Syksyn sienisatoa on vielä vaikea ennustaa, toteaa Tea von Bonsdorff, joka toimii johtavana asiantuntijana Luomuksen Kasvi- ja sienitieteen yksikön sienitiimissä.
”Tilanne voi muuttua muutamassa viikossa. Sienisatoon vaikuttaa sateiden lisäksi lämpötilat. Jos tulee kylmiä, jopa miinuksen puolelle meneviä öitä, se muuttaa tilanteen nopeasti. Silloin alkukaudelle tyypilliset lajit vähenevät nopeasti ja sesongin loppu alkaa häämöttää”, hän arvioi.
Tällä hetkellä tilanne näyttää kuitenkin vielä suorastaan herkulliselta.
”Monella alueella sienten satokausi alkoi hyvin, mutta tyssäsi sitten kuumaan ja kuivaan heinäkuuhun. Viimeisen reilun viikon aikana satotilanne on lähtenyt paranemaan, paikoin suorastaan räjähdysmäisesti. Sienirihmastot ovat odotelleet sateita, ja nyt kun niitä on sitten monin paikoin saatu, sieniä on putkahdellut esille vauhdikkaasti.”
”Viimeisen reilun viikon aikana satotilanne on lähtenyt paranemaan, paikoin suorastaan räjähdysmäisesti.”
Vaikka monien himoitsemien kantarellien itiöemät paikoin kuivahtivatkin heinäkuussa, nekin ovat sateiden myötä piristyneet. Von Bonsdorff kertoo, että kantarellien lisäksi myös herkkutatit ovat paikoin nousseet hyvin runsaana.
Paikalliset erityispiirteet ovat myös selkeitä.
”Itäisen Suomen osalta jo elokuun alussa nähtiin, että siellä oli oikea männynherkkutattibuumi. Lounais-Suomessa kultarousku on tuottanut runsasta satoa ja Pohjois-Savossa ukonsienellä on hyvä satotilanne”, von Bonsdorff toteaa.
”Saattaa olla, että tulevaisuudessa paras satokuukausi onkin lokakuu.”
Tea von Bonsdorff kertoo, että ilmastonmuutos on vaikuttanut jo nyt sienilajien levinneisyyteen. Monet etelässä viihtyvät lajit ovat levinneet pohjoisemmaksi, kun taas esimerkiksi tunturilajit lajit kärsivät.
Sienilajisto muuttuu lämpötilan lisäksi myös siksi, että monet sienet elävät symbioosissa tiettyjen kasvien kanssa. Siten elinympäristöjen kasvillisuuden muuttuessa muuttuvat myös niiden sienistö. Myös lumipeitteen paksuus, talven pituus ja pohjavesitilanne vaikuttavat sienistöön.
”Etelä-Suomessa keskimäärin paras satokuu on nykyisin syyskuu. Saattaa olla, että tulevaisuudessa paras satokuukausi onkin lokakuu.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
