Puun hintojen pitkä lasku päättyi helmikuun lopussa. Puukauppoja alkuvuonna on solmittu selvästi viimevuotista vähemmän.
Puun hintojen kesällä alkanut lasku näyttää vihdoin päättyneen. Se koetteli rajusti etenkin kuitupuun hintoja.
Parhaiten pintansa piti kuusitukki, josta eurooppalaisilla sahoilla on pulaa. Siitä käydään Suomessakin jo pientä kisaa, mikä näkyy hinnoissa.
Viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla kuusitukin keskimääräinen kuutiohinta nousi 78 euron tuntumaan. Se on suunnilleen saman verran kuin mitä siitä maksettiin syksyllä.
Viime kesän huipussa kuusitukin keskihinta kävi yli 85 eurossa kuutiolta.
Mäntytukin hinnasta on leikkautunut kesän jälkeen pois 11 euroa. Siitä on tänä vuonna maksettu noin 73 euron keskihintaa kuutiolta.
Kuitupuiden hinta kapusi viime keväänä tasolle, jota esimerkiksi UPM kommentoi kestämättömäksi. Se yhdessä vientihintojen laskun kanssa johti sellutehtaiden seisottamisiin.
Kesän jälkeen mäntykuitupuun yli 34 euron kuutiohinnasta tipahti lähes 14 euroa pois. Viime viikolla siitä maksettiin keskimäärin 20,6 euroa kuutiolta.
Metsänomistajat ovat solmineet puukauppoja laskevilla hinnoilla selvästi aiempaa haluttomammin. Viime viikolla omistajaa vaihtoi 0,43 miljoonaa kuutiometriä puuta.
Koko alkuvuoden aikana Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat ostaneet yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä puuta. Se on noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä eli neljänneksen vähemmän, kuin aiempina vuosina keskimäärin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
