• Silvaan jonotettiin sisään – energiapuun imu työllistää laitevalmistajia, drooni levittää booria

    Upea sää houkutteli tuhansia ihmisiä metsänäyttelyyn.
    Tilaajalle
    Silvadronesin teknologiavastaaja Tomi Karjalainen uskoo droonien yleistyvän lannoitteen levityksessä metsiin.
    Silvadronesin teknologiavastaaja Tomi Karjalainen uskoo droonien yleistyvän lannoitteen levityksessä metsiin. Kuva: sami suojanen
    Metsä|Metsä
    8.9.202317:15
    Sami Suojanen
    Joensuu

    Silva Metsänäyttelyn porttien takana oli pitkä jono ennen näyttelyn avaamista perjantaiaamuna. Jonossa oli satoja metsästä kiinnostuneita ihmisiä. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset nauttivat komeasta syyssäästä ja metsään liittyvästä teemosta.

    Näyttelyn yleisötavoite on 25 000 kävijää.

    Jonottajien joukossa oli myös Kari Hukka. Mies esitteli itsensä entiseksi metsätoimihenkilöksi ja nykyiseksi metsänomistajaksi.

    Silvasta Hukka ei hae mitään erityistä.

    ”Eläkeläisellä on aikaa kierrellä ja tutkailla”, Hukka toteaa.

    Hukka kertoo seuranneensa viime aikojen metsäkeskustelua huolestuneena.

    ”Asioissa mennään ääripäästä toiseen. Jonkinmoista malttia toivoisin”, Hukka sanoo.

    Puun viime kuukausien hienoinen hinnanlasku ei ole muuttanut Hukan suunnitelmia.

    ”Puukaupat ehdittiin tehdä parhaaseen aikaan. Nyt odotellaan seuraavia huippuja. Suhdanne kyllä paranee, ennemmin tai myöhemmin.”

    Kari Hukka onnistui tekemään puukaupat suhdannehuipun aikana.
    Kari Hukka onnistui tekemään puukaupat suhdannehuipun aikana. Kuva: Sami Suojanen

    Toimitusjohtaja Petrus Moisio viitasaarelaisesta Moisio Forestista oli uusilla vesillä. Hän ei ole aiemmin ollut markkinointimatkoilla yhtä idässä, sillä yhtiön tuotteet ovat käyneet kaupaksi ilman sitäkin.

    Yhtiö valmistaa metsäkoneisiin erilaisia lisälaitteita, kuten syöttörullia ja energiapuun korjuuseen soveltuvia korjuukouria.

    ”Suhdanne on ollut meille hyvin suotuisa. Olemme kasvaneet maltillisesti ja tilauskantaa on myös tulevaisuuteen. Tilanne näyttää ihan hyvältä”, Moisio sanoo.

    Yhtiö työllistää 16 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 2,5 miljoonaa euroa. Siitä noin puolet tulee viennistä. Yhtiön asiakkaita ovat metsäkoneurakoitsijat ja -konevalmistajat.

    Metsäsuhdanteen hiljeneminen ei ole vaikuttanut yhtiöön.

    ”Teemme energiapuukouria. Energiapuun kysyntä on kovaa ja olemme päässeet imuun siihen mukaan. Tänne Itä-Suomeen energiakouria ei ole mennyt, mutta halusimme tulla kertomaan vaihtoehdostamme.”

    Moisio ei odota messuilta merkittäviä myyntisopimuksia.

    ”Pieniä osia saattaa mennä, ne maksavat tuhannesta eurosta ylöspäin, mutta varsinainen hyöty tulee viiveellä. Energiakouran hankinta vaatii kuitenkin miettimistä.”

    Moisio Forestin Petrus Moisio iloitsee energiapuun suosion kasvusta.
    Moisio Forestin Petrus Moisio iloitsee energiapuun suosion kasvusta.  Kuva: Sami Suojanen

    Silvadronesin teknologiavastaava Tomi Karjalainen on saanut ensimmäisenä näyttelypäivänä useita tarjouspyyntöjä. Yhtiö tekee drooneilla terveyslannoituksia, käytännössä boorilannoituksia. Takana on kolme kesää. Drooneilla booria levitetään sekä rakeena että nestemäisenä.

    Asiakkaina ovat yksityismetsänomistajia, metsäyhtymiä ja metsänhoitoyhdistyksiä.

    ”Droonilla levityksen laatu ja levityksen tasaisuus saadaan todella hyväksi. Boorin levitysmäärät hehtaaria kohti ovat niin pieniä, että se pitää saada tehtyä tasaisesti. Teemme lannoitettavalle kuviolle lentoreitit etukäteen.”

    Karjalainen nostaa esimerkiksi yhdeksän hehtaarin kuvion boorilevityksen. Se kesti droonilla kaksi tuntia. Nestemäisenä sama olisi kestänyt nelisen tuntia.

    Karjalainen on käynyt lentämässä levityslentoja Pohjois-Karjalan lisäksi muun muassa Iissä ja Lohjalla. Toiminta painottuu booria tarvitseville alueille, kuten Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon.

    Kiteeläinen Anu Eskelinen ja valtimolainen Anni Korhonen tulivat näyttelyyn tapaamaan juttuja ja katsomaan näyttelykokonaisuutta. Korhonen on myös metsänomistaja.

    ”Metsä ei ole pelkästään eurojen tuottaja. Se on virkistyksen lähde, sieltä saa syötävää ja metsä on mielenrauhan tyyssija”, Korhonen toteaa.

    Anni Korhonen (vas.) ja Anu Eskelinen muistuttavat, että metsällä on muitakin rooleja kuin eurojen tuottaja.
    Anni Korhonen (vas.) ja Anu Eskelinen muistuttavat, että metsällä on muitakin rooleja kuin eurojen tuottaja. Kuva: Sami Suojanen

    Korhosta harmittaa, että EU yritti jyrätä suojelua ja monimuotoisuutta. Sinänsä hyviä asioita runnottiin väkisin ottamatta huomioon Suomen erityispiirteitä.

    Korhonen on seurannut puun hintakehitystä, eikä nyt aio myydä puuta. Suunnitelmissa on odottaa seuraavaa huippua.

    Metsäkonevalmistaja John Deeren Suomen jälleenmyyjän johtaja Mika Hannonen on puhunut paljon jo ensimmäisenä näyttelypäivänä.

    ”Kiinnostusta on ollut paljon, jopa enemmän kuin aiempina kertoina”, Hannonen toteaa.

    Metsäkonekauppoja Silvan kaltaisilla yleisömessuilla ei tehdä, mutta tarjouspyyntöjä on tullut. Yhtiö etsii näyttelystä myös työntekijöitä Joensuun metsäkonetehtaalleen.

    Tehtaalla on noin vuoden tilauskanta ja nyt myydään ensi vuoden elokuun toimituksia. Hannosen mukaan metsän suhdanteiden hiljeneminen ja epävarmuus ovat hiljentäneet kauppaa.

    ”Kauppaa tehdään, mutta ilmapiiri on varovainen ja näkyvyys tulevasta on epävarmaa. Kyllä se heijastuu kysyntään”, Hannonen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Dronien suorituskyky on kasvanut riittävän suureksi metsälannoituksiin. Silvadronesin lentäjä Tomi Karjalainen esitteli yhtiön kätyttämää maatalouskäyttöön tarkoitettua Agras T-20- dronea Finnmetko-näyttelysssä.

      Metsänhoito | Parinkymmenen kilon kuorman nostava pienoishelikopteri on uusi tapa hoitaa metsien hivenainelannoituksia

    • Silva Metsänäyttelyn johtaja Anu Pesonen toivoo paikalle metsäammattilaisten lisäksi kaupunkilaiset, lapsiperheet sekä nykyiset ja tulevat metsänomistajat.

      Metsäkoneet | Puukiipelyä, tukkilaisperinnettä ja tietysti koneita – kävijöille maksuton Silva Metsänäyttely houkuttelee Joensuuhun metsänomistajia ja lapsiperheitä

    • ”Joensuu on jo nyt Euroopan metsäpääkaupunki”, sanoo kaupungin strategiajohtaja Sami Laakkonen.

      Metsänhoito | Joensuu haluaa maailman metsäpääkaupungiksi – toimiala pyrkii keskeiseksi työllistäjäksi

    Artikkelin aiheet
    Silva Metsänäyttely
    energiapuu
    metsäkoneet
    droonitekniikka
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa