• Puutuoteteollisuus on saanut uusia jäseniä

    Mukaan liittyivät Pölkky Oy, Kontiotuote Oy sekä Suomen Rakennustuote Oy.
    Pölkky Oy on liittynyt Puutuoteteollisuus ry:n jäseneksi.
    Pölkky Oy on liittynyt Puutuoteteollisuus ry:n jäseneksi. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    9.12.202219:33
    Jarmo Palokallio

    Pölkky Oy, Kontiotuote Oy sekä Suomen Rakennustuote Oy liittyivät Puutuoteteollisuus ry:n jäseniksi marraskuun lopulla. Yhdistyksen työsarkaa on puutuotteiden valmistuksen ja loppukäytön kehittäminen ja etujen valvonta.

    Puutuoteteollisuuden jäseneksi liittynyt Pölkky tunnetaan yhtenä Pohjois-Suomen merkittävimmistä puunjalostajista. Kuusamossa sijaitsevan päätoimipaikan lisäksi Pölkkyllä on tuotantolaitokset Taivalkoskella, Oulussa, Pohjois-Kuusamon Kitkalla sekä Kajaanissa.

    Vuosittaisesta noin 700 000 kuutiometrin sahatavaratuotannosta yritys jatkojalostaa kolmanneksen höyläämällä, sormijatkamalla, kyllästämällä, liimaamalla ja pintakäsittelemällä.

    Kontiotuote on maailman suurin hirsitalovalmistaja. Kontion hirsirakennuksia valmistetaan yhtiön tehtaalla Pudasjärvellä. ”Kontiotuote haluaa Puutuoteteollisuuden jäsenenä vaikuttaa puurakentamisen asemaan sekä kansainvälistymiseen tulevaisuudessa”, sanoo Kontiotuotteen toimitusjohtaja Mika Rytky.

    Suomen Rakennustuote valmistaa Haapavedellä sijaitsevassa suurelementtitehtaassa puurakenteisia elementtejä kaikkeen rakentamiseen.

    Yritys on toimittanut elementit yli 1000 kohteeseen Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan.

    Puutuoteteollisuus on Suomen vanhimpia toimialoja. Puu- ja huonekaluteollisuuden nykyinen liikevaihto on noin 8 miljardia euroa ja työntekijämäärä noin 30 000.

    Alan viennin arvo on 3 miljardia euroa

    Puutuoteteollisuus ry edistää puutuoteteollisuuden asemaa biotalouden toimijana. Siihen kuuluvat elinkeinopoliittiset toimintaedellytykset, puutuotteiden kilpailukyky ja loppukäyttö sekä alan tutkimustoiminta.

    Puutuoteteollisuuden toimitusjohtajan Matti Mikkolan mukaan yhdistys tarjoaa toimivan edunvalvonnan alustan sekä puutuotteiden valmistajille että rakentamisen sidosryhmille. Se myös liittää suomalaiset valmistajat toimialan eurooppalaiseen keskusteluun ja kehitystyöhön.

    Lisää aiheesta
    • Kokonaisuudessaan julkisessa rakentamisessa tavoitteeksi on asetettu, että puutalojen osuus nousee 45 prosenttiin vuonna 2025 toissa vuoden 15 prosentista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

      Puuteollisuus: Kuntien päättäjät suosivat puurakentamista lähes yksimielisesti, virkamiehet empivät

    • Puurakentamisen lisäys vähentää hiilipiikkiä

    • "Työ vie, se on parasta harrastusta", Luoman Oy:n toimitusjohtaja Pekka Luoma kuvaa vapaa-ajan viettoaan.

      "Vahva euro tappaa tehokkaasti perusyrityksiä, kilpailutilanne halpatuonnin keskellä tuntuu välillä kohtuuttomalta" – Pekka Luoma kertoo, mitkä ovat yrittäjän tunnelmat syksyllä 2019

    • Metsäsektori käsittää metsätalouden, puutuote-, massa- ja paperiteollisuuden toiminnot.

      Talous | Biotaloudessa työllisten määrä nousi 2021 – metsäsektori arvolisäyksen veturina

    • Turun Linnanfältin puukerros­talojen elementit on valmistettu Metsä Woodin Kerto LVL -tuotteista. Neljässä talossa on yhteensä 128 asuntoa.

      Rakentaminen | CLT ja LVL mahdollistavat korkean puurakentamisen ‒ kumpaakaan ei kuitenkaan käytetä ulkopintamateriaalina

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puutuoteteollisuus
    puuteollisuus
    puurakentaminen
    jäsenyritykset
    biotalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa