• Väitöskirjatutkija Roosa Hautala (vas) ja tutkimusavustaja Ilona Tuovinen Helsingin yliopistosta viettävät kesän tutkien suota. Menossa on usein mukana myös Hautalan Tango-koira.
    Väitöskirjatutkija Roosa Hautala (vas) ja tutkimusavustaja Ilona Tuovinen Helsingin yliopistosta viettävät kesän tutkien suota. Menossa on usein mukana myös Hautalan Tango-koira. Kuva: Lari Lievonen

    Kohta suo on ennallaan

    Suotutkijalle ennallistaminen on käsin kosketeltava asia, ei vain sanahelinää. Ennallistumisen tutkimuksissa osa muutoksista näkyy nopeasti, osaa on seurattava jopa vuosikymmeniä.
    Tilaajalle
    Metsä|Luonto
    29.7.202506:00
    Henna Lääveri
    Tammela

    Kesäkuun sateiden kastelemalla suokohteella Kanta-Hämeen Tammelassa saa katsoa jalkoihinsa, ettei löydä itseään suonsilmästä. Haastavat olosuhteet eivät Helsingin yliopiston suotutkijaa Roosa Hautalaa ja tutkimusavustajaa Ilona Tuovista pidättele, mutta kovalla sateella kaikkia mittauksia ei aina voida suorittaa.

    ”Silloin tehdään labratöitä, mutta pääsääntöisesti maastoon tullaan säästä riippumatta”, Hautala kertoo.

    Suopäivän aikana tarjolla on mahdollisuus nähdä ennallistamistyöstä kaksi eri aikajänteen vaihetta. Vuonna 2016 eli noin kymmenen vuotta sitten ennallistettu kohde on prosessissa jo pidemmällä. Syksyllä 2024 ennallistettu kohde taas kuvaa ennallistamisen jälkeistä palautumisen ”alkutilannetta”.

    Tutkimushankkeessa mukana olevat koealat sijaitsevat Etelä- ja Keski-Suomessa. Tammelan alueella koealoja on kuusi. Niiltä kaikilta otetaan turvenäytteet ja yhdeltä mitataan hiilikaasuja.

    Turvenäytteet ovat Hautalan mukaan kertaluonteisia mittauksia, jotka kuvastavat koealojen välisiä eroja. Muutokset turpeen määrässä ovat niin hitaita, ettei esimerkiksi kuukausittainen mittauskerta tuo välttämättä uutta tietoa.

    Hiilikaasuja, tässä tapauksessa metaania ja hiilidioksidia, sen sijaan mitataan koealoilta parin viikon välein.

    ”Kaasumittauksia tehdään usein, koska koeala on juuri ennallistusprosessissa, ja haluamme niin sanotusti livetietoa siitä, miten kaasujen dynamiikka muuttuu ajan saatossa”, Hautala kertoo.

    ”Jos mittaamme maaperän hiilikaasuja, mittauksia tulee päivän aikana yli 80.”

    Turvenäytteen avulla nähdään läpileikkaus turvekerroksesta. Näytteestä tutkijan silmä erottaa suolle tehdyt toimenpiteet.
    Turvenäytteen avulla nähdään läpileikkaus turvekerroksesta. Näytteestä tutkijan silmä erottaa suolle tehdyt toimenpiteet.  Kuva: Lari Lievonen

    Soiden ennallistumista tutkittaessa seurataan, palautuuko suon vesitalous ja kasvillisuus ojitusta edeltävän tilan kaltaiseksi ja alkaako suoekosysteemi tuottaa turvetta.

    Yksittäisten soiden sisällä ja välillä on Hautalan mukaan runsaasti vaihtelua, oli suotyyppi mikä tahansa.

    ”Suot ovat hyvin uniikkeja, eikä yleistyksiä ole helppo tehdä tällaisille ekosysteemeille. Erityisesti soiden hiilidynamiikkaan selvästi vaikuttaa samanaikaisesti todella moni ympäristötekijä, joita kaikkia emme ole vielä edes osanneet ajatella”, Hautala kertoo.

    ”Yllättävää on myös ollut se, kuinka nopeasti palautumisprosessiin liittyvät muutokset voivat näin herkissä ekosysteemeissä tapahtua.”

    Ennallistaminen voi hänen mukaansa palauttaa esimerkiksi rahkasammaleen ja monia muita suokasveja alueella nopeastikin, kunhan oikeanlainen hydrologia saadaan palautettua.

    ”Suot ovat hyvin uniikkeja, eikä yleistyksiä ole helppo tehdä tällaisille ekosysteemeille.”

    Roosa Hautala

    Ensimmäisen kohteen ennallistamisesta on kulunut kymmenen vuotta, mikä on tuhansia vuosia vanhan suon kohdalla lyhyt aika. Havaintoja ennallistamistyön vaikutuksista voi kuitenkin tehdä jo nyt.

    Hautala tarkastelee koealan turpeen muodostumista juuri kairaamastaan näytepötköstä. Hän osoittaa näytepötköstä karikekerroksen, jonka avulla voidaan päätellä, missä vaiheessa ennallistamistyö on tehty.

    Tämän jälkeen näytteestä mitataan tämän vuoden sekä jo hieman kellastuneen edellisvuoden rahkasammalkerroksen osuus. Tarkastelun jälkeen Tuovinen pussittaa näytteet, jotka päätyvät pakkaseen vielä saman päivänä odottamaan myöhempiä laboratoriotutkimuksia.

    ”Erityisesti soiden hiilidynamiikkaan selvästi vaikuttaa samanaikaisesti todella moni ympäristötekijä, joita kaikkia emme ole vielä edes osanneet ajatella.”

    Roosa Hautala
    Tiimityö tutkija Roosa Hautalan (vas) ja toukokuussa tutkimusapulaisena aloittaneen Ilona Tuovisen välillä toimii saumattomasti. Hautala ottaa turvenäytteet, Tuovinen pussittaa ne.
    Tiimityö tutkija Roosa Hautalan (vas) ja toukokuussa tutkimusapulaisena aloittaneen Ilona Tuovisen välillä toimii saumattomasti. Hautala ottaa turvenäytteet, Tuovinen pussittaa ne. Kuva: Lari Lievonen

    Turvenäytekohteen kaltainen ruohokorpi on suotyyppimäärittelyssä puustoinen suotyyppi, jossa esiintyy jo ennen ojitustoimia luontaisestikin runsaasti puustoa. Suurin osa Suomen korvista onkin Hautalan mukaan ojitettu niiden puutuotantopotentiaalin takia.

    ”Suomessa 1940–1970-luvuilla vallinneen ojitusbuumin aikaan tätä on innokkaasti tehtykin. Ennallistamisen tarve on etenkin korvissa tällä hetkellä suuri, sillä ne on luokiteltu Etelä-Suomessa äärimmäisen uhanalaisiksi suotyypeiksi.”

    Korpia ennallistamalla voidaan edistää paitsi suolajiston monimuotoisuutta, mutta myös usein parantaa pitkällä aikavälillä vesistöjen tilaa.

    Päivän toinen tutkimuskohde on hyvä esimerkki juuri ennallistetun suon tilasta. Samalla kohteella seurataan niin metaanin ja hiilidioksidin muodostumista kuin puiden reaktiota ennallistamisen muuttamaan alueen vesitalouteen.

    Vesi on ennallistamistoimien myötä noussut kohteella paljon. Ennen toimia veden keskisyvyys oli 80–90 senttiä maan pinnasta. Nyt vettä on jo paikoin maan pinnan yläpuolella.

    Hautalan mukana maastossa viihtyvä Tango-koira innostuu pulahduksesta veteen.

    Kohde on Hautalan mukaan harvennettu ennen ennallistamista, mitä ei tyypillisesti tehdä puustoisille suotyypeille, ellei ojitus ole aiheuttanut alueelle ylitiheää puustoa. Kyseinen kohde on ollut avosuo ennen kuin se on puuntuotannollisista syistä ojitettu.

    Hautala ja Tuovinen hyödyntävät mittauskohteella muun muassa LI-COR-mittauslaitetta. Kupumainen kaasuanalysaattori asetetaan merkitylle koealalle, ja mitataan maaperän ja ilmakehän välistä hiilidioksidi- ja metaanipitoisuuden muutosta.

    Kaasujen pitoisuuden ja kupumaisen mittarin muodostaman kammion sisäisen lämpötilan muutos mittauksen aikana kertoo 2,5 minuutin mittauksen aikana tutkijoille, päästääkö maaperä ja kasvillisuus metaania ja hiilidioksidia vai sitooko se niitä.

    Laitteeseen liitetty puhelinsovellus tarjoaa heti näkymän mittauspisteen käyristä. Merkitystä on, onko mittauspiste vedessä, kuivalla maalla tai kasvillisuuden keskellä. Tuovinen asettelee mittarikuvun tarkoin, sillä esimerkiksi ilmakuplat vääristävät hiilidioksidin todellisen määrän arviointia.

    Kuten Hautala totesi, jopa yksittäisen suon sisällä on runsaasti vaihtelua. Jos mittarin käyrä kohoaa korkealla tällä mittauspisteellä, se voi seuraavalla jäädä paljon matalammalle.

