

Vastakkaisista heitoista huolimatta metsät kasvavat ja sitovat hiiltä lähes entiseen malliin. Metsien hiilensidonnan kasvattamiseenkin löytyy keinoja ja metsänomistajilla on siihen myös halua.
Viime aikoina otsikot ovat huutaneet metsien hiilensidonnan romahtaneen. Tuo viesti on lyönyt hyvin läpi, vaikka se ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Ei etenkään, jos metsillä tarkoitetaan puustoa.
Metsien puuston kasvussa vaihtelut ovat hitaita. Siihen vaikuttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä.
Metsätaloutta alettiin tehostaa valtion tuella 1960-luvulla. Harsinnasta siirryttiin tasaikäisrakenteisiin istutusmetsiin. Myös turvemaat pistettiin kasvamaan metsää.
Metsien kasvu on tuon jälkeen kaksinkertaistunut pitkästi yli 100 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Puuvaroja on kartuttanut hakkuiden ja puuston poistuman pysyminen selvästi kasvua pienempänä.

Metsien hiilensidontaa koskevien kohu-uutisten taustalla ovat metsämaan laskennalliset hiilipäästöt. Niiden arvioidaan olevan niin suuret, ettei puuston kasvu tahdo riittää niiden nollaamiseen.
Miinukselle yhtälö valahtaa siinä vaiheessa, kun mukaan heitetään koko maankäyttösektori, eli myös maatalouden päästöt.
Ongelman ratkaisuksi on ehdotettu hakkuiden rajoittamista. Se toisi parhaimmillaankin vain hetken helpotusta.
Käytännössä suuri osa Suomen hakkuista siirtyisi muihin maihin, joissa niistä voisi olla suurta vahinkoa luonnolle.
Suomessa taas hakkaamattomat metsät muuttuisivat ennen pitkään oikeasti hiilipäästöiksi.
Parempi vaihtoehto on metsien hiilensidonnan tehostaminen. Merkittävää kasvulisää saa esimerkiksi jalostetulla viljelymateriaalilla ja lannoituksella.
Myös metsän kiertoajan pidennys kerryttäisi metsiin lisää hiiltä. Jyrkimmillään se voitaisiin toteuttaa lakisääteisillä uudistushakkuun läpimittaa koskevilla alarajoilla.
Kannustavampi tapa olisi maksaa metsänomistajille kiertoajan pidentämisestä rahallinen korvaus.
MT:n Metsätutkakyselyn perusteella metsänomistajat olisivat kiertoajan pidentämiseen valmiita. Se sopii myös metsänomistajia edustavan MTK:lle.
”Kiertoajan pidentäminen on varteenotettava vaihtoehto etenkin, jos metsänomistaja saa sille tuottoa”, toteaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Tiirolan mukaan kiertoaikojen pidentyminen saattaa sopia esimerkiksi sukupolvenvaihdokseen valmistautuville metsänomistajille.
”Osa metsänomistajista on varmasti valmis siihen myös ilmastosyistä”, näkee Tiirola.

Selvästi yli puolet Metsätutkaan vastanneista metsänomistajista oli valmiita kasvattamaan metsien hiilensidontaa kiertoaikaa pidentämällä. Tuolta osin tulos ei juuri poikennut metsänomistajien ammatti- tai ikäryhmien välillä.
Vastaavasti reilu kolmannes metsäomistajista pitäytyi metsän nykyisissä kiertoajoissa. Joka kymmenes metsänomistaja ei halunnut missään olosuhteissa kasvattaa kiertoaikoja.
Kiertoaikojen pidentämiselle suopeimpia olivat keskisuurten tai sitä pienempien metsätilojen omistajat. Sen sijaan suurimpien, yli 100 hehtaarin tilojen omistajista noin puolet vastusti ajatusta.
”Suuret tilat käyttävät metsiä aktiivisesti. Ne katsovat asiaa vähän eri silmillä, kuin muut metsänomistajat”, Tiirola selittää.
MT:n Metsätutkan toteutti Kantar Agri. Siihen vastasi 504 metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
