• EU:n vaatiman ennallistamisen valmistelu käynnistyi ‒ osa kohteista suojellaan, osa säilyy talouskäytössä

    Ennallistamisen perustana ovat riittävät kannusteet ja korvaukset tehdyistä toimenpiteistä, lupaa ministeri Sari Essayah.
    EU:n vaatiman ennallistamisen suunnitteluun on varattu kaksi vuotta.
    EU:n vaatiman ennallistamisen suunnitteluun on varattu kaksi vuotta. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäpolitiikka
    12.11.202417:05
    Jarmo Palokallio

    Hallitus on aloittanut EU:n vaatimaan ennallistamisasetukseen valmistautumisen. Ennallistamiseen kuuluu suojelua, mutta osa kohteista voi säilyä talouskäytössä tai pysyä osana kaupunkiympäristöä.

    EU haluaa ennallistaa vähintään viidenneksen asetuksen määrittelemistä maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämän lisäksi kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit tulee ennallistaa vuoteen 2050 mennessä.

    Asetuksella pyritään ekosysteemien monimuotoisuuden elpymiseen. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja maaperän kunnon heikkenemistä. Lisäksi tavoitteena on parantaa ruokaturvaa EU:n jäsenmaissa.

    Ennallistaminen pitää sisällään laajan kirjon toimia luonnon tilan parantamiseksi. Ennallistamisen kohde voidaan suojella tai se voi säilyä talouskäytössä tai olla osa kaupunkiympäristöä.

    “Monet suomalaiset ovat maanomistajia ja voivat toteuttaa ennallistamistoimia vapaaehtoisesti omilla maillaan.” Sari Essayah

    EU-tason tavoitteet muutetaan konkreettisiksi toimiksi kunkin jäsenvaltion kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa. Jäsenvaltiot määrittävät ennallistettavien alueiden määrän ja esittävät kartat mahdollisesti ennallistettavista alueista.

    Suomessa hallitus on asettanut ennallistamisen toimeenpanon valmisteluun ohjausryhmän ja teemaryhmiä. Niiden tehtävänä on seuraavan kahden vuoden aikana valmistella keinoja, joilla ennallistamisasetuksen vaatimuksiin vastataan Suomessa.

    “Monet suomalaiset ovat maanomistajia ja voivat toteuttaa ennallistamistoimia vapaaehtoisesti omilla maillaan. Kaiken perusta ovat tietenkin riittävät kannusteet ja korvaus tehdyistä toimenpiteistä”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).

    “Etsimme yhteistyöllä kustannustehokkaimmat sekä suomalaisten elinkeinoihin parhaiten sopivat toimet ennallistamistavoitteiden saavuttamiseksi. Tarvitsemme työhön mukaan julkisen sektorin lisäksi yritykset ja yksityiset maanomistajat”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Sahojen kaatuminen vaikuttaisi väistämättä myös yksityismetsänomistajiin.

      Metsäpolitiikka | Selvityksen mukaan ennallistamisasetuksen toimeenpano johtaisi useiden sahojen ja muiden teollisuuslaitosten sulkemiseen

      Tilaajalle
    • Kreetalla turismi kuluttaa omalta osaltaan luontoa ja vaatii runsaasti makeaa vettä esimerkiksi uima-altaiden ja golfkenttien ylläpitoon.

      Ympäristö | Kun Suomi hermoilee ennallistamisen ja suojelun kanssa, moni muu EU-maa kuittaa velvoitteita pelloilla ja asutusalueilla

    • Luonnonvarakeskuksessa tutkitaan turvepeltojen ilmastoystävällisen viljelyn edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Tutkijat Maarit Liimatainen ja Timo Lötjönen tarkastelivat turvepeltokoeruutuja viime vuoden toukokuussa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Ilmaiseksi eivät Suomen turvepellotkaan vety – rahoitus on poliitikkojen hoidettava

    • Suojeltu metsä. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Vertailukelpoinen tieto luonnon tilasta on kaikkien etu, siksi metsien monitorointiasetusta tarvitaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin