

Metsästys on yhä vahva osa suomalaista elämäntapaa, mutta sen ympärillä tapahtuu muutoksia.
Suomen Metsästäjäliiton nuorisotyön asiantuntija Antti Mäkisen mukaan metsästysoikeuden lunastaneita suomalaisia on edelleen runsaasti, mutta aktiivisten metsästäjien määrä on hienoisessa laskussa.
”Metsästykseen osallistuva joukko kuitenkin monipuolistuu, sillä naisten ja nuorten osuus kasvaa vuosittain. Suomessa on tällä hetkellä hieman yli 300 000 riistanhoitomaksun (metsästyskortin) maksavaa metsästäjää, joista alle 18-vuotiaiden osuus on hieman yli 10 000. Eniten alle 18-vuotiaita Metsästäjäliiton jäseniä on Kymen, Oulun, Pohjanmaan, Pohjois-Savon sekä Satakunnan piirien alueilla”, Mäkinen kertoo.
”Samalla kun ymmärrys luontoa kohtaan kehittyy, kasvaa myös tietoisuus siitä, mistä ruoka todella tulee.”
Metsästäjäliiton toiminnoissa ensiaskeleet harrastuksen pariin otetaan usein Metso-leireillä. Useimmilla Metso-leireillä on mahdollisuus suorittaa myös Riistakeskuksen hallinnoima Metsästäjätutkinto. Lisäksi Metsästäjäliiton jäsenyhdistysten eri toiminnoissa, kuten esimerkiksi eräkerhoissa nuoret pääsevät tutustumaan lajin saloihin.
Koulutussisällöt ovat luonto-, erä- ja metsästysaiheisia. Nuoret saavat oppia muun muassa jälkien tunnistamiseen, turvalliseen aseen käsittelyyn, suunnistukseen, kalastukseen ja ruuanlaittoon. Koulutustapahtumissa opetellaan myös ensiaputaitoja.
Harrastuksen kautta lapset ja nuoret oppivat Mäkisen mukaan monia tärkeitä taitoja, jotka auttavat pärjäämään myös tulevaisuudessa.
”Suomalaisessa metsästyskulttuurissa korostetaan turvallisuutta, yhteisöllisyyttä, eettisyyttä, hyvää metsästystapaa sekä saaliin kunnioittavaa käsittelyä. Niinpä on tärkeää, että nuorten suhtautuminen luontoon kehittyy terveellä tavalla.”
Metsästäjäliiton kehittämässä Metsästysammunnan ABC-koulutuksessa myös nuoret pääsevät harjoittelemaan ampuma-aseen käsittelyä ja oikeaa ampumatekniikkaa. Lisäksi he saavat ammattilaisten apua aseen valinnassa.

Metsästys on paljon enemmän kuin harrastus - se on elämys, joka kasvattaa, Mäkinen linjaa.
”Kun nuori pääsee kokemaan luonnon läheltä, hän oppii paljon myös eläinten käyttäytymisestä. Samalla kun ymmärrys luontoa kohtaan kehittyy, kasvaa myös tietoisuus siitä, mistä ruoka todella tulee.”
Nuorisotyön asiantuntija muistuttaa, että lasten ja nuorten metsästysharrastuksen tärkein lähtökohta on turvallisuus sekä yhteinen tekeminen turvallisten aikuisten kanssa.
”Aikuisilla on tärkeä rooli, sillä metsällä mukana olevia lapsia tulee valvoa ja ohjata aktiivisesti. Tärkeää on myös huomioida lasten erilaisuus ja esimerkiksi pelot, joita lapsilla voi liittyä metsään tai saaliin käsittelyyn. Lisäksi täytyy muistaa, että lapsi tai nuori ei voi toimia metsästyksessä ampujana, jos hän ei ole suorittanut metsästäjätutkintoa. Lapsi tai nuori voi olla kuitenkin mukana passissa tai esimerkiksi koirapyynnissä.”
Aseella ei saa leikitellä eikä myöskään osoitella. Lisäksi sormi tulee pitää pois liipaisimelta ennen ampumistarkoitusta ja ennen laukaisua tulee olla varma kohteesta.
Alle 15-vuotias metsästäjätutkinnon suorittanut voi ampua aseluvallisen aikuisen ohjauksessa.
”Valvojan pitää olla kuitenkin käden mitan päässä nuoresta ampujasta. Lisäksi kaikkia hirvieläimiä metsästävien pitää suorittaa myös ampumakoe. Kuitenkin 15-vuotiaalla voi olla rinnakkaislupa aikuisen omistaman aseeseen, jolloin hän voi osallistua metsästykseen itsenäisesti. Kaikilla alaikäisillä täytyy olla kuitenkin huoltajan suostumus harrastukseen”, Mäkinen selvittää.
Turvallisuus on asia, josta ei tingitä.
”Metsästyksen turvallisuus- ja toimintaohjeet tulee käydä läpi ennen metsästystä. Yksi tärkeimmistä on varmistaa turvallinen aseen käsittely. Hyvänä muistisääntönä voidaan pitää, että asetta käsitellään aina kuin se olisi ladattu. Aseella ei saa leikitellä eikä myöskään osoitella. Lisäksi sormi tulee pitää pois liipaisimelta ennen ampumistarkoitusta ja ennen laukaisua tulee olla varma kohteesta. Näillä ohjeilla pärjää pitkälle”, Mäkinen opastaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
