• Arvaa, kuinka monta neulasta on joulukuusessa! Tutkija vastaa

    Viljelykuusella voi olla jopa kaksi kertaa enemmän neulasia kuin alikasvoksessa kasvaneella metsäkuusella.
    Viljellyn joulukuusen runko on paksumpi kuin metsäkuusen, ja siten siinä on myös luonnonkuusta enemmän neulasia.
    Viljellyn joulukuusen runko on paksumpi kuin metsäkuusen, ja siten siinä on myös luonnonkuusta enemmän neulasia.  Kuva: Vilma Issakainen
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    20.12.202316:45
    Suvi Jylhänlehto

    Jos aitoa joulukuusta unohtaa kastella, lattialla voi olla melkoinen määrä neulasia. Mutta kuinka monta?

    ”Metsästä kotiin kannetusta joulukuusesta löytyy noin 200 000 neulasta, arvioi yliopistotutkija, Helsingin yliopiston Hyytiälän tutkimusaseman johtaja Juho Aalto Suomen metsäyhdistyksen verkkolehti Forest.fi:lle.

    Arvion oletus on, että kyseessä on noin parimetrinen, metsässä alikasvoksessa kasvanut suomalainen kuusi.

    Aallon mukaan viljellyn joulukuusen runko on paksumpi kuin metsäkuusen, ja siten siinä on myös luonnonkuusta enemmän neulasia.

    ”Nuoressa puussa rungon läpimitan ja neulasmassan suhde on varsin kiinteä. Viljellyn, paksumman kuusen neulasten määräkin voi olla melkoisesti (metsäkuusta) korkeampi, ääritapauksessa jopa tuplat eli 400 000 kappaletta”, Aalto kertoo haastattelussa.

    Aalto kertoo itsekin yllättyneensä neulasten määrästä. Hänen mukaansa yksi kuusen neulanen painaa kuivana noin 0,005 grammaa. Grammassakin on siten jo parisataa neulasta.

    ”Tämä tarkoittaa sitten kyllä samalla sitä, että täysikasvuisessa kuusessa on miljoonia neulasia”, Aalto laskee.

    ”Täysikasvuisessa kuusessa on miljoonia neulasia.” Juho Aalto

    Forest.fi:n toimittajaa kiinnosti myös, kuinka monelle oksalle kotiin kannetun joulukuusen koristeet voidaan asetella.

    Aallon mukaan tavallisessa metsäkuusessa voisi joulukuusen kokoisena olla kuutisenkymmentä oksaa.

    Viljellyn kuusen oksia leikataan ja kasvua rajoitetaan, joten oksiakin on enemmän, jopa sata, Aalto arvioi.

    Tässä laskutavassa on mukana niin sanotut merkittävät oksat. Lukemaan ei ole laskettu mukaan pieniä, rungosta siirottavia haaroja.

    Lisää aiheesta
    • Joulukuusi on tärkeä osa jouluperinteitä. Suurin osa MT:n lukijoista hakee kuusen omasta metsästä ja tuo sisälle aattona tai aatonaattona.

      Historia ja perinne | Minä päivänä kuusi kuuluu tuoda sisälle? MT:n lukijoilla vahvat perinteet – yksi päivä on ylitse muiden

    • Joka toinen kotitalous valitsee joulupuuksi edelleen perinteisen metsäkuusen.

      Historia ja perinne | Joka toinen kotitalous valitsee yhä aidon joulukuusen – talvinen sää on jouduttanut kuusen hankintaa

    • Joulukoristeiden hankintavälissä on lievää hajontaa. Suurin osa vastanneista ilmoittaa vaihtavansa joulukoristeet muutaman vuoden välein.

      Koti | Kysely: Joulukuusi jäi kakkoseksi, kun suomalaiset valitsivat tärkeimmän joulukoristeensa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle