Metsä Groupin Vilppulan sahalla syttyi perjantaina 26.1. tulipalo. Palo havaittiin perjantaina noin kello 19 aikaan. Sähköjohdot ovat palaneet, mutta syttymissyy ei ole selvillä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
”Alustava arvio on, että ainakin tämän viikon on tuotanto seis”, sanoo Vilppulan sahan johtaja Tomi Saine.
Vaikka sahalinja seisoo, valmista puutavaraa on vielä pystytty paketoimaan.
Tulipalo tapahtui sahan rimottamon alueella. Rimottamossa tavaralajin mukaan lajitellut puutavarat valmistellaan kuivaukseen.
”Jos se on pois pelistä, ei tietenkään voida sahata, koska lokeroihin ei määräänsä enempää saada tavaraa. Koko ketjun pitää toimia”, Saine sanoo.
Vilppulan saha valmistaa päätuotteena kuusisahatavaraa. Sen kapasiteetti on 535 000 kuutiota.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
