Aapasuo on vedenpuhdistamo – parhaassa tapauksessa suon ennallistaminen parantaa myös viereisen kasvatusmetsän tuotosta

Aapasuon reunaa koristaa vaatimattomasti nimetty, kaunis vaaleanpunainen suokukka. Tuulessa taipuu myös tupasvilla.

”Valitettavasti suokukka ja tupasvilla ovat juuri niitä lajeja, jotka kuvastavat suon kuivumista. Ne yleistyvät, kun tilanne on huono”, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Päivi Virnes Metsähallituksen Luontopalveluista toteaa.

Hän on tullut mukaan seuraamaan Tapion kartoittajien, asiantuntija Asmo Hyvärisen sekä harjoittelija Ellinoora Leivon, työtä Muhoksen Reikäsuolle, joka on yksi Vesien palauttaminen suojelusoille -hankkeen tänä vuonna kartoitettavista soista.

Tapio kartoittaa vuosittain vähintään 45 suojeltua suota, jotka voitaisiin ennallistaa palauttamalla vesiä niiden luontaiselta valuma-alueelta.

Suokukan runsastuminen aapasuon reunoilla kertoo suon kuivumisesta. Kuva: Timo Heikkala

Reikäsuo sijaitsee valtion maalla, mutta sen ympärillä ja yläpuolisella valuma-alueella on yksityisten omistamia, ojitettuja kasvatusmetsiä.

”Tärkeää on, että ennallistamistoimet eivät aiheuta vettymistä yksityismaille”, Hyvärinen kertoo. Siksi kohteilla käydään mittaamassa maanpinnan korkeuslukemia tarkkuus-gps:n ja tasolaserin avulla.

Hyvärinen ja Leivo harppovat tottuneesti mättäältä toiselle arvokkaiden mittavälineiden kanssa. Heidän tavoitteensa on selvittää, viettääkö rinne suunnitellun johdeojan kohdalla riittävästi, jotta vedet lähtevät virtaamaan kohti Reikäsuon keskiosia.

Kartoituspäivän aikana meitä tervehtivät kurjet huudoillaan, taivaanvuohi vieterimäisellä lentoäänellään ja teeret lentoonlähtöräpiköinnillään. Alue kuuluu lintudirektiivin mukaan suojeltuun Natura-alueeseen.

Nykyinen valtaoja tulvi toukokuun viimeisenä päivänä.  Kuva: Timo Heikkala

Korkeuseroa suunnitellun johdeojan alku- ja loppupään välille saadaan mitatuksi 35 senttimetriä. Samoin valtion maalta alkavan johdeojan korkeusero lähimmän yläpuolisen yksityistilan rajaojaan on noin 35 senttimetriä. Yksityismaan rajaojaan jää näin 70 senttimetriä niin sanottua kuivavaraa eli korkeuseroa maanpinnasta vedenpintaan.

Hyvärisen mukaan viereisten kasvatusmetsien vesitalous voi jopa parantua, kun vedet ohjautuvat suojelusuolle.

Virnes arvioi, että ennallistamistoimet on tässä kohteessa helppo toteuttaa. Siksi hanke todennäköisesti myös toteutuu, ehkä jo ensi kesänä.

Nykyistä valtaojaa tukitaan kaivinkoneella täyttämällä ojaa ja rakentamalla kaivinkoneella poikittaisvalleja. Uutta johdeojaa tarvitaan noin 200 metriä. Virnes uskoo, että kaivinkoneella se hoituu yhdessä päivässä.

”Tämä on erittäin kustannustehokas kohde. Pienin kustannuksin saadaan iso hyöty.”

Nuokkuvarstasammal on valloittanut koivun kannon. Kuva: Timo Heikkala

Soita ennallistetaan, koska turpeen hajoaminen suon kuivuessa aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä. Suot tarjoavat myös elinympäristöjä lajeille, jotka ovat vaarassa kadota tai harvinaistua. Lisäksi luonnontilaiset suot tasaavat tulvia ja suodattavat vettä.

”Laaja aapasuo on tehokas vedenpuhdistamo”, Virnes kuvailee.

Oulujoen vesistössä ongelmana on erityisesti veden tummuminen. Se johtuu ojituksista, jotka ovat laittaneet humuksen liikkeelle.

Soiden ennallistaminen voisi parantaa vesien tilaa ja helpottaa raakaveden ottoa.

Helmi-elinympäristöohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi palauttaa vesiä 400 suojelusuolle vuoteen 2030 mennessä.

Tapion kartoitushankkeessa mittauksia suunnitellaan yhteistyössä Metsähallituksen kanssa, ja paikalle kutsutaan mukaan alueen maanomistajat.

Hyvärinen ja Leivo ovat saaneet maanomistajia mukaansa vain harvoin, mutta mukaan saa ehdottomasti tulla, he kutsuvat.