

Autokanta kotimaassa sähköistyy kovaa vauhtia ja valmistajat tuovat markkinoille yhä monipuolisempia täyssähköisiä automalleja. Miten sähköauto sopii metsänomistajalle ja mitä tulisi hankinnassa huomioida?
Tilastotietojen valossa sähköautojen määrä kasvaa hurjaa vauhtia, sillä vuoden 2023 lopussa liikennekäytössä oli 83 762 sähköautoa, kun vuoden 2022 lopussa määrä oli 44 889 kappaletta. Sähköautojen määrä eli kasvua vuositasolla oli 86,6 prosenttia, kertoo Liikenne– ja viestintävirasto Traficomin ylläpitämä tilasto.
Uuden auton hankintaa pohtivan metsänomistajan ensimmäinen vaatimus lienee maavara, jota tarvitaan etenemiseen niin julkisen tieverkoston alueella, kuin pienemmillä yksityisillä metsäteilläkin. Katumaastureita ja henkilöautoja korotetuilla maavaroilla on tullut hiljalleen markkinoille, joten valinnanvaraa eri merkkien väliltä löytyy.
Maavaran osalta osa sähköautoista sisältää jo vakiovarusteena säädettävän ilmajousituksen, jolloin auton korkeutta voi säätää helposti nappia painamalla jopa niin kutsuttuun offroad–korkeuteen.
Metsänomistajan autolta vaaditaan usein muutakin kuin etenemiskykyä. Raivaus- ja moottorisahan kuljettaminen, polttopuiden vienti sekä muut suuremmat kuljetukset on miellyttävämpää suorittaa perävaunussa, kuin autossa.
Normaalia suurempaa vetotehoa tarvitaan esimerkiksi metsätaloudessa käytettävän mönkijän tai muun laitteen kuljettamisessa. Mikäli uudella autolla on tarkoituksena vetää suurempia massoja, on syytä kiinnittää huomiota paitsi omaan ajokorttiluokkaan, myös auton teknisiin ominaisuuksiin.
Auton korimallilla, massalla sekä esimerkiksi vaihteistotyypillä ja käyttövoimalla voi olla vaikutusta siihen, millaisia massoja autolla saa vetää. Myös sähköautoista löytyy tänä päivänä todellisia vetojuhtia. Auton käyttövoimaan katsomatta vetotarpeet on hyvä huomioida jo autoa valittaessa.
Erilaisia perävaunuvaihtoehtoja pohtiessa on hyvä varmistaa, että oma ajokorttiluokka on riittävä niiden vetämiseen. Ajoneuvoyhdistelmiä, joissa on B–luokan vetoauto ja joissa hinattavan ajoneuvon kokonaismassa on enintään 750 kg, voidaan ajaa normaalilla B–luokan ajokortilla. Tätä raskaampaakin kärryä saa B-kortilla vetää, kunhan yhdistelmän kokonaismassa pysyy alle 3 500 kilossa. Mikäli henkilöautolla vedettävät massat ovat suurempia, vaatii yhdistelmän kuljettaminen B/96–tai BE– luokan ajokortin.
Koeajamamme uusi Audin Q4 E-tronic osoittautui varsin monipuoliseksi ja tilavaksi autoksi. Vetokoukulla varustettu 335 hevosvoimainen auto kykenee vetämään perässään 750 kilogramman painoista jarrutonta perävaunua tai 1200 kilogramman kokonaispainoista jarrullista perävaunua.
Etenemiskyvyn osalta on hyvä huomioida, että nelivetojärjestelmiä on monenlaisia. Koeajetussa autossa on Audin aito quattro–neliveto, joka osoittautui toimivaksi huonommallakin tienpinnalla. Neliveto on varteenotettava vaihtoehto, sillä sähköautoissa voimantuotanto on nopeaa ja vääntömomentti monesti polttomoottoriautoista totuttua korkeampi.
”Vaikka uuden auton hankinta voi alkuun tuntua suurelta investoinnilta, kannattaa laskea kulutukset, huollot ja vakuutukset tarkoin.” Johanna Ali
Audin liiketoimintajohtaja Johanna Ali K-autolta muistuttaa, että metsänomistajan on hyvä varmistaa sähköautoissakin tavallisen polttomoottoriauton tapaan vähintään etenemiskyky, vetokyky ja maavara. Lisäksi auton akun koko ja latausnopeus ovat hänen mukaansa tärkeitä ominaisuuksia monelle sähköautoilijalle.
Sähköautoissa akku sijaitsee auton pohjassa, joten polttomoottoriautojen tavoin matalimmilla malleilla ei metsäteille välttämättä kannata suunnata pohjakosketusten välttämiseksi. Toisaalta sähköauton pohja on sileä ja tasainen, joten maavaran riittävyys helppo arvioida omaan käyttöön.
Usein sähköauton hankintaan liittyvä epävarmuus kumpuaa latauspisteiden etäisyydestä ja latausaikojen pituudesta. Todellisuudessa akku latautuu parhaimmillaan täyteen kahvitauon aikana ja latausverkosto Suomessa kasvaa nopeasti, mikä osaltaan tukee liikenteen sähköistymistä.
”Samalla kuin sähköautot kasvattavat vuosi vuodelta suosiotaan, on suomalaisille jatkossakin neljä hyvää käyttövoimaa: bensiini, diesel, erilaiset hybridimoottorit sekä täyssähköautot, joihin kaikkiin tulee myös uusia malleja tänäkin vuonna”, Ali kertoo.
Kaikista tärkeintä autohankinnassa on muistaa, että auto kannattaa aina valita omien käyttötarpeiden mukaisesti. Toinen alkuvaiheen pohdittavista asioista on varmastikin autoilun kokonaiskustannukset.
”Vaikka uuden auton hankinta voi alkuun tuntua suurelta investoinnilta, kannattaa laskea kulutukset, huollot ja vakuutukset tarkoin. Vuositason säästö autoilusta voi sähköautojen tapauksessa usein yllättää”, Ali huomauttaa kokonaisuuden tarkastelusta.
Auton perävaunut ovat monipuolistuneet kuluneiden vuosien aikana merkittävästi. Siinä missä vielä 2000–luvun alussa yleisin perävaunu oli asuntovaunu tai yksiakselinen pikkukärry, on tämän päivän valikoimissa perävaunuja aina polttopuukärrystä pyörillä liikkuviin työmaakoppeihin asti.
Espoossa ja Maskussa toimivan Trailertukun toimitusjohtaja Valle Mäkelä kertoo kysynnän kasvavan ja valikoiman monipuolistuvan vuosittain. Mitään varsinaisia muutoksia peräkärryihin ei autokannan sähköistyminen ole vielä tuonut, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen.
”Tiedän, että on suunnitteilla perävaunuja, joiden akustolla voisi pidentää auton ajomatkaa ja uskon, että perävaunut kehittyvät tulevaisuudessakin kysynnän mukaan”, Mäkelä kertoo.
Mäkelän mukaan perävaunujen kehitys on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin ja saadun palautteen sekä kehitysideoiden perusteella tehtäviä parannuksia erikoisvaunuihin tehdään jatkuvasti.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
