• Kiinassa metsän käyttöoikeudet ovat sekava soppa – Xi Jinping haluaa riitoja poikivaan systeemiin selkeyttä ja ei todella ole ensimmäinen

    Yksityishenkilöiden puiden omistuksen siirtäminen, lainaaminen ja periminen on poikinut ison tukun riitoja Kiinassa. Varapääministerin mukaan metsän hallintaoikeuden uudistus kasvattaisi satojen miljoonien maanviljelijöiden tuloja.
    Viljelijä poseerasi toimittajalle Getang-kylässä Zhejiangin maakunnassa vuonna 2019.
    Viljelijä poseerasi toimittajalle Getang-kylässä Zhejiangin maakunnassa vuonna 2019. Kuva: Paula Liesmäki
    Metsä|Metsä
    22.12.202315:45
    Paula Liesmäki

    Kiinan sekavaan metsän käyttöoikeusjärjestelmään on koitettu luoda selkeyttä jo vuosikymmeniä, kertoo vanhempi ekonomisti Juuso Kaaresvirta Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksesta (BOFIT).

    Työ jatkuu. Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinping mainitsi metsien hallintaoikeuden uudistamisen viime viikolla puheessaan esitellessään tulevan vuoden politiikan painopisteitä.

    Kiinassa kaikki maa on valtion ja kommuunien eli kyläyhteisöjen omistuksessa. Samat tahot omistavat myös metsämaan. Yksityishenkilöt sen sijaan voivat omistaa puita. Omistus on kuitenkin eri asia kuin metsän käyttöoikeus.

    Kiinan varapääministeri He Lifeng toisti ajatuksen uudistuksesta tiistaina, Kiinan valtion virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi. Hän vaati myös metsien nykyistä tieteellisempää ja tehokkaampaa hoitoa ja metsätalouden laadukasta kehittämistä.

    Metsän hallintaoikeuden uudistamisessa pääpihvi on Kaaresvirran mukaan sääntöjen selkeyttäminen.

    ”Oikeuksia, vastuita ja velvollisuuksia selvennetään ja tarkennetaan. Tämä on valtavan sotkuinen kenttä.”

    Yksityishenkilöiden puiden omistuksen siirtäminen, lainaaminen ja periminen on poikinut ison tukun riitoja.

    ”Kommuunin omistamissa metsissä ei välttämättä ole ollut kiinnostusta tai mahdollisuuksia metsänhoitoon.”

    Uudistuksen tavoite on, että metsien hoito olisi järkevää, Kaaresvirta sanoo.

    Valtio omistaa 42 ja kommuunit 58 prosenttia Kiinan metsämaasta, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n luvut vuodelta 2015 kertovat.

    Kommuunien metsät on jaettu kyläyhteisön kotitalouksille.

    ”Kommuunin omistamissa metsissä ei välttämättä ole ollut kiinnostusta tai mahdollisuuksia metsänhoitoon.”

    Varapääministeri He nosti tiistaina esiin, että metsän hallintaoikeuden uudistus kasvattaisi satojen miljoonien maanviljelijöiden tuloja.

    Kiinan hallinto on Kaaresvirran mukaan huolissaan maaseudun pysymisestä elinvoimaisena.

    Tulo- ja varallisuuserot ovat maassa valtavat. ”Itärannikon suurissa kaupungeissa ihmiset on meidänkin mittakaavalla tosi rikkaita ja maalla tosi köyhiä.”

    Xi Jinping on pitänyt esillä Common prosperity -ohjelmaa, jonka ajatuksena on tasoittaa tulo- ja varallisuuseroja.

    ”Siitä puhutaan mutta mittavia tulonsiirtoja ei ole tehty mihinkään suuntaan.”

    ”Xi Jinpingin aikana kaikki suuret uudistukset on käytännössä menneet jäihin.”

    15 vuotta sitten Kiinassa oli tapetilla ajatus, että maanviljelijät voisivat omistaa maansa. He saisivat tuloja esimerkiksi maan myynnistä tai vuokraamisesta, kertoo Kaaresvirta. Erilaisia kokeiluja tehtiin eri puolilla maata.

    Viimeisen viiden vuoden aikana asia ei ole edennyt. ”Ei ole näköpiirissä, että sellaista uudistusta vietäisiin eteenpäin”, Kaaresvirta sanoo.

    ”Xi Jinpingin aikana kaikki suuret uudistukset on käytännössä menneet jäihin. Sama näkyy muissakin uudistuksissa.”

    Esimerkiksi kiinalaisten eläkeiän nostamisesta ei saada Kaaresvirran mukaan tehtyä päätöstä.

    Naisten eläkeikä on Kiinassa 50 tai 55 vuotta ja miesten 60. ”Eliniänodote on kuitenkin jo lähes 80 vuotta.”

    Xinhua: Chinese vice premier urges advancing reform of collective forest tenure

    Lisää aiheesta
    • Yli 100 ihmistä on kuollut varhain tiistaiaamuna paikallista aikaa tapahtuneessa maanjäristyksessä Kiinan keskiosassa Gansun maakunnassa.

      Ulkomaat | Yli 100 ihmistä kuollut Kiinan maanjäristyksessä

    • UPM etsi pitkään itselleen uutta toimitusjohtajaa. Massimo Reynaudoa on kuvailtu muutosjohtajaksi. Hänellä sanotaan olevan selkeä näkemys, miten UPM:n Biofore-strategia voi luoda lisäarvoa myös jatkossa. Yhtiö sai keväällä myös uuden hallituksen puheenjohtajan, kun Henrik Ehrnrooth valittiin Björn Wahlroosin seuraajaksi.

      Metsäteollisuus | UPM:n toimitusjohtajavalinta yllätti – Reynaudo joutuu puntaroimaan myös yhtiön Kiina-riskejä

      Tilaajalle
    • Unkarin pääministeri Viktor Orban ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Kiinassa. Kuvan on välittänyt Venäjän valtiollinen uutistoimisto Sputnik, eikä kuvan aitoutta ole voitu todentaa. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Unkarin Orban tapasi Putinin Kiinassa – ”On korkea aika myöntää että itse EU-jäsenvaltion johtaja on turvallisuusuhka”

    Artikkelin aiheet
    Kiina
    metsän käyttöoikeus
    metsätalous
    maanviljelijät
    Xi Jinping
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa