisille tuttu näky. Nyt vaeltavat käpytikat ovat lähteneet liikkeelle todennäköisesti Venäjältä.
    Käpytikka on suomalaisille tuttu näky. Nyt vaeltavat käpytikat ovat lähteneet liikkeelle todennäköisesti Venäjältä. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Luonto
    5.8.202310:00
    Jukka Hämäläinen

    Käpytikoilla on meneillään yksi kaikkien aikojen vilkkaimmista vaelluksista, kertoo BirdLife Suomi tiedotteessaan. Esimerkiksi Kalajoella laskettiin tiistaina 1. elokuuta yli 13 000 käpytikkaa.

    Runsaat pari viikkoa sitten Pohjois-Karjalassa laskettiin satoja luoteeseen matkaavia käpytikkoja, ja viime viikon lopulla päiväsummat nousivat Kiteellä ja Joensuussa yli tuhannen. Vaellus on jatkunut Suomen poikki Perämerelle, ja tämän viikon tiistaina Kalajoella laskettiin aamupäivän aikana peräti runsaat 13 000 käpytikkaa, jotka seuraavat rannikkoa etelään.

    Yhtä isoja muuttajamääriä on aikaisemmin kirjattu vain syksyllä 1962, jolloin Espoossa laskettiin 13 000 käpytikan lentäneen 28. elokuuta Espoonlahden yli itään. Samoihin aikoihin Ahvenanmaalla Signilskärillä arvioitiin olleen kymmeniä tuhansia tikkoja.

    Tätä edellisen kerran käpytikoilla on ollut voimakas vaellus syksyllä 2013.

    Nyt torstaina 3. elokuuta lintuharrastajat laskivat Hailuodossa yli 6 000, Vöyrillä yli 5 000 ja Päijänteen rannalla Luhangassakin yli 1 000 käpytikkaa. Vaellukset alkavat tyypillisesti Itä-Suomessa heinäkuun puolivälissä ja jatkuvat länsirannikolle edettyään kohti etelää. Onkin odotettavissa, että elokuun aikana nähdään vielä voimakasta vaellusta lounais- ja etelärannikolla. Esimakua saatiin, kun Hangossa muutti torstaina 71 käpytikkaa.

    Käpytikka ei ole BirdLifen mukaan varsinainen muuttolintu, mutta hyvin onnistuneiden pesintöjen jälkeen nuoret käpytikat joutuvat jättämään synnyinseutunsa, mikäli ravintoa on niukasti. Käpytikka syö erityisesti kuusen ja männyn siemeniä, ja näiden siemensato vaihtelee vuodesta toiseen. Havaintojen suunnan ja ajoittumisen perusteella käpytikat ovat lähtöisin Venäjältä.

    Lisää aiheesta
    • Tunnetko syöntijäljestä, kuka kävi käpyapajilla?

    • Lempi leiskuu Suomen luonnossa. Kaarlo Asikainen kuvasi siilien aamuisia lemmenleikkejä Iisalmen Makkaralahdessa. (MT 8.5.2019)

      Mitä kaikkea näkee, kun kulkee luonnossa kameran kanssa? Katso yhden kuvaajan ikimuistoisimmat lukijan kuvat tästä!

    • Ajankohtaista luonnossa Käpytikka viihtyy myös pihapiirissä

    • Valkoselkätikka ruokailee lehtilahopuiden hyönteisillä. WWF:n asiantuntija Panu Kunttu etsi merkkejä tikasta Heinolassa.

      Puolet valkoselkätikkojen pesistä löytyy talousmetsistä

    Artikkelin aiheet
    käpytikka
    lintuvaellus
    BirdLife Suomi
    luonto
    muuttolinnut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle