• Uusi tutkimus paljastaa: Ihminen muokkaa susia – tulokset merkittäviä Suomelle

    Tutkimus osoittaa, että susien kallon muoto ja koko vaihtelevat ilmaston, saaliseläinten, evoluutiotaustan sekä yhä enemmän myös ihmisen vaikutuksen mukaan.
    Suomessa kuvattu susi. Kuvituskuva.
    Suomessa kuvattu susi. Kuvituskuva.  Kuva: Dominika Bujnáková
    Metsä|Erä
    7.7.202615:00
    Joonatan Reunanen

    Ihmisen toiminta on muokannut susikantoja perusteellisesti viimeisten kahden vuosisadan aikana, selviää Oulun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

    Tutkimuksessa analysoitiin 227 suden kalloa Euroopasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta.

    1800- ja 1900-luvuilla ihmiset harvensivat susikantoja voimakkaasti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja paikoin jopa hävittivät ne kokonaan. Osa susikannoista elpyi luonnollisesti, kun taas naapurialueiden sudet valtasivat uusia alueita tai kannoissa tapahtui risteytymistä muiden populaatioiden kanssa. Muutokset ovat jättäneet mitattavan jäljen susien kallojen muotoihin ja lisänneet populaatioiden välisiä eroja.

    ”Ihminen on monin tavoin vahvistanut susikantojen eriytymistä. Kantojen pienentyminen ja elinympäristöjen pirstoutuminen ovat vähentäneet populaatioiden välistä geenivirtaa, mikä näkyy sekä perimässä että ulkonäössä”, väitöskirjatutkija Dominika Bujnáková sanoo.

    Tulokset osoittavat myös, että muun muassa leveysaste ja ravinto selittävät osan havaitusta vaihtelusta.

    ”Sudet ovat sopeutuneet elinympäristöihinsä tuhansien vuosien aikana. Eri alueilla elävät populaatiot kohtaavat erilaisia ekologisia paineita, jotka näkyvät kallon muodossa”, Bujnáková sanoo.

    Susien kalloja vuodelta 1933. Vasemmalla on kallo Kanadan Yukonista ja oikealla Suomen Kuusamosta.
    Susien kalloja vuodelta 1933. Vasemmalla on kallo Kanadan Yukonista ja oikealla Suomen Kuusamosta. 

    Tulokset ovat erityisen merkittäviä Suomen ja Skandinavian kannalta.

    Sudet hävitettiin alueelta lähes sukupuuttoon, mutta palasivat itäisistä populaatioista saapuneiden susien myötä. Tutkimus osoittaa, että historialliset tapahtumat voivat vaikuttaa populaatioiden rakenteeseen vielä pitkään elpymisen jälkeenkin.

    Kun susikannat elpyvät eri puolilla Eurooppaa ja susien palauttamista jatketaan Pohjois-Amerikassa, paikallisten sopeumien ymmärtäminen korostuu, kun suunnitellaan siirtoja, palautuksia tai kantojen vahvistamista. Susien siirtäminen alueelta toiselle ilman niiden kehityshistorian ja ekologisten erojen huomioimista voi heikentää niiden selviytymistä uudessa ympäristössä.

    Tutkimus korostaa myös museokokoelmien merkitystä: monet kallot on kerätty vuosikymmeniä sitten, mikä mahdollistaa kehityksen tarkastelun pitkällä aikavälillä, jota ei muuten enää voitaisi havaita.

    Tietoa tutkimuksesta

    Tutkimus toteutettiin Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan tutkimusyksikössä yhteistyössä kansainvälisten tutkijoiden ja luonnontieteellisten museoiden kanssa.

    Kalloja analysoitiin kolmiulotteisen kuvantamisen ja kallojen muotojen geometristen analyysimenetelmien avulla.

    Tutkimus Global Drivers of Morphological Variation in Grey Wolves julkaistiin kesäkuussa 2026.

    Lisää aiheesta
    • Ihmisen toimet voivat jättää pysyviä jälkiä villieläinten ulkonäköön ja perimään.

      Luonto | Ihmisten toimet jättävät jälkiä villieläinten ulkomuotoon – näin susien pääkallot ovat muuttuneet

    • Suden pyytäminen oli velvollisuus 1440-luvulta lähtien. Kuvan kaltainen susiverkko kuului olla joka talossa ennalta määrätyn pituisena. Sudenajossa talojen verkot yhdistettiin.

      Erä | Suden historiasta usein kerrottu tarina ei uuden tutkimuksen mukaan pidä täysin paikkansa

    Artikkelin aiheet
    susi
    tutkimus
    Oulun yliopisto
    evoluutio
    ilmasto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle