• Capman perusti uuden metsärahaston – ”Olemme jo pidempään katsoneet Suomesta tiettyjä portfolioita”

    Institutionaalisille sijoittajille suunnattu metsärahasto tavoittelee yli kahdeksan prosentin nettotuottoa.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsänhoito
    23.12.202515:34
    Sami Suojanen

    Luontopääomaan erikoistunut varainhoitaja Capman Natural Capital on perustanut uuden metsärahaston, joka sijoittaa enimmäkseen Pohjois-Euroopan, Englannin, Skotlannin, Walesin ja Irlannin metsiin.

    Rahasto on nimeltään Capman Dasos European Forest Fund IV. Se on suljettu institutionaalisille sijoittajille suunnattu rahasto.

    Varainhoitaja tiedotti joulun aatonaattona, että se on toteuttanut rahaston ensimmäisen sulkemisen eli käytännössä allekirjoittanut sijoittajien kanssa sijoitussitoumukset. Tästä eteenpäin varainhoitaja alkaa kutsua sijoituksien pääomia sitä mukaa kun sijoitettavaa löytyy.

    ”Olemme jo pidemmän aikaa valmistautuneet ja katsoneet Suomesta tiettyjä portfolioita samoin kuin Baltiasta, joka kuuluu meillä Pohjois-Eurooppaan. Toki myös muita kohdealueita on tutkittu. Todennäköisesti Pohjois-Euroopan ja Suomen paino on kohtalainen”, toteaa Capman Natural Capitalin managing partner Jyri Hietala.

    Hietalan mukaan uuden rahaston kiikarissa ovat suuremmat kokonaisuudet, eikä niinkään yksittäisten metsäpalstojen hankinta.

    ”Erottaudumme sillä, että olemme hajautettu eurooppalainen rahasto, eikä niinkään yhteen markkinaan keskittyvä sijoittaja.”

    Rahasto jatkaa varojen keräämistä ja viimeisen sulkemisen jälkeen on määrä paljastaa pääomien kokonaismäärä. Hietalan mukaan tavoitteena on kerätä Capmanin aiempia metsärahastoja suurempi rahasto.

    Esimerkiksi Capman Dasos Kestävä Metsä III:n koko on nyt 295 miljoonaa euroa.

    Hietalan mukaan tähän mennessä sijoitussitoumuksia ovat antaneet erityisesti kansainväliset sijoittajat.

    ”Kiinnostusta on ollut paljon.”

    Rahaston tavoitteena on saavuttaa yli kahdeksan prosentin nettotuotto (IRR) sijoittamalla laadukkaisiin eurooppalaisiin metsiin, joissa voi aktiivisesti luoda lisäarvoa biologisen kasvun lisäksi.

    Lisää aiheesta
    • Ikea jatkaa metsien ostamista.

      Metsä | Ikea ostaa lisää metsää Latviasta ja Liettuasta

      Tilaajalle
    • Pörssin metsää omistava metsäyhtiö olisi kuin metsärahasto. Kumpikin omistaa ja hoitaa metsää, myy puuta sekä vuokraa maata tuuli- ja aurinkovoimaloille.

      Metsäteollisuus | Tällä pörssin metsäyhtiö haastaa metsärahastoja

      Tilaajalle
    • Puun hinta on noussut paljon vuoden 2022 jälkeen, mutta metsämaan markkinahinta on pysynyt käytännöllisesti paikallaan.

      Metsänhoito | Kahdella metsärahastolla hurjat tuottoerot alkuvuonna

      Tilaajalle
    • Capmanin mukaan metsäsijoituksilla, luontokohteilla ja metsähiilinielulla on merkittävä rooli pääomasijoittajan kasvussa.

      Metsänhoito | Pääomasijoittaja aikoo kasvaa metsänomistajana, nappasi kilpailijalta avainhenkilön kasvun tekijäksi

    Artikkelin aiheet
    metsärahasto
    Sijoittaminen (rahoitus)
    Rahastojen hallinnointi
    Sijoitusrahastot & rahastotoiminta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla