• Teollisuusliitto jätti tutkintapyynnön UPM Plywoodista – epäilee yhtiön painostaneen lakkoilevia työntekijöitä

    Lakot ovat jatkuneet kaksi kuukautta. Teollisuusliitto epäilee UPM Plywoodin painostaneen ja uhkailleen lakkoilevia työntekijöitä.
    UPM Plywoodin työntekijät osoittivat mieltään maaliskuussa UPM:n pääkonttorin edessä Helsingissä.
    UPM Plywoodin työntekijät osoittivat mieltään maaliskuussa UPM:n pääkonttorin edessä Helsingissä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    29.4.202510:53
    Anniina Jokinen

    Teollisuusliitto jätti poliisille tutkintapyynnön UPM Plywoodista, liitto kertoo tiedotteessa. Tutkintapyyntö koskee epäilyjä työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta ja työsyrjinnästä.

    Teollisuusliiton lakot UPM Plywoodissa ovat jatkuneet kaksi kuukautta. Liiton mukaan UPM Plywood on painostanut työntekijöitä luopumaan lakoista uhkauksilla. Tehtaita on esimerkiksi uhattu sulkea, ellei työtaistelutoimista luovuta.

    Lisää aiheesta
    • UPM Plywoodin yrityskohtaiset työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet keväästä 2024 asti.

      Metsäteollisuus | Lakot hiljentävät UPM:n vaneritehtaat useiksi viikoiksi

    ”UPM on aloittanut systemaattisen painostuskampanjan, jonka kohteena ovat yhtiön omat työntekijät. Painostustoimien tarkoituksena on pelotella lakossa olevat työntekijät irtisanomisuhan ja muiden seuraamusten varjolla töihin”, sanoo Teollisuusliiton puutuotesektorin sektorijohtaja Katariina Stoor.

    ”Tällaisten uhkausten käyttäminen työtaistelun aikana on äärimmäisen vakavaa. Se osoittaa tietoista pyrkimystä rajoittaa työntekijöiden järjestäytymisvapautta, joka on perustuslain suojaama oikeus.”

    UPM Plywoodin yrityskohtaiset tes-neuvottelut ovat jatkuneet tuloksettomina keväästä 2024 saakka.
    UPM Plywoodin yrityskohtaiset tes-neuvottelut ovat jatkuneet tuloksettomina keväästä 2024 saakka. Kuva: Jaana Kankaanpää

    UPM Plywood ilmoitti 3.4.2025 aloittavansa muutosneuvottelut Joensuun ja Savonlinnan tehtaiden lomautuksista ja Pelloksen tehtaiden työntekijöiden irtisanomisista. Työntekijöille pidettiin tiedotustilaisuudet, joissa heitä yritettiin houkutella palaamaan töihin rahallisilla lupauksilla.

    ”Työnantajan keskitetysti organisoimat puhelut, jotka tapahtuvat samana päivänä, kun ilmoitetaan mahdollisista lomautuksista ja irtisanomisista, ylittävät hyväksyttävän työnantajakäyttäytymisen rajat. Tämä on räikeä esimerkki painostamisesta”, Stoor sanoo.

    ”UPM:n viesti tuntuu olevan: Palatkaa töihin tai teille ei ole välttämättä työpaikkaa, johon palata.”

    Katariina Stoor

    Muutosneuvotteluista ilmoitettiin lähes kuukautta ennen niiden alkua. Tavallisesti ilmoitus tehdään viittä päivää ennen neuvottelujen alkua. Teollisuusliiton mukaan tämä on harkittu toimi työntekijöiden painostamiseksi lakon aikana.

    ”Arviomme mukaan työnantaja laski, että uhka työpaikan menettämisestä ja ylimääräiset taloudelliset kannustimet saavat työntekijät palamaan sankoin joukoin työpaikalle. UPM:n viesti tuntuu olevan: Palatkaa töihin tai teille ei ole välttämättä työpaikkaa, johon palata”, Stoor sanoo.

    Teollisuusliiton mukaan Pelloksen tehtailla on toistuvasti yritetty teettää lakon alaisia töitä suojelutyössä työskentelevillä. Kieltäytymisiin on vastattu painostuksella ja epäasiallisella käytöksellä.

    Lisää aiheesta
    • Irtisanomisuhan alla on noin 15 ylemmän toimihenkilön ja johdon tehtävää.

      Metsäteollisuus | UPM vähentää väkeä työnjohdosta vaneriliiketoiminnassa

    • UPM:n vanerityöntekijät osoittivat mieltään palkankorotuksien puolesta yhtiökokouksen aikaan maaliskuussa Helsingissä.

      Työmarkkinat | Teollisuusliitto hylkäsi sovintoehdotuksen UPM:n vaneriliiketoiminnan työriidassa

      Tilaajalle
    • Noin 80 UPM Plywoodin työntekijää tuli vauhdittamaan palkkaneuvotteluita Finlandia-talolle, jossa osakkeenomistajat pitivät yhtiökokousta.

      Metsäteollisuus | Loukkaantunut UPM:n vaneriväki osoitti mieltään: ”Haluamme samat korotukset kuin muutkin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Teollisuusliitto
    UPM Plywood
    lakko
    työsyrjintä
    tutkintapyyntö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa