• Kuolleen puun määrä kasvaa metsissä, mutta säästöpuut ovat usein liian nuoria – ‍”Varmaa on, että monimuotoisuuden eteen voitaisiin tehdä enemmän liiketoiminnan vaarantumatta”

    Puuta jalostavan teollisuuden tiekartta kannustaa lisäämään monimuotoisuustoimia yhä laajemmin.
    Kuolleen puun määrä kasvaa talousmetsissä kaikkien neljän skenaarion mukaan.
    Kuolleen puun määrä kasvaa talousmetsissä kaikkien neljän skenaarion mukaan. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    13.9.202308:00
    Suvi Jylhänlehto & Paula Liesmäki

    Metsien monimuotoisuuden tila on monilla keskeisillä mittareilla parantunut ja positiivinen suunta jatkuu, Metsäteollisuus ry ja Sahateollisuus ry kertoivat tuoreen monimuotoisuustiekartan julkistamistilaisuudessa tiistaina.

    Tiekartassa on hyödynnetty valtakunnan metsien inventointeja, aluskasvillisuuden inventointeja sekä Punaisen kirjan uhanalaisuusarviointeja. Mallintamalla ennustettiin, miten monimuotoisuus metsissä kehittyy neljässä eri metsänkäsittelyn skenaariossa.

    ”Kuolleen puun määrä kasvaa kaikissa skenaarioissa”, Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha Siitonen kertoi.

    Se on hyvä uutinen, sillä lahopuun määrän lisääntyminen parantaa monien uhanalaisten lajien menestymistä talousmetsissä.

    Monet kasvit ja sienet vaativat lahopuuta kasvualustakseen.
    Monet kasvit ja sienet vaativat lahopuuta kasvualustakseen. Kuva: Kari Salonen

    Myös yksittäiset vanhat puut ovat tärkeitä. Esimerkiksi Etelä-Suomessa uudistushakkuissa jätettävät säästöpuut saattavat kuitenkin olla vain 70-vuotiaita.

    ”Ne ovat vielä liian nuoria vanhoista puista riippuvaisten epifyyttilajien isäntäpuiksi”, Siitonen toteaa.

    Epifyytit ovat puun pinnalla kasvavia kasveja tai sieniä. Monesti ne tarvitsevat yli 120-vuotiaan puun isännäkseen. Muun muassa siksi monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta vuosikymmenien päästä.

    ‍”Varmaa on, että monimuotoisuuden eteen voitaisiin tehdä enemmän metsätalouden liiketoiminnan vaarantumatta.” Juha Siitonen

    Kriittisimpiä elinympäristöjä Suomessa ovat lehtometsät, joissa elää 42 prosenttia uhanalaisista ja silmälläpidettävistä metsälajeista.

    Siitonen näkee tärkeäksi, että monimuotoisuustoimia kohdennetaan ja keskitetään erityisesti sinne, missä niistä on eniten hyötyä. Avainasemassa ovat suuret maanomistajat.

    ‍”Varmaa on, että monimuotoisuuden eteen voitaisiin tehdä enemmän metsätalouden liiketoiminnan vaarantumatta”, Siitonen painotti.

    ‍Monimuotoisuustyötä on tehty talousmetsissä laajassa mittakaavassa 1990-luvulta lähtien.

    Tuloksia on saatu etenkin Etelä-Suomessa, jossa lehtipuuston tilavuus ja kuolleen runkopuun määrä ovat kasvaneet. Koko maassa avohakkuualoille jätetään entistä enemmän elävää puuta.

    Metsänkäsittelymenetelmilläkin on vaikutusta monimuotoisuuteen. Mustikan, puolukan ja variksenmarjan peitteisyys on lisääntynyt.

    ”Varpujen maavarret säilyvät paremmin, kun maanmuokkausta tehdään nykyään pistemäisesti”, Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi totesi.

    Lakka ja monet muut suolajit ovat taantuneet.
    Lakka ja monet muut suolajit ovat taantuneet. Kuva: Kari Salonen

    Suolajiston taantuminen puolestaan jatkuu. Viime vuosisadalla ojitetut suot ovat kuivuneet ja muuttuneet turvekankaiksi. Muun muassa juolukka ja lakka ovat vähentyneet.

    ‍”Koko metsätalouden arvoketjun ‍yhteistyötä tarvitaan. Motivaatio on kaiken perusta.” Karoliina Niemi

    ”Luonnon monimuotoisuudesta ja metsätaloudesta on paljon osaamista, mutta hyödynnetäänkö sitä, kun tehdään päätöksiä”, Niemi haastoi.

    ”Koko metsätalouden arvoketjun ‍yhteistyötä tarvitaan. Motivaatio on kaiken perusta”, hän tiivisti.

    Monimuotoisuustiekartan viisi pääaihetta

    1. Lisätään lehtipuiden osuutta ja harvinaisten lehtipuiden määrää. Sekapuustoisuus auttaa metsiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

    2. Varmistetaan riittävä lahopuun määrä ja laatu. Siitä hyötyvät tuhannet lahopuusta riippuvaiset lajit.

    3. Turvataan arvokkaat elinympäristöt ja edistetään vapaaehtoista suojelua.

    4. Tunnistetaan talousmetsien lehdot ja paahdeympäristöt. Lisätään niiden monimuotoisuusarvoja esimerkiksi poistamalla kuusia.

    5. Lisätään paloelinympäristöjä kulotuksilla.

    Lisää aiheesta
    • Ennallistamiskulotus on hyvä esimerkki paikallisesta luonnon monimuotoisuuden hoitotoimenpiteestä.

      Metsänhoito | Monimuotoinen luonto tarvitsee sekä suojelua että aktiivista hoitoa – professori: ”Paikallisilla toimenpiteillä on eniten merkitystä”

      Tilaajalle
    • Suomessa elää useita tuhansia lahopuuhun sidoksissa olevia lajeja.

      Monimuotoisuus | Näin metsäteollisuus ja sahat haluavat lisätä monimuotoisuutta meidän metsissämme – lisää hakkuutähteitä, lahopuuta ja lehtipuita

    • Metsälannoitus lisää karikkeen määrää korjaamalla ravinnepuutoksia ja puuston biomassatuotoskykyä, ja tätä kautta kasvattaa maaperän hiilivarastoa. Kuva Luken metsälannoituksen tutkimuskohteelta Karkkilasta.

      Metsänhoito | Käytännön metsänhoitotoimet ratkaisevassa asemassa EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamisessa

    ‍

    ‍

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa