

Paikalliset toimet ovat erityisen tärkeitä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja luonnon monimuotoisuuden parantamisessa, sanoo Hampurin yliopiston professori Michael Köhl.
”Emme tiedä, miten ilmastonmuutos kehittyy, ja siksi meidän on tehtävä kaikki mahdolliset toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja metsiemme elinvoiman säilyttämiseksi”, Köhl sanoo.
”Koska Euroopan metsät ovat monipuolisia, tarvitsemme monipuolisia toimia metsien monimuotoisuuden suojelemiseksi.”
Köhlin mukaan suojelu ei kuitenkaan ole aina paras ratkaisu luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Aktiiviset toimenpiteet ja metsätalousalueella toiminnan kehittäminen monimuotoisuutta edistävään suuntaan voivat saada aikaan parempia tuloksia.
Suomessa puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartta nostaa esiin esimerkiksi lehtojen ja paahde-elinympäristöjen tunnistamisen ja lisäämisen. Etenkin Etelä-Suomen lehdoissa elinympäristöä monipuolistetaan poistamalla alueelta kuusia.
Suomen talousmetsissä esimerkiksi lehtipuun ja järeän puun määrä on saatu kasvuun viimeisen 40 vuoden aikana. Myös mustikka on runsastunut. Syynä tähän on metsätalouden yhteydessä tehtävät toimenpiteet.

EU:n säätelemissä, metsää koskevissa sääntelyissä on usein se ongelma, että ne eivät huomioi alueellisia eroja. Esimerkiksi luonnon ennallistamisasetuksesta Köhlillä on ristiriitainen mielipide.
”On erittäin hyvä, että meillä on luonnon ennallistamisasetus EU:n puolesta, koska monet asiat johtavat luonnon heikkenemiseen”, Köhl sanoo.
Köhlin mukaan pitäisi kuitenkin ensin tunnistaa arvokkaat luontokohteet, joilta löytyy uhanalaisia lajeja, ja sitten suojella ne. Kun alueet on tunnistettu, voi laatia tavoitteet niiden suojelemiseksi ja heikentyneiden alueiden ennallistamiseksi.
”On ajatus, että annetaan luonnon olla, ja se parantaa itsensä. Mutta tilanne on se, että suurin osa Euroopan metsistä on ihmisten muokkaamia”, Köhl sanoo.
”Tarvitsemme politiikan linjauksia, jotka huomioivat paikalliset olosuhteet mahdollisimman hyvin.”
Käytännössä ihmisten muokkaamien metsien suojeleminen tarkoittaisi sitä, että suojeluun ei päädy arvokkaita, luonnontilaisia kohteita, vaan ihmisten käyttötarkoituksia varten muotoutuneita metsiä.
Esimerkiksi Saksassa vanhoja kuusimetsiä on kuollut kymmeniätuhansia hehtaareja kirjanpainajan takia. Tällaisen metsän monipuolistaminen voisi vähentää tulevaisuudessa tapahtuvia kirjanpainajatuhoja.
Köhlin mukaan kysymys on, että haluammeko mieluummin tehdä metsässä asteittaisen siirtymän kohti luonnonmukaisempaa ja muuttaa ihmisen muokkaamia metsiä monimuotoisemmiksi, vai haluammeko asettaa ihmisen muokkaamat metsät suoraan suojeluun.
”Emme voi muuttaa ihmisen muokkaamaa metsää luonnonmetsäksi, sillä on olemassa riski, että menetämme koko metsän”, Köhl sanoo viitaten Saksan kirjanpainajatuhoihin.

Suurin ongelma metsiä koskevassa EU-sääntelyssä on, että viitearvot laaditaan koko unionin aluetta ajatellen, Köhl sanoo. Olosuhteet vaihtelevat jo yhden valtion tai jopa satojen metrien sisällä niin paljon, että yhtenäistetyt kriteerit eivät toimi.
Köhlin mukaan saman aikaisesti pitäisi sekä edistää metsätalouskäytössä olevan maan monimuotoisuutta että pyrkiä tunnistamaan arvokkaat ja ainutlaatuiset luontokohteet ja suojella ne.
”Paikallisilla toimenpiteillä on eniten merkitystä. Joillekin alueille hyvät toimenpiteet eivät ole hyviä toisilla. Tarvitsemme politiikan linjauksia, jotka huomioivat paikalliset olosuhteet mahdollisimman hyvin”, Köhl sanoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