    LI-COR-mittauslaitteella saadaan tietoa maaperän ja ilmakehän välistä hiilidioksidi- ja metaanipitoisuuden muutoksesta. Tango-koira seuraa omistajansa työskentelyä.
    LI-COR-mittauslaitteella saadaan tietoa maaperän ja ilmakehän välistä hiilidioksidi- ja metaanipitoisuuden muutoksesta. Tango-koira seuraa omistajansa työskentelyä. Kuva: Lari Lievonen
    LI-COR-laitteen keräämästä datasta saa heti silmäyksen puhelinsovelluksen kautta. Tasainen jana syntyy, kun mittaria siirrellään, piikit taas aseteltaessa mittari kohteeseen.
    LI-COR-laitteen keräämästä datasta saa heti silmäyksen puhelinsovelluksen kautta. Tasainen jana syntyy, kun mittaria siirrellään, piikit taas aseteltaessa mittari kohteeseen.  Kuva: Lari Lievonen

    Tähän mennessä saadut tutkimustulokset osoittavan Hautalan mukaan sen, että ennallistaminen näyttäisi palauttavan puustoisillekin soille halutun vedenpinnan.

    ”Vesi siis saadaan ennallistamistoimenpiteillä takaisin suolle.”

    Mitä tulee hiilikaasuihin, tutkimuksen tulokset näyttävät, että ennallistaminen palauttaa korpiin keskimäärin luonnontilaisia kohteita muistuttavan metaanin liikkeen.

    ”Vuoden aikana on jonkin verran vaihtelua päästöissä sekä kohteissa, mutta keskimääräinen vuosittainen metaanivuo jää hyvin lähelle luonnontilaisia kohteita.”

    Suurin vaihtelu näkyy Hautalan mukaan hyvin kuivien ja märkien kohteiden välillä, mikä myös heijastuu esimerkiksi kuolleen puun määrään koealoilla.

    ”Soita on Suomessa erittäin paljon, ja niiden rooli suomalaisessa maisemassa, päätöksenteossa ja kulttuurissa on tärkeä. Mielestäni on erittäin tärkeää ymmärtää näitä ekosysteemejä paremmin.”

    Roosa Hautala
    LI-COR-mittarin mittaus kestää noin 2,5 minuuttia. Sinä aikana mittauskäyrä tasaantuu osoittamaan oikeaa lukemaa.
    LI-COR-mittarin mittaus kestää noin 2,5 minuuttia. Sinä aikana mittauskäyrä tasaantuu osoittamaan oikeaa lukemaa.  Kuva: Lari Lievonen
    Edeltävän viikon runsaat sateet tekevät päivän ensimmäisestä vierailukohteesta paikoin erittäin vetisen.
    Edeltävän viikon runsaat sateet tekevät päivän ensimmäisestä vierailukohteesta paikoin erittäin vetisen.  Kuva: Lari Lievonen
    Päivän toisella kohteella kulkemista helpottavat sinne rakennetut pitkospuut. Tango-koiraa ei kurainen kohde haittaa.
    Päivän toisella kohteella kulkemista helpottavat sinne rakennetut pitkospuut. Tango-koiraa ei kurainen kohde haittaa. Kuva: Lari Lievonen

    Tutkimustyössä Hautala kokee pääsevänsä osaksi tärkeitä kysymyksiä ja saa samalla nauttia soiden äärimmäisestä monimuotoisuudesta ja kauneudesta.

    Soiden tutkimisessa palkitsevinta on hänen mukaansa ymmärtää soiden hyvin kompleksisia rakenteita, dynamiikkoja ja suhdetta muun muassa maapallon ilmastoon.

    ”Soita on Suomessa erittäin paljon, ja niiden rooli suomalaisessa maisemassa, päätöksenteossa ja kulttuurissa on tärkeä. Mielestäni on erittäin tärkeää ymmärtää näitä ekosysteemejä paremmin.”

    Lisää aiheesta
    • Ennallistaminen sopii parhaiten reheviin, puustoisiin korpiin.

      Metsänhoito | Ojien tukkiminen kannattaa etenkin rehevillä, puustoisilla soilla – ilmasto hyötyy lyhyessäkin ajassa

    • Soita voidaan ennallistaa esimerkiksi tukkimalla ojia, jolloin vedenpinta suoalueella nousee.

      Luonto | Soiden ennallistaminen edistää purojen monimuotoisuutta – toimien vaikutus taimenen poikasmäärään yllätti

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen Päivi Virnes seurasi keskiviikkona, kun Tapion kartoittajat Asmo Hyvärinen ja Ellinoora Leivo tekivät korkeusmittauksia Muhoksen Reikäsuolla.

      Luonto | Aapasuo on vedenpuhdistamo – parhaassa tapauksessa suon ennallistaminen parantaa myös viereisen kasvatusmetsän tuotosta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suotutkimus
    ennallistaminen
    hiilikaasut
    Tammela
    Roosa Hautala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle