Luontopaneeli on arvioinut, että EU:n ennallistamisasetus vaatisi puolen miljoonan hehtaarin lisäsuojelua valtionmetsissä. Tämä vastaisi hakkuiden vähenemistä 1–2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Nyt Metsähallituksen hakkuut ovat kuusi miljoonaa kuutiometriä vuosittain.
VTT:n tutkijan Pasi Holmin Metsähallitukselle tekemässä selvityksessä hakkuiden vähenemän vaikutusta arvioidaan sen mukaan, minne lisäsuojelu painottuisi.
Vähenemä olisi miljoona kuutiota, jos suojelu painottuisi Pohjois-Suomeen.
Metsähallituksen tuottoisimmat metsämaat ovat Etelä-Suomessa, ja kokonaan etelään kohdistuva suojelu vähentäisi hakkuita 2,1 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Pohjois-Suomeen painottuvassa suojelussa 60 prosenttia suojelusta olisi Lapissa, 30 prosenttia Pohjois-Karjalassa ja 10 prosenttia Etelä-Suomessa. Tämä vaihtoehto veisi koko metsäsektorilta arvion mukaan 1 700 työpaikkaa. Metsäteollisuuden liikevaihto pienenisi 415–446 miljoonaa euroa vuodessa. Verotulot vähenisivät 38 miljoonaa ja palkkasumma 65 miljoonaa euroa vuodessa.
Kokonaan Etelä-Suomeen kohdistuva suojelu vähentäisi työpaikkoja koko metsäsektorilla 3 600. Metsäteollisuuden liikevaihto vähenisi noin 900 miljoonaa euroa vuodessa, verotulot 76 miljoonaa ja palkkasumma 130 miljoonaa euroa vuodessa.
Kaikissa skenaarioissa lisäsuojelu aiheuttaisi useiden sahojen ja muiden teollisuuslaitosten sulkemisen. Yksin Pohjois-Suomessa olisi vaarassa puolenkymmentä sahaa. Sahojen kaatuminen vaikuttaisi väistämättä myös yksityismetsänomistajiin, koska se tarkoittaisi alueen puunostajien vähenemistä.
Puupulassa olisi vaikeaa lisätä puun tuontia, koska Venäjän-tuonti on loppunut. Metsähallituksen hakkuiden vähenemästä siirtyisi useiden tutkimusten mukaan 50–70 prosenttia ulkomaille. Pääosin hakkuut siirtyisivät maihin, joissa luonnon monimuotoisuus on suuremmassa uhassa kuin Suomessa, esimerkiksi Venäjälle.
Puuraaka-aineen käyttöä paikattaisiin puupulassa arvion mukaan myös fossiilisilla raaka-aineilla.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
